TILA

Tila on yksi filosofian keskeisimmista ongelmista. Se on ollut paraatipaikalla oikeastaan koko olemassaolonsa ajan ? lasken tassa olemassaoloksi Descartesin analyyttisen geometrian avulla maaritteleman abstraktin tilan, joka varsinaisesti oli alkusoitto Newtonilaiselle ja sen jalkeiselle fysiikalle. Ei ole sattuma, etta samaan aikaan Descartes loi myos lansimaista ajattelua siita asti vaivanneen opin duaalisuudesta: (henki ja materia) ja samalla siirsipainopisteen siita mika on totta siihen mita voidaan tietaa. Tila ja tietaminen liittyvat siis jo aatehistoriallisesti hyvin laheisesti yhteen.

Ei niin, etteiko jo antiikissa olisi tunnettu tilan ja liikkeen ongelmia laheisesti: juuri siitahan monissa vaikkapa Zenonin paradokseissa on kysymys.Tahan voisin toki lisata viela, etta monia naista paradokseista ei vielakaan ole onnistuttu ratkaisemaan tyydyttavalla tavalla, koska ratkaisut liittyvat oletettuun aikaan ja oletettuun koordinaatistoon.

Nykyaan sosiologit ja kaupunkimaantieteilijat erottavat tarkasti tilan ja paikan. Tila on niinkuin koordinaatisto ja paikka on personoitu ja henkilokohtainen, merkityksellinen.Tama on toki jarkevaa, mutta jako tilaan ja paikkaan talla naamioi filosofisen ongelman: Missa mielessa tila on subjektiivinen ja miten tila tiedetaan?

Tilan tietamisen ongelma jakoi Descartesin jalkeiset ajattelit rankasti kahteen leiriin: toisella puolella olivat Newtonia seuranneet fyysikot koordinaatistoineen seka hovifilosofeineen Lockesta eteenpain ns. analyyttisen filosofian parissa. Muutama heista on sita mielta, etta tila voidaan tietaa koska se on jossain mielessa havaittavaa seka jarkevaa - tiede voi kertoa mikatila on.
Toisella puolella olivat oikeastaan kaikki merkittavimmat filosofit Descartesin jalkeen: tila oletetaan ennen havaintoa, koska kaikki havainto tapahtuu tilassa. Objektiivinen tila on siis yhta vaikeaa havaita kuin objektiivinen aika. Taman oletuksen ansiosta fysiikka on lahtokohtaisesti tilan ja ajan vanki, eika tilan ja ajan ekstrapolointi kokemuksesta ole perusteltu. Tassamielessa aika, tila ja liike ovat edelleen oletettuja ja siten kontingentteja ?kasitys tilasta, ajasta ja liikkeesta on pikemminkin sovittu kuin objektiivinen? se voisi olla myos toisenlainen. Instrumentaaliselta epistemologiselta kannalta tama on toki lahes riittava huomio, mutta korkeita totuuksiatavoittelevan mielesta varmastikaan ei.

Oikeastaan kaikki filosofit, jotka ovat olleet kiinnostuneita tieto-opista ovat pakostakin tormanneet tilaan. Otan tahan muutamia omien suosikkieni vastauksia. Kantin ratkaisu olivat kokemuksen kategoriat.Yleensa ratkaisua pidetaan epaonnistuneena siksi; etta se kaytannossa ainoastaan rajaa kysymyksen ulos filosofiasta. Hegelin vastaus oli subjektiivisen ja objektiivisen yhteys. Tata ratkaisua pidetaan epaonnistuneena, koska se ei rajaa kysymysta. Heideggerin vastaus oli etta tila on kielessa. Tata ratkaisua pidetaan epaonnistuneena, koska se rajaa kielen ja kokemuksen yhteys jaa auki. Nietzschen vastaus oli; etta tilaa ei ole. Se ei oikeastaan ole edes vastaus. Marxin vastaus oli, etta tilaa on osaylarakennetta, jonka avulla eliitti sortaa tyolaisia ja taantumus voidaan voittaa vain ottamalla tila uuden paremman tietoisuuden haltuun vallankumouksella. Marxinratkaisua pidetaan epaonnistuneena, koska sen katsotaan silloin talloin johtavan totalitarismiin. Foucaultin vastaus oli etta tila on vallan nakymaton valine, jolla sen kohteet tuottavat minuutensa. Foucaultin ratkaisu oli olosuhteiden tuntemisen avulla tapahtuva vapaus ja paikallinen vastarinta itsensa tuottavia vallan muotoja kohtaan. Foucaultin ratkaisua pidetaan epaonnistuneena, koska kysymys unohtui matkalla.