Asepalveluksesta on nyt ollut juttua jo useampana paivana, joten ehka ma nyt sitten kirjoitan siita tannekkin jotain.

Periaatteessa armeijat ovat tehty sotia varten - niiden tarkoitus on toisten kansojen totaalinen tuhoaminen, koska se on totaalisen sodan tunnusmerkki. Sotilaiden tehtava on tappaminen. Jokainen tiettyyn kansaan kuuluva on luonnollinen vihollinen ja vihollinen voidaan tuhota vain tappamalla henkilo ja korvaamalla kulttuuri. Ainoa keino estaa taydellinen tuho on rakentaa viela isompia pyssyja tai muuten suurempi peloite.

Armeijat ovat siten kytkoksissa kansallisen valtion ideaan. Ideaan siita, etta jokainen tietyssa maassa syntynyt jakaa lahtemattomasti jotain ikuista, osan kansallisvaltiosta. Etta jokainen kansalainen on osa valtioruumista ja siten velvollinen suorittamaan valtiolle ominaisia toimia ja vahintaankin jatkamaan valtioruumiin olemassaoloa. Esim. Suomessa tama tarkoittaa saman kielen puhumista, saman rahan kayttoa, samaa kansallislaulua, samaa uskontoa ja joukkoa samoja kokemuksia, jotka valtiokoneisto ja media on tarjonnut. Suomalaiset olemme suomalaisia ja jotkut muut eivat ole. Armeijan tehtava on suojata tama suomalaisuus. Tama logiikka on pohjimmiltaan ulossulkemisen logiikkaa, sen tarkoitus on vahvistaa sisaista yhteenkuuluvuutta ulkoisella uhalla. Ja jos uhkaa ei ole, niin sellainen keksitaan.

Tama toimikin viela toiseen maailmansotaan asti, jolloin huomattiin aseiden kehittyneen niin voimakkaiksi, etta niiden pelotevaikutus on taydellinen - kylman sodan osapuolista kumpi tahansa saattoi tuhota toisen, napinpainalluksella. Teknologian kehityttya tama "kyky" on tullut koko liudalle uusia valtiota (mm. Pakistan, Israel ja Pohjois-Korea). Samalla valloitussota muuttui jarjettomaksi ja konfliktit muuttuivat sissisodiksi tavalla, joka ei ole ollut ominaista ennen kansallisia armeijoita (tai edes kunnolla ennen tata vuosisataa). Valtion taistelu olemassaolosta miehittajia vastaan jatkuu viela valloitussodan jalkeenkin - tuho ei olekaan taydellinen vaikka valtio maa-alueena lakkaa.

Tata taistelua varten armeijasta piti tehda sisapolitiikan, ei ulkopolitiikan instrumentti. Jokaiselle valkoiselle heteromiehelle tuli rakentaa paan sisaan sokea valtioruumiin kaskyjen totteleminen, ns. "maanpuolustushenki". Tama on syy, mita monet ovat taallakin ihmetelleet: Eiko koyhien aseistaminen ja kouluttaminen aseiden kayttoon ole aarimmaisen vaarallista, koska ne voivat vaikka huomata missa todellinen vihollinen on ja suunnata aseensa rikkaita vastaan? Suomen (toistaiseksi) suhteellisen vahatuloeroisessa maassa tama ei ole niin suuri ongelma, kuin mita se voisi olla joissain muissa maissa. Mutta on toinenkin syy, miksi tama ei ole varsinaisesti todellinen uhka.

Asevelvollisuusarmeijan keskeisin tarkoitus, pidelkaa kiinni penkeistanne, ei ole maan aseellinen puolustaminen ulkoiselta uhalta vaan sen kayneiden maanpuolushengen vahvistaminen. (En nyt mene siihen miten hyodyllinen armeija mahdollisesti on aarimmaisena kokemuksena tai lapsuuden paattavana initaatioriittina, enka edes siihen etta joissain kriisitilanteissa hierarkinen nopea toiminta pelastaa ihmishenkia).Tama maanpuolustushenki sisaltaa jo valmiiksi hyvin konservatiivisen idean siita, minkalainen kansallisvaltio on ja minkalainen sen tulisi olla. Se on hierarkinen ja lahtokohtaisesti epatasa-arvoinen. Samalla kaikista, jotka eivat jaa tata samaa maanpuolustushenkea tulee pettureita: he eivat tee omaa osaansa valtioruumiin osina ja siten heilla ei ole oikeutta kansallisvaltioon. Heidan toimintansa on yksiselitteisen rangaistavaa ja rikollista. He eivat enaa ole sinivalkoihoisia heteromiehia.

Valtioruumiin sokean tottelemisen normi tulee alastomimmillaan esiin ja jatkaa itseaan laitoksissan kuten kouluissa, vankiloissa, luostareissa, siviilipalveluskeskuksissa, sairaaloissa ja niin edelleen. Tarkoituksena on rakentaa omalakisia ymparistoja, jotka noudattavat omaa sisaista, joskin ulkopuolelta tarkasteltuna usein jarjetonta, logiikkaansa. Hierarkinen komentoketju ja siina jarjestelmallisesti eteneminen erilaisten initaatioiden kautta ja rituaalinomaiset tarkat paivajarjestykset ovat ominaisia tallaisille omalakisille laitoksille. Hierarkiassa ylempana olevat saavat etuoikeuksia ja oikeuden maarata rangaistuksia. Tottelevaisuus on viime kadessa varmistettu laki- ja vakivaltakoneistoilla ja erilaisilla sosiaalisilla ja fyysisilla rangaistuksilla.

Naissa laitoksissa toimivat muodostelmat kuten tarkat istumajarjestykset, aikataulut, jonot, puhuttelut, aamunavaukset, marssijarjestykset ja muut kuvaavat toimivaa ja tehokasta valtioruumista liikkeessa. Rivissa marssivat sotilaat kuvaavat valtioruumiin dynaamisuutta ja kykya tuottaa symmetrista liiketta. Samalla se on osoitus siita, miten valtio kontrolloi kansalaisiaan laittamalla nama kontrolloimaan itseaan. Vaikka tuo liike tai pidattyvaisyys olisi neutraalisti tarkasteltuna miten jarjetonta tahansa.

Onko maailma sitten muuttunut ja aika ajanut asevelvollisuusarmeijoiden ohi? En tieda. Rauhaan pakottaminen aseiden avulla on hyva esimerkki siita, miten ymmarrys totaalisesta sodasta on tehnyt taydellisen ympyran. Tarkoitus ei olekaan valloittaa toista maata sen resurssien takia vaan suojellakseen toisen valtion omia kansalaisia. Toinen esimerkki samasta ilmiosta on Irak. Yhdysvallat vapautti kansan julman diktaattorin ikeesta aseiden avulla. Toisin sanoen: kansallisvaltio ei ollutkaan kykenevainen huolehtimaan kansalaisistaan, joten jonkun ulkopuolisen piti menna auttamaan Irakin kansaa. Tama on kuitenkin edelleen kansallisvaltion logiikkaa: samalla tavoin Hitler ilmoitti (ja varmaan katsoi tekevansakin) vapauttavansa Ita-Euroopan ja Stalin suomen tyota tekevan kansan. Oljy tai maa-alueet olivat vain yllattava bonus ja joukkotuhoaseet tai Mainilan laukaukset vain kateva valhe.