Tänään tarjolla harvinainen herkkupala kännykättömän arjesta. Eläkää mukana tässä tiedon yhteiskunnassa, muuten joku voi alkaa esittää vaikeita kysymyksiä.

Yritin siirtää kiinteää lankaliittymääni Elisalta joten marssin liikkeeseen. Myyjä oli ystävällisen ja asiallisen oloinen. Puhelinliittymän asennus ei kuulemma onnistunut ilman, että joku asentajatyyppi tulisi käymään kotonani. Minun tulisi toki olla itse läsnä. Aloimme sopia aikaa koska asentaja voisi tulla. Myyjän silmät tosin alkoivat pyöriä siinä vaiheessa kun kerroin olevani töissä - taas yksi tällainen vaikea asiakas. Asentajan viimeinen vuoro on 16-18. Sanoin etten kerkeä kotiin töistäni keskustasta klo. kuuteentoista. "Siis enkö todellakaan kerkeä?" "No siis en todellakaan kerkeä." "No, jos minä laitan tähän, että lupaat olla 17 kotona, niin katsotaan sitten käykö se asentajalle." "Selvä, tehdään sitten niin".

Seuraavaksi myyjän pasmat sekosivat lopullisesti. "Mikähän on kännykkänumeronne?" "Minulla ei ole". "Miten niin ei ole?" "No, ei ole." Myyjä parka joutui aivan hämmennyksiin eikä ymmärtänyt mitenkään miten joku voisi elää näin. "Mutta mitä jos jotain sattuu, puhelinasentajahan ei saa sinua mitenkään kiinni!" Aivan, ehkä siksi olisikin hyvä, että hän tulisi oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja tulisi laittamaan minulle sen puhelimen. Kun tätä oli päivitelty noin 5 minuuttia, niin kävi ilmi, että asentaja ehtisi joskus kahden viikon päästä tiistai-iltana käymään. Ehkä, jos joku olisi kotona - ja toivottavasti kenellekään ei satu sitten mitään ihmeellistä.

Uskomatonta ja täydellistä kyvyttömyyttä kyllä taas. Alan kyllästyä pahemman kerran Elisan määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön. Onneksi sentään puhelut maksavat ns. ihan sikana ja kiinteän linjan yksikkö on Elisastakin oikeasti ainoa, joka on jatkuvasti tahkonnut kovaa tulosta. Näillä palvelutasoilla en ihmettele.

Jatkan informaatioyhteiskunnan sivullisen ihmettelyä ensi kerralla kertomalla siitä miten en meinannut saada passia ilman kännykkää.