11.7
No perhana, piti heti muuttaa lähtöpäivää, koska
sunnuntaina ei kulje kaikki linja-autot. Reissu lyhentyi 16.
päivään ;/), eli lähden reissuun 2. syyskuuta, paluu
on 17.9.1996
20.7
Kokeilin uutta tukisalkoa louteen kanssa. Koska olen reissussa yksin, niin
tänävuonna ei tule tehtyä tukisalkoa kahdesta vaellussauvasta.
En myöskään viitsi joka ilta ottaa metsästä uutta
tukisalkoa, joten mukaan lähtee kaksiosainen teleskooppionki.
Teleskooppi-tukisalko kesti ihan hyvin viikonlopun myrskyriepotukset.
29.7
Kokeilin vaellusjalkineiden kuivatusta ns. lämpökynttilöllä.
Kastelin illalla kengät aivan läpimäriksi, kaadoin veden pois
ja laitoin sisälle palavan lämpäkynttilän. Kokeen perusteella
tulin siihen tulokseen että läpimärkä kenkä ei kuivu
neljän tunnin paloajan aikana. Kenkä jäi epämiellyttävän
kosteaksi.
Kokeilen tänäiltana kuinka hyvin samainen kynttilä kuivattaa
kostean kengän, sillä nyt kengän kosteus vastannee sitä mitä
se tulee olemaan normaalin vaelluspäivän jälkeen.
1.8
Minulle ei selvinnyt, kuivaako lämpökynttilä vaelluskengät
yhdessä yössä. Tein kokeen, jossa panin yhteen kenkään
yöksi lämpökynttilän, toisen kengän jätin kuivumaan omia
aikojaan. Aamulla molemmat kengät olivat kuivat. Pitänee tehdä
oikea käytännön koe.
10.8
Testasin Scotchgardin kyllästysominaisuuksia. Goretex-takista tuli taas
hyvin vettä hylkivä! Saas nähdä kuinka hyvin kalvo kestää
vaelluskäyttöä, alku vaikuttaa ihan lupaavalta.
11.8
Ostin 8 pussia pata-aineksia. Niistä tulee laskujeni mukaan 16 reilua
ruoka-annosta, vaikka ohjeen mukaan annoksi pitäisi riittää
jopa 32:een maukkaaseen ateriaan.
12.8
Sekoitin minigrip-pussiin valmiiksi "kivileipä"-ainekset,
jauhoja öpaut 7dl ja pussillinen kuivahiivaa hyvin sekoitettuna.
Vaelluksella lisätään kädenlämpöistä vettä
sopiva määrä joukkoon, siten että taikinasta tulee
sopivan paksua. Ennen taikinan valmistamista on laitettu laakean kiven alle tuli.
Kiveä lämmitetään sen verran, että leipä kypsyy sen päällä
noin kymmenessä minuutissa, ilman että pohja palaa. Kiveä ei
tarvitse lämmittää paistamisen aikana. Kypsä leipä
halkaistaan ja päälle vetäistään oikein reilusti
rasvaa ja nautitaan!
13.8
Huolsin Trangian. Ensin pesin sen tiskiaineella, sitten hankasin karhunkielellä
ja lopuksi hion massiivisen nokikerroksen kattiloiden pohjasta pois erittäin
hienolla (P800) vesihiomapaperilla. Nyt kelpaa taas kokkailla, vaikka kyllä
kattilat taatusti nokeentuvat parissa viikossa, varsinkin nuotiokäytössä,
tervastulilla.
17.8
Kävin ostamassa valtaosan eväista, illalla koepakkailin rinkkaa. Näyttää
vähän huonolta, kaikki tarpeellinenkaan ei taida mahtua mukaan. Toisaalta, kolme!
pakettia näkkäriä vie paljon tilaa, pitänee tyytyä kahteen pakettiin.
22.8
Käsittelin GT-takin toisen kerran ScotchGardilla, ihan varmuuden vuoksi.
Pakkasin filmipurkkeihin muutamia mausteita.
24.8
Kävin hakemassa kesämökiltä makuupussin (Agungilak Tyin 200). Samalla
reissulla ennätin istua iltaa nuotion äärellä, pimenevässä
ja kylmenevässä illassa. PolarTec-200 fleece ei yksin riitä
pitämään kylmää ja kosteaa ilmaa loitolla, vaan lisäksi
tarvitsee jotain tuulenpitävää.
Samaisella reissulla vanha polvivamma uusiutui. Ei ollut hyvä idea rasittaa polvea
tarpeettomasti. Onneksi se ei mennyt pahasti lukkoon, joten eiköhän sillä
pärjää Lapissa, jo viikon kuluttua!
26.8
Pakkasin rinkan uudestaan. Loue ja tukikepin ruuvit laitoin makuualustan sisälle. Puutelista:
1kg sulatejuustoa ja 200g voimariniä (jääkaapissa)
4 rasiaa tulitikkuja
meetwurst
hillo
silmälasien huurtumisen estoaine
maalarinteippi
Zippo-bensiini
työkalu kirveen kiilaamiseen?
Stana, kaikki tarpeellisetkaan varusteet eivät näyttäisi mahtuvan mukaan. Miten ihmeessä 16 vuorokautta kestävän vaelluksen tarpeet eivät muka mahdu Savotta 906-rinkkaan ... Pitääkö tässä alkaa treenata metsästystä, niin ensivuonna ei tule tälläisiä ongelmia. Ja muistaakseni sissit tekevät kätköjä...
27.8
Noniin, kyllähän tavarat alkavat pikkuhiljaa mahtumaan. Nyt on lähinnä
tarvista saada survottua joitakin pikkutavaroita mukaan. Näyttää siltä
että joudun jättämään pois puolet kolmannesta näkkäripaketista,
jotta saan sulatejuuston ja voimariinin mukaan. Tein eilen hankintoja, joten puutelista:
1kg sulatejuustoa ja 200g voimariniä (jääkaapissa)
4 rasiaa tulitikkuja
meetwurst
hillo
Zippo-bensiini (ja 2xCaravelle)
29.8
Rinkka pakattu, kaikki mahtui mukaan. Olen jopa varautunut siihen että rinkkaan tulee
kaksi polttoainepulloa, sillä rinkan kätköissä on kaksi tyhjää
muovipulloa! Rinkan paino oli 25kg, mikä on yllättävan vähän.
Rinkasta puuttuu siis 2L polttoainetta ja kameralaukku, joten lopullinen starttipaino tullee
olemaan noin 30kg. On se vaan hyvä että on tullut harrastettua edes pikkasen
pyöräilyä, joten enköhän jaksa taakan
alla uupumatta.
31.8
No niin, alla on lopullinen luettelo, sillä edellisestä puuttui muutamia
pikkutarvikkeita.
Lopullinen varusteluettelo
Ylhäällä, ulkopuolella:
makuupussi, jonka sisällä herätyskello, kommandopipo ja "yösukat" makuualusta, jonka sisällä loue+kiinnityskiilat rinkan sadesuoja teleskooppionki (=tukikeppi louetta varten)Rinkan yläpussi
GT-takki, (jonka taskuissa) Thinsulate sormikkaat ja piippu, otsanauha Mini Maglitelle, minitaskulamppu pipo, kaulaliina, kynsikkäät, korvaläpät fleece-housut maustesäkki(ketsuppi, curry, valkosipuli, oregano, mustapippuri) sulatejuusto (Olympia) Kuksa ja Trangia (2xkattila, kahvipannu, talvipoltin) aamupuuroa (+suolaa) tiskiharja+vispilä 70x teepussi, maitojauhe (1pss) pikariisiä 4x Nodel jauhelihaa jälkiruokaa 5pss räiskälejauhot+3xkuppikuuma kivileipäjauhot 6x pussikeitto (à 1L) 6x pata-aines (à 1L) 2x Ryvita + suklaalevyVasen ylätasku:
Pyyhe + saippua hammasharja + -tahna Mini Maglite shampoo + hoitoaineVasen tunneli
KirvesOikea tunneli
sandaalit (=leirikengät)Oikea ylätasku:
1kg sokeriaRinkan alapussi:
Ulkoilualusasuja (Rukka&ColdSport) Lääkelaukku 1x Ryvita paluuvaatteet Verkkopaita, lyhythihainen puuvillapaita WC-paperia GT-housut 2x vaihtosukat Rommia Lantern (=kynttilälamppu) 20x lämpökynttilää hilloa 2110i + 3akkua 1L MarinolRinkan vasen alatasku:
1L Marinol 3x Fuji Velvia 36-200 2x kiinnitysremmiRinkan oikea alatasku:
Ensiside sanko (=3x muovipussi) varasokeria Teippi- ja idealside polven tukiside nuhalääke naulojaLopulta koko komeus painoi 27kg. Siihen tulee vielä lisäksi 2x Marinol ja kamera (Minolta 7000i + 2x objektiiveja) joten rinkan lopulliseksi painoksi tulee noin 31kg. Painoa on enemmän kuin kaksi vuotta sitten mutta ei tämä ole vielä ennätyskään (33,5kg!). Se on tuo ruoka niin kevyttä ja tilaavievää, joten rinkkaan ei mahdu painavia tavaroita ;-)