Tämä viikko on alkanut aika sutjakasti. Tänään kauppakorkea pitää Arena-päivän, joka tarkoittaa sitä, että kaikki tunnit on peruttu ja että koulu on täynnä yritysten ständejä ja luentosalit täynnä yritysesittelyitä. Ei sinne voisi mennä ilman pukua kuitenkaan keräämään karkkeja, joten tänään pysyn kaukana kauppakorkeasta.

Filosofian laitoksella alkaa tänään jälkimmäinen proseminaarini. Ensimmäisenä on vuorossa Camusin absurdi. En oikein tiedä mitä siitä sanoisin, mutta harkitsin ryntääväni sisään ja alkamaan puhumaan tiukan loogisesti absurdin käsitteestä ja sen mahdollistavasta joukkovastarinnasta. Luulen, kuitenkin että epäuskoiset katseet ja kollektiivinen nauru olisivat siinä tapauksessa pikantti vasta-argumentti. Miten absurdista sitten voi puhua ei-absurdilla kielellä? En tiedä. Vaikeasti varmaan. Luulen, että absurdi kuuluu samalla tavalla elämään, jota rationaalisuus ei tavoita kuin vaikkapa outous tai mielenvikaisuus. Keskeneräisyyden takia niistä en saata mitään sanoa. Niin alkuperäisiä ja valitettavan välttämättömiä kuin kumpikin varmaan ovatkin.

Pidin kuitenkin Camusin loppuvaiheen teeseistä enemmän kuin alkuvaiheen, sillä ne vetosivat minussa johonkin. Nimittäin vastustamisen välttämättömyyteen ja vallan epäterveiden piirteiden korostamiseen. "Kapinoin, olemme siis olemassa" kiteyttä Camus loppuvaiheen erään metafyysisen teesinsä. Siihen ei tarvitsekaan enää mitään lisätä.