Ai en muka päivitä blogiani?

Mietin tässä taas eilen kantaani noihin matkapuhelimiin tai siis niiden käyttöön. Kun olen miettinyt, että olen varmaan tulossa niille jotenkin yliherkäksi (ei niin että olisin itse käyttämässä, mutta muidenkin käyttö on jotenkin alkanut häiritsemään kummilla tavoilla. En oikein käsitä miksi.) Toisaalta monet muutkin paikat ovat kai kyllästyneet puhelimeensa molottaviin, kun moniin paikkoihin on viime aikoina tullut kieltoja ettei kännyköitä saa pitää päällä vaikkapa kirjastoissa ja elokuvateattereissa.

Minusta on esimerkiksi hyvin epäkunnioittavaa pitää puhelintaan päällä ja vastata siihen esimerkiksi ravintolassa ruokaillessa (Unikafeta ei ole pakko laskea) tai kesken kokousta. Itse asiassa jo jatkuva tekstiviestien kyttäys tai naksuttelu kiusaa. Jotenkin se on ilmaus siitä, ettei oikeastaan pidä kulloistakin paikkaa, tilannetta ja seuraa riittävänä, vaan pitää olla silloinkin jossain muualla. Minusta esimerkiksi ravintolassa on tarjoilijalta täysin oikein tulla naputtamaan, jos säkkijärven polkka raikaa. Voisi samantien takavarikoida koko härvelin ruokailun ajaksi. Vai ottaisitko ensi treffeille tosiaan kännykän mukaan?

Lähin vertaus rauhallisesta ruokailusta ainakin minulle tulee kirkkoon - huono vertaus, mutta en haluaisi, että sielläkään juteltaisiin muita tai hoideltaisiin jotain tekstiviestejä. Se olisi epäkunnioittavaa paitsi instituutiota, niin myös muita ihmisiä kohtaan. Samalla tavalla se känny loukkaa ruokailun pyhyyttä. Toivottavasti kukaan ei tästä loukkaantunut, mutta kirkko oli ainoa tarpeeksi läsnäoleva ja ritualistinen käyttäytymispaikka/tapa jonka tähän hätään keksin.

Samoin kesken kokousta joidenkin ihan muiden asioiden hoito on jotenkin aivan vihoviimeistä listallani. Tuskin kukaan on niin tärkeä, ettei kännykkä voisi tuntia paria olla äänettömällä. Hätätilanteet ovat eri asia, mutta jotenkin nämä hätätilanteetkin ovat lisääntyneet aivan viime vuosina. Soittaminen ja ilmoittaminen viime hetkellä, että on vartin myöhässä lienee käytöstavoista kaikkein ärsyttävin - ei niin, että siitä olisi huolissaan, sovitusta ajasta myöhästyminen ei nyt vain käy.

Julkisissa kulkuvälineissä jutteleminen häiritsee minua, mutta se vain on pakko hyväksyä, samoin kuin kadulla höpöttäminen. Baarissa olen tästä asiasta vielä vähän kahden vaiheilla. Jotenkin toivoisi sosiaalisten konventioiden vakiintuvan, mutta pelkään siihen menevän vielä enemmän vuosia kuin minulla on kestävyyttä. Laista todellisen julkisrauhan häiritsemisen kieltämisen ei varmaan kannata uneksiakaan - onhan meillä tämä sananvapaus, että kuka tahansa saa sanoa kenelle tahansa mitä tahansa milloin tahansa - ei väliä kuka siitä kiusaantuu.

Toivottavasti sävy ei ollut liian ranttaava, näitä sosiaalisia sääntöjähän ollaan vasta hakemassa. Sitä paitsi, eiväthän kaikki osaa olla hiljaa kirkossa, esityksen aikana tai mikä pahinta uhkaavat pyhää ruokatoimitusta monilla erityisillä tavoillaan.