Asepalveluksesta on nyt ollut juttua jo useampana paivana, joten ehka ma nyt sitten kirjoitan siita tannekkin jotain.

Periaatteessa armeijat ovat tehty sotia varten - niiden tarkoitus on toisten kansojen totaalinen tuhoaminen, koska se on totaalisen sodan tunnusmerkki. Sotilaiden tehtava on tappaminen. Jokainen tiettyyn kansaan kuuluva on luonnollinen vihollinen ja vihollinen voidaan tuhota vain tappamalla henkilo ja korvaamalla kulttuuri. Ainoa keino estaa taydellinen tuho on rakentaa viela isompia pyssyja tai muuten suurempi peloite.

Armeijat ovat siten kytkoksissa kansallisen valtion ideaan. Ideaan siita, etta jokainen tietyssa maassa syntynyt jakaa lahtemattomasti jotain ikuista, osan kansallisvaltiosta. Etta jokainen kansalainen on osa valtioruumista ja siten velvollinen suorittamaan valtiolle ominaisia toimia ja vahintaankin jatkamaan valtioruumiin olemassaoloa. Esim. Suomessa tama tarkoittaa saman kielen puhumista, saman rahan kayttoa, samaa kansallislaulua, samaa uskontoa ja joukkoa samoja kokemuksia, jotka valtiokoneisto ja media on tarjonnut. Suomalaiset olemme suomalaisia ja jotkut muut eivat ole. Armeijan tehtava on suojata tama suomalaisuus. Tama logiikka on pohjimmiltaan ulossulkemisen logiikkaa, sen tarkoitus on vahvistaa sisaista yhteenkuuluvuutta ulkoisella uhalla. Ja jos uhkaa ei ole, niin sellainen keksitaan.

Tama toimikin viela toiseen maailmansotaan asti, jolloin huomattiin aseiden kehittyneen niin voimakkaiksi, etta niiden pelotevaikutus on taydellinen - kylman sodan osapuolista kumpi tahansa saattoi tuhota toisen, napinpainalluksella. Teknologian kehityttya tama "kyky" on tullut koko liudalle uusia valtiota (mm. Pakistan, Israel ja Pohjois-Korea). Samalla valloitussota muuttui jarjettomaksi ja konfliktit muuttuivat sissisodiksi tavalla, joka ei ole ollut ominaista ennen kansallisia armeijoita (tai edes kunnolla ennen tata vuosisataa). Valtion taistelu olemassaolosta miehittajia vastaan jatkuu viela valloitussodan jalkeenkin - tuho ei olekaan taydellinen vaikka valtio maa-alueena lakkaa.

Tata taistelua varten armeijasta piti tehda sisapolitiikan, ei ulkopolitiikan instrumentti. Jokaiselle valkoiselle heteromiehelle tuli rakentaa paan sisaan sokea valtioruumiin kaskyjen totteleminen, ns. "maanpuolustushenki". Tama on syy, mita monet ovat taallakin ihmetelleet: Eiko koyhien aseistaminen ja kouluttaminen aseiden kayttoon ole aarimmaisen vaarallista, koska ne voivat vaikka huomata missa todellinen vihollinen on ja suunnata aseensa rikkaita vastaan? Suomen (toistaiseksi) suhteellisen vahatuloeroisessa maassa tama ei ole niin suuri ongelma, kuin mita se voisi olla joissain muissa maissa. Mutta on toinenkin syy, miksi tama ei ole varsinaisesti todellinen uhka.

Asevelvollisuusarmeijan keskeisin tarkoitus, pidelkaa kiinni penkeistanne, ei ole maan aseellinen puolustaminen ulkoiselta uhalta vaan sen kayneiden maanpuolushengen vahvistaminen. (En nyt mene siihen miten hyodyllinen armeija mahdollisesti on aarimmaisena kokemuksena tai lapsuuden paattavana initaatioriittina, enka edes siihen etta joissain kriisitilanteissa hierarkinen nopea toiminta pelastaa ihmishenkia).Tama maanpuolustushenki sisaltaa jo valmiiksi hyvin konservatiivisen idean siita, minkalainen kansallisvaltio on ja minkalainen sen tulisi olla. Se on hierarkinen ja lahtokohtaisesti epatasa-arvoinen. Samalla kaikista, jotka eivat jaa tata samaa maanpuolustushenkea tulee pettureita: he eivat tee omaa osaansa valtioruumiin osina ja siten heilla ei ole oikeutta kansallisvaltioon. Heidan toimintansa on yksiselitteisen rangaistavaa ja rikollista. He eivat enaa ole sinivalkoihoisia heteromiehia.

Valtioruumiin sokean tottelemisen normi tulee alastomimmillaan esiin ja jatkaa itseaan laitoksissan kuten kouluissa, vankiloissa, luostareissa, siviilipalveluskeskuksissa, sairaaloissa ja niin edelleen. Tarkoituksena on rakentaa omalakisia ymparistoja, jotka noudattavat omaa sisaista, joskin ulkopuolelta tarkasteltuna usein jarjetonta, logiikkaansa. Hierarkinen komentoketju ja siina jarjestelmallisesti eteneminen erilaisten initaatioiden kautta ja rituaalinomaiset tarkat paivajarjestykset ovat ominaisia tallaisille omalakisille laitoksille. Hierarkiassa ylempana olevat saavat etuoikeuksia ja oikeuden maarata rangaistuksia. Tottelevaisuus on viime kadessa varmistettu laki- ja vakivaltakoneistoilla ja erilaisilla sosiaalisilla ja fyysisilla rangaistuksilla.

Naissa laitoksissa toimivat muodostelmat kuten tarkat istumajarjestykset, aikataulut, jonot, puhuttelut, aamunavaukset, marssijarjestykset ja muut kuvaavat toimivaa ja tehokasta valtioruumista liikkeessa. Rivissa marssivat sotilaat kuvaavat valtioruumiin dynaamisuutta ja kykya tuottaa symmetrista liiketta. Samalla se on osoitus siita, miten valtio kontrolloi kansalaisiaan laittamalla nama kontrolloimaan itseaan. Vaikka tuo liike tai pidattyvaisyys olisi neutraalisti tarkasteltuna miten jarjetonta tahansa.

Onko maailma sitten muuttunut ja aika ajanut asevelvollisuusarmeijoiden ohi? En tieda. Rauhaan pakottaminen aseiden avulla on hyva esimerkki siita, miten ymmarrys totaalisesta sodasta on tehnyt taydellisen ympyran. Tarkoitus ei olekaan valloittaa toista maata sen resurssien takia vaan suojellakseen toisen valtion omia kansalaisia. Toinen esimerkki samasta ilmiosta on Irak. Yhdysvallat vapautti kansan julman diktaattorin ikeesta aseiden avulla. Toisin sanoen: kansallisvaltio ei ollutkaan kykenevainen huolehtimaan kansalaisistaan, joten jonkun ulkopuolisen piti menna auttamaan Irakin kansaa. Tama on kuitenkin edelleen kansallisvaltion logiikkaa: samalla tavoin Hitler ilmoitti (ja varmaan katsoi tekevansakin) vapauttavansa Ita-Euroopan ja Stalin suomen tyota tekevan kansan. Oljy tai maa-alueet olivat vain yllattava bonus ja joukkotuhoaseet tai Mainilan laukaukset vain kateva valhe.

Kavin tanaan humanistisessa tiedekunnassa ja tulin lopputulokseen, etta humanistit nayttavat joka paikassa samoilta. Oltiin pelaamassa jalkapalloa ja juomassa punaviinia ja samassa maailmakin parantui. Suomesta eniten kysymyksia herattivat valtion uskonnot, valtion asepalvelus, Taivaskanava ja suomalainen huumepolitiikka. Vaikkapa humanistinen tiedekunta on hyva esimerkki mannermaisesta suhtautumisesta huumeisiin, aina sama tuoksu jostain nurkasta.

Tosin muutaman viikon taalla oltua on jo todennut silminnakijahavaintojen perusteella, etta jointin voi nakojaan sytyttaa paitsi tiedekunnan edessa, niin myos junan tupakointivaunussa (sita vartenhan se on), vanhan kaupungin torilla (ainakin jos on punkkari) tai paapoliisiaseman pihalla. Ilmeisesti poliiseja ei ihan rehellisesti kiinnosta, koska muuten ne joutuisivat pidattamaan puolet koko Ranskasta.

Puolalaiset olivat katkeria EUn liikkumissaannoksille, kun nyt ne voivat tehda tyota vain ruotsissa, britanniassa tai irlannissa. Loytyi jos jonkinlaista nakemysta tasa-arvosta ja EUn unelmasta vapaasta liikkumisesta. Ainahan sita on leivan perassa lahdetty ulkomaille, puolaan siirtolaisuus kohdistuu paaosin Ukrainasta pain.

Uskonnollinen keskustelu amerikkalaisten kanssa ahdisti paata. Ei ole jenkeilla taalla helppoa: oleskeluluvan saaminen on amerikkalaisille lahes mahdotonta, koska prefektuurissa sanotaan pain naamaa, ettei heilla ole tanne mitaan asiaa. Lisaksi puolet vaihto-opiskelijoista (esim. muslimimaista ja entisista kommunistimaista, kuten Suomi ja Espanja, tulleet) kiusoittelevat gringoja leikkimielisesti.

MOTin sivuilla keskustelua ja Kaivopihan keisarikunnasta. http://chat.yle.fi/cgi-bin/mot/keskustelu/ultimatebb.cgi?ubb=get_topic&f=21&t=000001 (Ilmainen, mutta vaatii rekisteroitymisen)

Tuolla ainakin selkeasti HYYn asioista pihalla olevat henkilot vaativat vankkoja toimia ja jo sitvaskin oli kaivettu esille. Mulla on vahan dilemma nyt tassa, kun tekisi mieli kaiken maailman selvityksia kysella (ei niinkaan siita miksei jarjestokaytossa nollavoitolla ulosvuokrattu kiinteistoliiketoiminta tuota tai miksi jollain pomolla on joku Lexus-vuokralla tai, voi vitsi, onkohan vanhan kiinteisto arvokas) vaan siita, etta yhtyman raportointi on vaikeaselkoista - ja osaksi tahan on varmaan syyna opiskelijaedustajien heikko tietotaso (mika nyt on kuitenkin ihan fakta, toisaalta ns. asiantuntijoita hallitukseen ei tarvittane HYYta pilkkomaan). No, ma olen Ranskassa ja maara-aikaisvapautuksella edustajistosta, joten toivottavasti asiaan tarttuu joku muu.

Pyorittelin tassa taas filosofista kirjallisuuttakin vaihteeksi ja mietin tieteenfilosofian ikuisuuskysymysta: mika on tiedetta ja mika ei ole. Niin tieteenfilosofiassa kuin tieteen historiassa on nimittain hyvin paljon tuota mutkien vetoa suoraksi ja ihan suoraa kaunisteluakin - tiede halutaan esittaa ylevana ja erityisesti raja tieteen ja epatieteen valilla esittaa selkeasti. Nahdakseni tama erottelu tieteen ja muiden aikaisempien etuoikeutettujen tiedon tuotantotapojen valilla estaa nakemasta metsaa puilta.

Historiallisena esimerkkina voisi pitaa melkein keta tahansa modernin luonnontieteen kantaisista. Platon otti vaikutteensa pythagoralaisilta kulteilta ja orfisilta mystikoilta. Ja luolavertauskin asettuu ihan uuteen valoon, kun siihen otetaan emanaatio-oppi mukaan. Aurinko, joka varjot heijastaa on Platonin mukaan (jarkeva) jumala. Tassa tapauksessa ilman aurinkoa luolamaailmassa ja oikeassa maailmassa on ihan yhta pimeaa. Aristoteles otti tiedon tuotantoonsa sitten jarjen lisaksi myos suoran tarkastelun ja jatkoi esoteerista oppiperinnetta. Alkemian ja astrologian oppien juuret ovat myos hellenistisessa maailmassa, eivatka mitenkaan vahemman oikeutettuna kuin vaikkapa fysiikan tai biologian.

Ensimmaisen vuosituhannen osaksi virallisestikin harhaoppiset kristityt tieteenfilosofian isat ammensivat pakanaperinteesta siina missa koko muukin uskonto. Renesanssina kaiken maailman horhot ja salatieteilijat kansoittivat yliopistoja ja akatemioita eika tahti tuhatkuusisataaluvulla ainakaan hellittanyt Bombastuksien ja avoimesti taikuriksi tunnustautuvien tullessa vakiintuneeksi osaksi akateemista perinnetta. Yleensa ensimmaiseksi noitavainojen uhri tieteilija Bruno poltettiin ei suinkaan tieteellisten perinteidensa vuoksi, vaan siksi ettei opettanut taikuutta suvun nuorelle vesalla. Toinen modernin fysiikan isista eli Galileo uskoi maan kiertavan aurinkoa antiikista periytyneella jumaluskolla (Olympos on auringossa) eika suinkaan jarkensa avulla ja kaantyi elamansa ehtoopuolella ainakin virallisesti kannattamaan aristotelista fysiikkaa (teleologista sellaista, vain hiukan muuttuneine elementtioppeineen). Myoskin seksuaalimagialla oli osuutensa Galileon maailmanselityksissa. Hanen loytaessaan kuita han tulkitse ne astrologisina merkkeina maanpaallisesta maailmanjarjestyksesta ja varmisti siten rahoituksensa. Paavikin tuomitsi illallisseuranaan vierailleen Galileon vain kilpailevien neuvonantajiensa tullessa liian mustasukkaiseksi miehen vaikutusvallasta.

Galileon opetuksia luki nuoresta pitaen 30-vuotisessa sodassa seonnut fyysikko Descartes. Hermojen mentya mies alkoi suhtautua sairaalloisella epaluulolla maailmaan ja esitti villeja teorioita pahoista hanta huijaavista demoneista ja ehdotti fysiikalle pohjaksi epailya kuuluisalla cogito-argumentillaan (jota ei tainnut kayttaa elaessaan). Descartes oli toki myos ruusuristilainen.

Royal Societyn perustaja Isaac Newton taas ilmoitti etta omistaisi ikansa 40 vuotiaaksi luonnonfilosofian tutkimuksilleen ja sen jalkeisen elamansa alkemistiselle harrastuksilleen. Nain han myos teki, eika miehen myohaisempaan tutkimuksiin viitatakaan useinkaan niin usein kuin uran alkuvaiheen tutkimuksiin. Darwin taas kuului erityisen salaperaiseen ja vanhaan salaseuraan Lunar societyyn, joka ilmeisesti myos rahoitti taman matkoja. Tosin ei Darwin niin outo ollut kuin Bentham, joka maarasi testamentissaan, etta ruumis tulisi balsamoida ja asettaa naytille Owfordin yliopistoon. Nain myos tapahtui. Mutta tama ei viela riittayt Jeremylle, sen lisaksi muumio nimittain piti kaivaa aina hanen syntymapaivanaan esiin ja asettaa juhlapoydan kunniapaikalle. Perinteistaan tarkka Oxfordin Jeremy Bentham Society tekee niin edelleen kerran vuodessa.

Pitaisiko tehda gradunsa modernin luonnontieteen salatieteellisista juurista? Se taitaisi olla kuitenkin ainakin mulle liian seksikas aihe.

Eilen loytyi irlantilaisiakin ("Meilla on nyt kahdestoista illan ryyppyputki paalla ja ainakin viikonlopun yli vedetaan viela! Break up the whisky, Jimbo"). Ne kertoivat nuohonneensa viikkojen kuluessa lahitienoiden kaupat ja loytaneet jostain moottoritien varresta bussien avustuksella kaupan, jossa Paddy oli kaikkein halvinta, puolet halvempaa kuin irkuissa. "You should have seen us week ago, when we were really loaded". Olivat muutenkin aika tyytyvaisia ranskaan, vaikka "kalja" kuulemma onkin kallista.

No, mentiin sitten niihin bileisiin, ilman ruotsalaisia kun niilla olikin jotain privabileita. Paikkaan, Makinaan, mentiin ilmaisbussikuljetuksella tuosta asuntolan edesta ja se sijaitsi jossain tuolla keskella eramaata. Vahan niinkuin ruotsinlaiva, oikeastaan kaikille tavoilla, paitsi etta vesi puuttui.

Juomatapa oli hammentava - yksittaisia drinkkeja ei juurikaan myyty, vaan sen sijaan kiskalta tilattiin jokin drinkkikokonaisuus ja kasa laseja. Ilmeiset hyodyt olivat ne, etta juomat sai itse sekoittaa ja (tytoille tarjoaminen tuli helpoksi). Juhliminen olisi varmaan ollutkin ilmaista, jos olisin ollut nainen, koska ilmeisesti perinne meni niin, etta vain miehet ostivat noita kokonaisuuksia. Nyt jouduin ostamaan omat juomani (tai no, kts. alla). Ei ole helppoa olla maassa, jossa ei ole tasa-arvoa. Kokonaisuuteen kuului esim. puolentoista litran pullo vodkaa, kolme litraa kylmaa kokista ja yksi iso rasia jaita.

No venalaiset lotrasivat sen vodkansa kanssa ja irkut sen viskinsa. Olisi pitanyt pysya kaukana molempien touhuista, mutta se on jalkiviisautta. Tulipa nyt sitten tamakin nahtya. Tai sitten olen vain ihan liian vanha, mika oli yleinen tunnelma muutenkin aamuyolla.

Kaikki alkoi taysin viattomasti: olin saanut uuden naapurin, Pietarilaisen pojan, ja kohtasimme kaytavalla. Esittelyiden jalkeen han kuuli, etta opiskelen filosofiaa. Kun han kysyi, yksinkertaisen kysymyksen, tiesin, etta illasta tulisi pitka. Kysymys kuului: idealismi vai materialismi.

Kolme tuntia ja yksi punaviinipullo (Vin de Table de France, 1 litra, 0,99 euroa) myohemmin olivat rintamalinjat valmiit. Mina kannatin materialismia ja han idealismia. Keskustelu oli antoisa, joskin sekava. Hanella oli jonkin verran painolastia kommunismista, minun painolastini tuli varmaan ateismista. Olin ehka hiukan epakohtelias ilmaistessani ongelmalliseksi uskoa suureen taydelliseen suunnitelmaan, koska vaikuttaa silta, etta sadan viime vuoden historia noudattaa lahinna hullun ja vaarallisen totalitaristisen okkultistinatsimurhaajan laatimaa suunnitelmaa. Hanen mielipiteensa kohdistuivat lahinna yhteiskunnan marxilais-leninistisen suunnittelun kaytannon ongelmakohtiin. Yhteisymmarryksen sijaan tuntui kuin olisimme puhuneet kuin eskimit Saharasta. Keskustelu kuitenkin jatkuu.

Tanne tuli lisaksi suomalainen samaan kerrokseen. Poliittista historiaa opiskelevasta jannususta tullee toivottavasti hyvaa seuraa. Ruotsalaiset insinoorit ilmoittivat pakottavansa minut joihinkin teekkaribileisiin. Nailla alkoholihinnoilla olen jo valmiiksi kauhuissani ajatuksesta.

MOT oli kylla pettymys, koska ei se oikeasti edes tuntunut olleen perehtynyt asioihin. Tata tietenkin vaikeuttaa se, etta HYYsta ei ilmeisesti sittenkaan annettu haastatteluita. Mutta kamoon, minun ei tarvitse olla Suomen johtava talousjournalisti kertoakseni, etta HYY yhtyman konsernitase on epaselva. Ja jos kaksi "asiantuntijaa" ei osaa kertoa minne tuo 230 miljoonaa on kaytetty, niin on se vaikeaa opiskelijaedustajallekin.

Tosin mina selvitin sen kylla ihan itse vaan katsomalla tarpeeksi pitkaan niita tilinpaatospapereita, enka kylla oikeastaan ymmarra mista MOT oli taas asiantuntijansa loytanyt. Journalismi tyyliin "vitsi tama on vaikea, siksi siihen varmaan liittyy jotain rikollista" tai "ne ei anna haastatteluita, ne ovat roistoja" on tietenkin hiukan valitettavaa.

Entisen toimitusjohtajan panettelu lienee samoin helppo ratkaisu, varsinkaan kun kaikki toimet 90-luvulla tuskin kestaisivat paivanvaloa. Toisaalta, Kiiskinen on pysynyt poissa yhtion hallinnosta jo pari vuotta enka esim. mina tunne sita kuin maineelta.

Nyttemmin etiikkaa on ainakin juhlapuheissa ja omistajahallinnon parissa otettu toimivan johdon taholta ihan oikeastikin vastaan ja edistetty jopa omatoimisesti. No, ei se helppoa tai taydellista ole ollut tai ole vielakaan, mutta ainakin asiassa on tapahtunut pienta edistysta.

Niinjoo, tanaan tulee MOT, josta HYYssa on kohuttu jo jonkin aikaa aiheella "Miten HYYn miljoonaomaisuus hyodyttaa riviopiskelijaa" MOTin tuntien sielta tulee varmaan satikutia ja porua kyseenalaisella agendalla (vrt. Sivarintappojuttu, roolipelaaminen on saatananpalvontaa ja Reilu kauppa huijausta -ohjelmat). Tosin kannattaneehan se katsoa, etta voi muodostaa oman mielipiteensa.

Erityisesti, jos siella sanotaan, etta HYY ei laske jasenmaksuaan vain sen takia, etta se keraa kolmanneksen kaikista jasenmaksuista tilille odottamaan parempaa paivaa opiskelijoiden konkreettisen taloudellisen auttamisen (eli jasenmaksun laskemisen) sijaan tai torsaa kymmenia tuhansia euroja syottaakseen ja juottaakseen eliittinsa rapujuhlilla, jollaisiin edes Palace Ravintoloilla ei ole varaa, niin kyseessa lienee ihan aiheellinen kritiikki. Kun tassa ns. yhteisessa yrityksessamme kuitenkin on paljonkin kehittamisen varaa.

Toisaalta, jos kritiikki on luokkaa HYYlla on paljon rahaa, joten se ei voi uskottavasti ajaa opiskelijoiden huonoa opintososiaalista asemaa tai opintojen rajausta vastustavia linjoja, niin silloin kyseessa lienee lahinna haitallista kuranheittoa, jotta opiskelijoiden sana vaikkapa opintorajauskeskustelussa saataisiin rajattua. Poliittisesta motiivista tai salamyhkaisyydesta en nyt viitsi puhua, saatte muodostaa oman mielipiteenne aiheesta.

Olen huomannut miten paljon taalla on ulkomaisia opiskelijoita Ita-Euroopasta. Jannittavaa on myos se, etta kaikki opiskelevat kaupallista alaa ja/tai englantia Ranskan lisaksi. Uudet EU-maat nakojaan laittavat parhaimpansa vuodeksi ulkomaille oppimaan ranskan, englannin ja bisneksen. Ei siina mitaan, eikohan niilla parjata niin Uudessa kuin Vanhassakin Euroopassa. Sen sijaan Pohjoismaista taalla ei ole juuri ketaan, joten moninkymmenkertainen ero vain korostuu entisestaan.

Oman kielitaitonsa puutteet huomaa selvasti nain kansainvalisessa ymparistossa. Suomea ei ole tarvinnut puhua kertaakaan, ruotsia pari kertaa mutta sen kertaaminen alkaa olla ihan valttamatonta lahitulevaisuudessa, englantia taalla voi puhua valilla, paitsi etta muiden osapuolten englanninkielen taso vaihtelee niin paljon, ettei valilla tieda miten pain olisi. Alueen ainoa yhteinen nimittajakieli ja sen takia kommunikaation kannalta keskeisin on ranska. No, ainakin kielitaito paranee, kun yrittaa selvittaa mita ihmetta nuo espanjalaiset sonkottavat.

Taalla on ranskan lisaksi joukko muitakin yhteisia kielia, vaikka tuo ranska on selkeasti yhteisen kielen asemassa. Muut vahamman yhteiset kielet ovat espanja, kiina, venaja, englanti ja arabia. Noista kun osaisi edes yhta englannin lisaksi, niin saisi taalta paljon uusia ystavia..

Ja kylla nama Etela-Eurooppalaiset paasevat helpommalla. Tuttavani opiskelee lakia (oma ohjelma kansainvalisen organisaatioiden tehtaville, kipeaa, YK, EU tai Amnesty kutsuvat, ja opintoihin tietenkin kuuluu ranskalaiseen tapaan puolen vuoden pakollinen harjoittelu) ja puhuu ranskan lisaksi tottakai marokkolaisen taustansa lisaksi arabiaa ja espanjaa. Englanti on tullut sitten mukaan koulussa, Kiinan lisaksi. Siina sellainen kieliyhdistelma yhdistettyna kansainvalisen lain opintoihin ja ulospainmenevaan luonteeseen yhdistettyna, etta ihme jos ei hommia loydy. Saman tekeminen Suomessa lienee yksinkertaisesti mahdotonta.

Yllattavaa oli lisaksi se, etta klassisen arabia nahdaan hyvin kayttokelpoisena kielena, jonka paikalliset naureskelevat olevan valttamaton, jos aikoo selvita Ranskan kaupunkien sivukujilla. Tieda tuosta sitten, ainakin mina olen ollut ihan turvassa, toistaiseksi. Niinjoo, voisi opetella uusiakin kielia, kunhan taman ihme sammakkomurteen saisi jotenkin hallintaan.. ehka sitten joskus myohemmin.

En olekaan viela tainnut mainita mitaan paikallisen CROUSin (siis niinkuin Hoas plus Unicafe plus Kilroy Travels plus YTHS plus vakuutusyhtio plus hotelli samassa firmassa, toimii ilmeisesti kuin haka valtion avuilla). Ruoka on ainakin aika havytonta, joten saapa nahda miten taalta kontataan kotiin. Auki alakerrassa paivalla ja illalla. Eilinen iltamenu:

1. Kreikkalainen salaatti
2. Patonki
3. Vesi/mehu
4. Paaruoka periaatteella yksi paaruoka ja yksi lisuke tai vastaava; otin: ranskalaiset, taysliha (tai siis bof) ja majoneesi plus ketsuppi, nam.
5. Jalkiruoka (Lyonnaiskuppi) tai hedelmat (banaani, persikka, omena)

Opiskelijahinta 2,65

Olen kylla koittanut hiukan terveellisemmin kuin noin syoda yleensa, mutta ihan aina se ei ole onnistunut.. ruoka on joka tapauksessa herkullista ja ainakin toistaiseksi ollut myos vaihtelevaa. Saapa nahda jatkuuko kuinka pitkaan. Onneksi taalla on muitakin opiskelijoille suunnattuja ruokapaikkoja.

Sarjassamme kohtauksia tasta maailmasta: eilen loytyivat ruotsalaiset. Heti sen jalkeen kun olin selvittanyt kahdelle insinooripojalle Lundista mika on suomenruotsalaisten ja suomalaisten ero oli seuraava puheenaihe valmiina. Mika oli se yksi asia, joka kaikkein kriittisimmin yhdisti kahden kansakunnan edustajia ja parhaiten edisti yhteisymmarrysta? Oliko se sama kieli tai yhteinen ylemmyydentunto Etela-Eurooppalaista kulttuuria, sen edustajien olematonta englanninkielentaitoa tai mukavia saaoloja kohtaan?

No ei tietenkaan vaan jaakiekko: "Good effort Finland. We lost it to the checks. To tell you the truth we both hoped that Canada would win". Pojat ovat taalla vain kaksi viikkoa, eivatka puhu sanaakaan ranskaa, koska niiden kurssi on englanniksi (?). Heidan lisakseen taalla ei olekaan nakynyt kuin yksi skandivaani, tanskalaistytto, jonka olen nahnyt kahdesti. Pojat lupasivat tulla tanaankin syomaan samaan paikkaan, joten eikohan tama yhteinen urheiluhistoria tule sitten kasitelty vielakin pidemmalle..

Ranskalaiset uudet hullut tuttavani veivat minut katsomaan Puy-De-Domea. Se oli ihan oikea vuori, joskin sisaanpaasymaksu vuorelle oli vahan liikaa. Tai no, ainakin ranskalaista. Komeaa siella oli, Clermont-Ferrandia ylhaaltapain katsoessa. Lisaksi muistuttakaa minua, etta otan rauhoittavia ennen kuin uskaltaudun seuraavan kerran jonkun ranskalaisen auton kyytiin. Luulin, ettei mikaan olisi pelottavampaa kuin ranskalainen liikenne jalankulkijana, mutta ilmeisesti olin vaarassa. "Liikenne on murhaa" rauhoitteli vieressa istuva henkilo, koska ilmeisesti pelkasi, etta pyortyisin, kun olin sen verran kalpea.

Pariisilaisista parkkeerauksista en viitsi edes aloittaa. Paras yritys tahan mennessa oli se prefektuurin edessa olevaan liikenneympyraan hatavilkut parkkeerattu auto, koska asiakkaalla "oli vahan asiaa prefektuuriin". Myoskaan nuorison suosima tapa pistaa punaisissa liikennevaloissa odottavissa autoissa hatavilkut paalle ja menna juttelemaan punaisissa jonottavien kavellen liikkuvien tuttavien kanssa, on nahdakseni jotenkin vastuuton. Tai se, etta kuski voi suunnilleen koska tahansa polkaista liikkuvasta tai pysahdyksisa olevasta autosta kadulle, kunhan muistaa laittaa hatavilkut paalle.

Lueskelin hankkimani kirjat ja hankin niita lisaa - kun nyt kerrankin on mahdollisuus, niin miksi ei lukisi sitten harjoittelun vuoksi Paaomaa saman tien ranskaksi. Katsotaanpa onnistuuko. Paaoma oli poistettavien hyllyssa, ironiaako? Ranskalaisen painoksen esipuheen on sentaan kirjoittanut itse 68-vuosien maesto, Althusser.

Onneksi pokkarit ranskaksi ovat ranskassa halpoja, muistakaahan kertoa, jos haluatte taalta jotain sammakkokielella tai viinaa. Ranskan lukunopeuteni on parantunut jo jonkin verran, enemman se tosin saisi viela parantua ennenkuin olisi tyytyvainen. Ja sitten viela se koherentin puheen tuottaminen..

Yllattaen ilmeisesti ainakin osa lahettimistani korteista on tullut perille. Onnea voittajille.

Hanna oli laittanut mulle mukavassa paketissa Ylioppilaslehden ja uusimman Airueen. Ylioppilaslehdesta ei tassa sen enempaa, toivottavasti taso kohoaa myohemmin, kun laimeuden voi laittaa ensimmaisen numeron piikkiin. Tai sitten mulla vaan on odotuksia, nyt kun paatoimittajaksi on vihdoin saatu Sitvasin edariryhman entinen toimittaja. Enka ole ihan varma onko Sitvasin entinen tiedottaja, joka palkattiin toiseksi toimittajaksi, vielakaan eronnut meidan edariryhmasta..

Sen sijaan Airuthan oli aivan loistava! Monia hyvia ja haastavia juttuja, jotka laittoivat miettimaan. Kaikki jutut hyvia, mutta erityisesti se jennin uskontojuttu jai mietityttamaan. Jenni ei siina ihan taida vaittaa, etta ateismi olisi uskonto, mutta paljon ei puutu. Jain miettimaan tuota pitkaksi aikaa ja vaikken olekaan uskontojen asiantuntija, niin en silti kutsuisi ateismia uskonnoksi. Nahdakseni uskontoon kuuluu jonkinlainen jarjestelmallinen uskon harjoittaminen, jokin instituutio, joka ohjaa uskoa. Ateismiin tallaista ei elimellisesti liity, ellei tiedetta pida sellaisena, mutta ainakaan mina en pitaisi nykymuotoista tiedetta. En tosin pitaisi tiedetta puhtaan neutraalina tai objektiivisenakaan, mutta se menee jo ohi pointista.

Totta kylla ateismiin liittyy yleinen "uskomus" etta jumalan kieltaminen on jarkevaa, lisaksi mahdollisesti uskomus, etta uskonharjoitus olisi typeraa. Toisaalta jokaiseen tekoon liittyy jokin uskomus, samoin perustein voisi vaittaa sienten poiminnan, autolla ajamisen tai vaatteiden kayttamisen olevan uskonto (kaikesta tiedosta puhumattakaan, jos tieto nyt sitten on hyvin perusteltu, tosi, uskomus).

Ehka keskeisin ateismia uskontoa lahentava asia on se, etta tuo uskomus kohdistuu yliluonnolliseen (siihen, ettei mitaan yliluonnollista olekaan (tai ainakaan institutionaalisessa muodossa palvottavaa)). Nahdakseni ateismista sopivampi termi olisi vaikka elamantapa tai elamankatsomus, kuin uskonto, jos ensimmainen nimenomaisesti ja eksplisiittisesti kieltaa uskonnon jarkevyyden.

Eilisesta kulttuurikatsauksesta jai toki ilmeisesti homopaikka Pili-pili, joskin sen huumoriarvo ei valttamatta avaudu ilman vuosien altistusta Pohjolan ilmastolle. Taalla pitaisi kuulemma raportoida enemman siita mita taalla puuhaan, mutta en juuri puuhaa talla hetkella mitaan paitsi kirjoittelin Savujen lahtea ja harjoittelen ymmartamaan tuota puhuttua ja kirjoitettua mongerrusta. Sosiaalista elamaa ei juuri ole, kun en tunne ketaan, ehka tilanne korjaantuu tuonnempana. Tutorointia tai mitaan opastusta mihinkaan suuntaan ei ole, joten siina mielessa aika paljon jatetaan opiskelijan oman sosiaalisuuden varaan.

Tanaan alkoi kaupungin meininki nyppia sen verran paljon, etta paatin karata vuorille. Se olikin onneksi helppoa, kun lahin huippu loytyi parinkymmenen minuutin kapuamisen jalkeen. Tarkemmat tutkimukset paljastivat, ettei se ollut oikea vuori, kun se oli liian matala. Myohemmin noille tuolla pilvien reunassa hohkaaville sitten kapyttelemaan. Mutta oli tuokin nyppyla kellareiden kasvatille ihan tarpeeksi iso - ainakin viisi kertaa isompi kuin kuuluisa Moskarin jatemaki Ita-Vantaalla.

Olen tutkinut kaupunkia ja ajattelin raportoida sen ravintolamaailman omituisuuksista. Taalla on tottakai ranskalaiseksi kaupungiksi noin tuhat erilaista nautintopaikkaa. Oudoin lienee private Cuba Club, jonne en paassyt ja jossa oli hirvea kuhina. En oikein tieda polttavatko ne siella sikareita vai muistelevat vallankumousta, mutta hirvea ryysis ja tupakan tuoksu siella oli.

Hauskimmat baarinnimet ovat yliopiston vieressa sijaitseva Bar Inattendu ja vanhassa kaupungissa filosofien ja ruumiinkulttuurin ystavien suosima Bar Exit. Ehdottomasti on mainittava myos Padre. Kummallista paikassa oli se, etta kulkiessani sen ohi, niin todella, baarin nimi oli Padre ja logo oli Stalinin kuva. Tarkempien tarkasteluiden jalkeen kavi ilmi, etta ei se ollutkaan Stalin vaan paikan omistava italialainen, jolla vain oli kasvot. Tieto kadulla oli, etta ei mies olekaan kommunisti vaikka nayttaakin silta.

Sitten on juottoloista oudoin, irlantilaispaikka the Still Irish Bar. Tarina ei kerro nimen historiaa, mutta jotain aivan kipeaa sen taytyy olla, koska en ole kai koskaan nahnyt irkun pysyvan kovin pitkaan paikallaan, edes tolkuttomassa humalassa. Irkut ovat taalla muutenkin hyvin edustettuna, viisi irkkupaikkaa toistaiseksi. Tosin siita viidennesta en ollut ihan varma, vaikka renkutus kuului ulos asti, Guinness oli alennuksessa ja siella naytetaan kaikki Irlannin maajoukkueen matsit.

Ilmeisesti kannatti valittaa kuumuudesta, nyt on tullut jo sita vettakin.

Shit, Im still in Saigon.. eika tama nyt johdu vain uusista vietnamilaisista kamppiksista vaan tasta painostavasta kuumuudesta. Koko ajan on niin kuuma, etta on vaikea keskittya mihinkaan, eika ohut vuoristoilma (400m) ainakaan helpota tottumattomalle. Bonuksena taalla, toisin kuin Saigonissa, ei ole pyorivia ilmastointeja.

Nailla ranskiksilla on joku juttu taman internettinsa kanssa. Aina, kun puuhaa jotain jollain julkisella paikalla, niin joku tulee tasaisin valiajoin tarkastamaan mita tapahtuu. Yliopistolla ei paase edes koneella (joka muutenkin on meilta humanisteilta off-limits nyt ainakin lahitulevaisuuteen) kertomatta tarkkaan mita aikoo tehda. Tama olisi ehka perusteltua, jos niilla olisi hirvea ruuhka, mutta kun niilla on nelja (!!!) atk-luokkaa humanisteille, joista yhdessa on koneissa jopa internet-yhteydet. Siella internet-luokassa en ole viela ketaan nahnyt koneella asti, paitsi professoreja. Ehka tahankin on joku ylimaallinen syy, joka valkenee minullekin tassa viela..

Pointtina lahinna se, etta nettiaikaa ei ole laheskaan niin paljon kuin olin laskeskellut, joten yhteydenpito on jaanyt hiukan vahemmalle kuin alunperin olin ajatellut. Mutta ehka se tasta. Lisaksi internetin puute johtaa diskettien hankintaan, hyi hitto. Internet access interdit -kyltit joita lipastolla on joka paikassa ovat myos aika hyvia.

Olenko joskus sanonut suomalaista korkeakoulubyrokratiaa oudoksi ja hitaaksi jaanteeksi? Perun puheeni, suomalaisissa yliopistoissa minua on aina palveltu asiantuntevasti, ripeasti ja kaikin puolin hyvin. Yritin tassa nimittain saada opiskeluoikeuden ranskalaiseen yliopistoon ja nain kafkamainen olo ei ole ollut sitten kuin hain JOO-opinto -oikeutta Kauppakorkeaan.

Se kay ranskassa nain tama orientointi.
- Mene ulkomaisten opiskelijoiden palveluun (kiinni lounasaikaisin)
- Mene ulkomaisten opiskelijoiden palveluun
- Mene ulkomaalaisen opiskelijoiden palveluun, ala ulkomaisten opiskelijoiden kielipalveluun
- Mene ulkomaisten opiskelijoiden palveluun (kiinni aamupaivisin)
- Mene ulkomaisten opiskelijoiden palveluun, siella henkilo ottaa sinut vastaan ja ohjaa kolmen paivan kuluttua olevaan vastaanottoon. Han ei itse voi tehda mitaan, vain johtaja voi.
- (Kolmen paivan kuluttua) Mene johtajan luona (poissa, "johtaja ei aina muista kaikkia vastaaottojaan")
- Mene johtajan luokse. Johtaja kehottaa menemaan laitokselle ja ulkomaisten opiskelijodien kielipalveluun eika voi tehda juuri mitaan.
- Mene laitokselle (kiinni, sihteeri tutkimusvapaalla)
- Mene laitokselle, odota puolitoista tuntia. Kay ilmi, kyseinen henkilo ei olekaan enaa sihteeri. Tule huomenna uudestaan.
- Mene laitokselle. Sihteeri on paikalla, mutta kehottaa kaantymaan tiedekunnan puoleen opintokortin saadakseen. Sihteeri ei itse voi tehda muuta, mutta han voi sopia minulle tapaamisen johtajan kanssa. Suostun tahan iltapaivalle.
- Mene johtajan luokse. Opinto-ohjelma syksylle ei ole viela valmis, mutta ehkapa viimevuotisesta olisi apua opintojen suunnittelussa? Yleensa suunnitelma valmistuu ennen lokakuuta. Myos muilta opiskelijoilta voi pyytaa apua kurssien alettua.
- Mene tiedekuntaan (kiinni iltapaivisin)
- Mene uudestaan tiedekuntaan, jonota puoli tuntia. Saat papereita. Nyt sinun taytyy kayda korttelin toisessa paassa maksamassa nelja euroa. Sekki kavisi tassakin, "mutta eihan teilla ulkomaalaisilla koskaan ole" ja jonota uudestaan. Saat nelisivuisen lomakkeen, jossa kysytaan mm. vanhempien ammatti ja kuuluiko jompi kumpi heista Ranskan kauppalaivastoon, tyoskenteliko Ranskan valtion rautateilla, Ranskan valtion pankissa tai Armeijassa ja olento rippuvainen jostain maasta (dependant). Tayta lomake kiireessa sanakirjan avulla varmana siita, ettei se kiinnosta ketaan.
- Mene taloustoimistoon (kiinni sairauden takia)
- Mene taloustoimistoon uudestaan. Maksa nelja euroa, saat kuitin.
- Mene tiedekuntaan (kiinni aamupaivisin)
- Mene tiedekuntaan, odota puoli tuntia, saat tapaamisen johtajan kanssa.
- Hammastellen "Eiko sinulla ole ranskankielista syntymatodistusta? No ehka taman kerran tama englanninkielinen kelpaa. Huoh"
- Onneksi olkoon - saat itsesi kirjoille tiedekuntaan ja opiskelijakortin. Erehtymaton koneisto kirjaa syntymavuodeksesi 1972, mutta olet liian hysteerinen valittaaksesi, koska pelkaat prosessin jatkuvan ikuisesti, jos teet niin. Mitas te sitten olette tehneet kuluneet seitseman paivaa?

Tanaan ymmarran jotain hyvin ranskalaista byrokratiasta.

Tama vain testiksi, kun tuo tuolla alhaalla meinaa hukkua..

Se piti mainita se Vercingetorix, kun sille on taalla oikein patsaskin "Tartuin aseisiin meidan kaikkien vapauttamiseksi" lukee taulussa ja paalla Verci viilettaa kohti Roomaa. Sinne taisi jaadakin, vankityrmaan.

Paikallislehti ei saasta paikallispoliitikkoja. Taalla on Jaude-autio, jolla sijaitsevat paitsi Verci myos koko uusi keskusta. Siina on puolet Kampin reiasta tyomaata. Otsikko paikallislehdessa "Pire qu Verdun" eli pahempaa kuin Verdunissa. Joku paikallinen maaseutulainen oli ilmoittanut pyhanhavaistyksen "han menisi mieluummin vaikka Lyoniin asioimaan". Siina mummoille riittaa henkea pidateltavaksi.

Olen istuskellut puistoissa, etsinyt nahtavyyksia ja lueskellut illalla. Ranskalainen integraatio-politiikka on vallalla CROUSissa (paikallinen HOAS) - laitetaan kaikki ulkomaiset yhdessa samaan rakannukseen, niin ne tutustuvat siella ranskalaiseen elamanmenoon. Italialaiset kaksi kerrosta alapuolellani ovat nyt juhlineet perjantaina ja lauantaina siihen malliin, etta harkitsen vakavasti kampan vaihtoa. Onneksi ovat sentaan menneet kaupungille riehumaan yhdeltatoista jo. Kamerunlaiset kerrosta alapuolellani ovat olleet ihan rauhallisesti, paitsi etta ruohon lapitunkeva tuoksu leijailee iltaisin sielta minunkin ikkunaani. Kiinalaiset ovat muuten kunnolla, mutta kokkaavat oisin poperoitaan - ihme tyon sankarit.

Se on oikeastaan yllattynyt eniten, etta kaikki paikat menevat auki jo kahdeksalta - seitseman jalkeen ei ainakaan minun kannata tassa kaupungissa olla nalkainen. Elokuvat pitaisi tsekata, koska Kuningas Arthur menee taallakin Ranskaksi dupattuna; tietenkin. Fahrenheit menee sentaan englanniksi, mutta sehan onkin paikallisten mukaan taidetta.

Tuloerot nakyvat katukuvassa, vaikka on tama Pariisia parempi. Kerjalaisia on vain muutama ja hekin nayttavat olevan tuolla vanhassa kaupungissa, missa on viela muutamia ranskalaisia mummoturisteja. Onneksi sentaan tullessani tanne tuli tuttu olo: Lidl, Ikea, isolla Nokia, Visa Electron, MacDonalds, Coca-Cola, Games Workshop.. ihan kuin olisin laskeutunut pahimpiin painajaisiini. Radiossa soi koko ajan Rasmus ja kaupasta saa Nightwishia. Elakoon yhtenaiskulttuuri. Rasmukset olivat kai tulossa keikallekin tanne lahistolle - ihan niin kotiseuturakas en ole, etta menisin katsomaan.

Noniin, oliko ikava?

Lahdin keskiviikkona Air Francen, American Airlinesin, British Airwaysin ja Finnairin yhteislennolla Pariisiin. Lahtiessani oli syksyinen aamu, saapuessani Pariisiin aurinko paistoi 24 astetta suoraan taivaalta. Charles de Gaullen lentoasemalla vilinaa riitti, mutta kiitos loistavan retkisuunnittelun, loysin linja-auton, joka myohaisyydestaan huolimatta vei minut Gare de Lyonin asemalle. Pariisi oli suunnilleen yhta ruma kuin aina ennenkin.

Jotenkin aikataulu olikin venahtanyt jotenkin hintsuksi, joten kahden tunnin vaihtoaikani olikin supistunut viiteentoista minuuttiin. Ehdin kuitenkin junaan istumaan neljaksi tunniksi valtavien kantamusteni kanssa. Toistaiseksi ainoa englantia minulle puhunut henkilo loytyi Pariisista Gare de Lyonin asemalta, kun lipunosto kaantyi englanniksi, vaikkei sen oikeastaan olisi edes tarvinnut.

Clermont-Ferrandissa olikin sitten jo 29 astetta lampoa. Taksi yritti huijata minua, mutta laitetaan sen piikkiin, etta se luuli kai minua amerikkalaiseksi. Kamppa on hyvin askeettinen solutyyppinen ratkaisu, jossa on yhteiset suihkut, vessat ja keittio. Ihan kuin dommalla. Suomea huonosti puhunut ovimikko ohjasi minut ylimman kerroksen parhaille paikoille: voi ihailla esteetonta auringonlaskua vuorten taakse joka ilta. Ilmeisesti suomalaisuuteni oli niin kummallista, etta minut sijoitettiin samaan siipeen muiden Ita-Eurooppalaisten kanssa: kamppikset ovat Puolasta, Romaniasta, Slovakiasta ja Venajalta. Siella voimme sitten puhua vaikka venajaa keskenamme.

Ranskaa on paassyt puhumaan, koska kaikki muistavat minut asterixista. Suomesta taalla ei ole edes juuri kuultu - joskin Vatanen - vruum vruum - lienee jonkinlainen julkkis, kun se nytkin on jo Euroopan parlamentissa ranskalaisten aanilla.

Minusta tuli taksi vuodeksi humanisti, koska taalla filosofit ovat aivan yksiselitteisesti humanisteja - toisin kuin vaikkapa surkeat elavien kielten opiskelijat. Humanistinen tiedekunta on valtava linna keskella puistoa. Edessa lukee kukista tehdyssa kahksenmetrisessa istutuksessa: Arverna - Civitas - Nobilissima.

Sitten taalla on jattimainen goottien kathedraali ja sen vieressa puisto, jossa Urbanus toinen huutaa nyrkki pystyssa katse itaan (ja vahan etelaan) rohkaisten Clermontin konvehdin miehia sotaan. Muillakin tavoin kaupunki tuntuu jotenkin jaaneen historiaan. Edellinen kaupunki junalla tultaessa ennen tata paikkaa on Vichy ja missasin vain kolmella paivalla taalla pidetysta paraatista - aiheena oli 60 vuotta Clermont-Ferradin vapautuksesta. Paitsi vanhojen paavien kuvia, on taalla myos gallimystiikkaa, koska Gergovia oli tassa aivan lahella. Paitsi etta gallit voittivat (lainausmerkit kateissa) nailla seuduin taisteluita, niin taalla heidat myos loytiin. Kylan keskeinen arkkitehtuuri on keskiajalta ja onpa taalla niita roomalaistenkin siltoja ja vesijohtoja viela pystyssa.

Uh, times up. Terkkuja kaikille. Ranskalaisten nappikset ovat btw aivan hirveita, kirjoitusnopeuteni on allistyttavan hidas.