Joutsenossa oli mukavaa viettää Juhannusta ja natsien salajuonetkin tuli paljastettua. Ihmisuhria emme suorittaneet, vaikka naapurin setä harjoittikin spontaania kasvojensa polttamista. Tämä oli varmaan sopiva lahja sään jumalille tai kaaosilmiölle, että saimme viettää koko juhannuksen hyvissä tunnelmissa. Mikolla on todistusaineistokin.

Huippusalainen paheeni jalkapallo tulee taas televisiosta. Loppuottelussa ovat vastakkain Retardon Portugali ja filosofien Kreikka. Jotta voisin osoittaa analyyttisuuttani taas kerran, niin lueskelin tässä päivänä muutamana taas ranskankielisiä päivälehtiä. Siellä oli erään sosiologin mielenkiintoinen näkemys jalkapallosta. Hänen mukaansa se on lajina hyvin mielenkiintoinen: se on nimittäin oikeastaan viimeinen kansallisvaltioiden kunnollinen temmellyskenttä lippuineen ja kannattajineen. Tätä vahvistaa erityisesti se, että kukaan pelaaja ei voi koskaan pelata kahden eri maajoukkueen väreissä elämässään. Tämä liittyy toki ajatukseen pyhästä kansallisvaltiosta, mutta luo samalla mielenkiintoisen kilpailuareenan - yhtenä viimeisistä paikoista, joissa on kilpailua, mutta joka ei ole perinteisessä (tai rationaalisessa) mielessä taloudellista. Isompi ja rikkaampi ei välttämättä voitakaan. Samalla areena on TV-katsojien (ja radiokuuntelijoiden) jakama ja ainakin periaatteessa suhteellisen tasavertainen.

Siinä mielessä on se on tietynlainen kumarrus antiikin agonille, peleille ja leikeille, joissa keskeistä ei olekaan (liike)voitto vaan kunniallinen ja sääntöjenmukainen peli. Samalla se myöskin uhkaa nykyajan tehokkuuden vaatimuksia ja rohkaisee irrationaaliseen käytökseen.

Go Kreikka.