Varoitus: seuraava tekstinpätkä ei välttämättä sovellu kaikille yleisöille.

Piinaviikko näköjään jatkuu. Tämäkin kaikki vain siksi, että fiktiivisen kanonisoitu juutalaisjannu meni ratsastamaan aasillaan jossain to be muslimimaassa joskus vuonna yksi ja kaksi. Kohta siitä tulikin jo kingi, jopa kaikkien ihmisten sellainen. Sitä ennen se jossain vaiheessa tapettiin ja sen faija savetti sen.

Meilläkin kävi viikonloppuna tulevia ammattikoululaisteinejä heiluttamassa jotain varpuja ovella. Onneksi Lauralla oli antaa niille karkkeja, ties mitä olisivat muuten bommailleet oviin ja ikkunoihin. Luettiin lisäksi perinnekirjasta jänniä perinteitä.

Ilmeisesti jossain Suomen vähemmistökirkoissa nuo varvut on ihan kirkossakin noiduttu, kun ne ovat symboloineet vähän kuin palmunlehviä (sick). Sen jälkeen pyhillä vitsoilla on sunnuntaisin peloteltu paitsi lähiympäristön maanviljelöitä, niin myös elukkaparkoja. Ihan kuin sekään ei vielä olisi ollut tarpeeksi, mutta sitten joku Suomen valtauskonnon edustaja huomasi, että humoristisella sidekick -vähemmistöllä on kiva perinne ja eräällä toisella vähemmistöllä, ruotsalaisilla, on toinen kiva perinne. Ne kun pukeutuivat pääsiäisenä noita-asuun. Eipä aikaakaan kuin nämä luovasti yhdistettyä saatiin kiva uusi perinne, jonka avulla voidaan nauraa kahdelle vähemmistölle samaan aikaan - lapsiparoilla hassut noitavaatteet päälle, vähän jotain varpua metsästä mukaan ja siihen jotain silkkistä tai muuten vaan epäekologista paperia ympärille ja vaatimaan rahaa naapureilta ja mummoilta. Eläköön hauskat perinteet - miksi keksiä uusia, kun voi käyttää innovatiivisesti kulttuurirakenteemme kollektiivisia painautumia hyödyksi.

Onkohan käsitykseni väärä? Laittakaa mailia, jos teillä on parempia hypoteeseja tästä nimenomaisesta ruttaantumisesta.

Kohta tulee onneksi pääsiäinen ja loma - loppuupa sitten taas tämäkin kärsimys vapautumiseen.