Perjantai-aamu alkoi kolmella tunnilla kuolemasta, joten ilmeisesti viikonloppu on tulossa. Kasitykseni romantismin tragedioista on kehittynyt sangen mukavasti, joskin Hegel jaksaa edelleen hammastyttaa paata. Jotenkin on sellainen olo (eika ihan ensimmaista kertaa opintojen aikana), etta talla kaverilla on jotain sanottavaa, mutta etta hanelta puuttuu normaalien ihmisten kieli sen sanomiseen.

Tai siis, musta ei ole ihan sosiaalisesti konventionaalista todeta, etta subjektin ja objektin identiteetti muodon tasolla on vahan niinkuin sanoisi etta "On yo ja kaikki lehmat ovat mustia". Toisaalta Hegelilla on aina ollut hyva huumorintaju, mutta ilmeisesti lehma tassa tapauksessa oli paitsi Spinoza, niin myos Hegelin suuri oppi-isa Schelling (joka oli kylla Hegelia nuorempi ja paatyi tragediansa paatteeksi hulluuteen, todellinen artisti).

Schelling siis ajatteli, etta subjekti ja objekti ovat muodon tasolla sama asia, eika onnistunut erottamaan subjektin ja objektin eroa olemisen tasolla (tama oli toki koko saksalaisen idealismuin ongelmakohta). Seurauksena siita, etta subjekti ja objekti ovat sama asia, johtuu dialektiikan mahdottomuus: ei voi olla kehitysta, jos objektiivinen maailma oletetaan subjektin asettamaksi. Kaikki on jo valmiina siina vaiheessa kun maailma oletetaan "subjektiivisena" joten sen kasittaminen tiedon avulla (tai muutenkaan) tulee loppujen lopuksi mahdottomaksi.

Schelling ei tosin ollut tasta ihan samaa mielta (eika siita lehmajutustakaan), joten han paatti kirjoittaa Kirjeen Hegelille. Valitettavasti Schelling oli tassa vaiheessa jo sen verran syvalla saksalaisessa idealismissaan (filosofian hulltu vuodet), ettei katsonut muutama vuotta sitten kuolleelle Hegelille kirjoittamista mitenkaan ongelmalliseksi. Toisaalta eivat sita kai kokeneet lukijatkaan.. bonuksena voisi mainita, etta kirje sisaltaa panettelua (ehka tuosta lehmajutusta johtuen).

Tragedian pointti on tietenkin siina, etta Schelling oli "lapsinero" - hanen filosofiansa huippuhetket olivat hanen ollessaan reilu parikymppinen, jolloin han oli paitsi suuri artisti ja taiteenystava, niin myos saksan kuuluisimpia filosofia. Schellingin aika paattyi kuitenkin vajaana kolmikymppisena, kun yli nelikymppisen Hegelin aika koitti. Loppuelamansa Schelling vietti paitsi Hegelin varjossa, niin tuon lehmajutun takia (tai siis siita kertovan epistemologisen ongelman) haneen hyvin suurella varauksella suhtautuen. Tragedia on aina ollut mun tyylilaji, mutta ranskalaisista tama oli hauskaa. Oi aikoja, oi tapoja.