Taalla vietetaan kesan viimeisia hellepaivia - eilen meinasi menna 30 rikki, mutta paadyttiin kai loppujen lopuksi 28 asteeseen. Ryntasin ylos vuorta aurinkoa palvomaan kivan paivan kunniaksi. Jatskia oli, vain biitsi puuttui. Kamppisten yritys lahtea Montpellieriin (valimeren rantaan) sentaan kariutui nukkumisen makeuteen, joten eivat paasseet kuittailemaan aiheesta. Loppukesalla Valimeren todella tuntee ja sortseissa sompaillessaan voi miettia, etta onkohan Suomessa jo lunta.

Ensi viikolla taalla on Halloweenin kunniaksi taukoa koulusta ja ilmeisesti talla viikolla syyslomaviikko. Syysloma ei onneksi sentaan ulotu humanistiseen tiedekuntaan asti.

Vaalit oli. En voi olla kai sittenkaan yltioylioissani SDPn ja Kokoomuksen voitosta, mutta se lienee yhdentekevaa, koska kansa on puhunut - mitapa sita minun siihen tarvitsee lisata. Uskon, etta asiakysymyksissa palveluiden puolustaminen toi SDPlle vaalivoiton - asia joka toivottavasti edes hiukan sysaa puoluetta vasemmalle. Jos nain oli, niin sitten vaalit ratkaisivat asiakysymykset, mika olisi mielestani hienoa!

Helsingissa meni koko maata hiukan paremmin, joskin Vihreiden tappio hiukan hairitsee. Toivottavasti otatte opiksenne ja hilaatte kurssinne takaisin vasemmalle.

Kela paatti tehda elamastani taas mielenkiintoisempaa ja yritti lakkauttaa opintotukeni neljannen kerran opiskelujeni aikana ilman patevaa syyta. Samaa yrittivat edellisen kerran valmistuttuani. Onneksi Hanna ehti hoitaa asian, ennen kuin todella kerkesin vetaa herneen nenaan taalla Keski-Ranskassa.

Suomen uutisia seuratessa ei voi taaskaan kuin ihmetella. Hesarin paatoimittaja otti sitten nakojaan kantaa Naton puolesta. Keskeisimmat argumentit olivat ne, etta Suomi on jo Natossa ja toisaalta se, etta Natoon meno on vaistamatonta. Valilla sita ei voi olla ihmettelematta kuka Suomen ulkopolitiikkaa todella ohjaa - ei niin, etta Virkkusen kanta yllatyksena olisi tullut hesari lukeneelle ja on varmaan ihan paikallaan, etta han kertoo moisen mielipiteensa osallistuen siten kansalaiskeskusteluun.

Hannulla oli ilmeisesti minua suurempiakin ongelmia (kun ihan tarroja on liimannut), mutta laheteltyani mailia kaikille keksimilleni tahoille pistin sen viela tanne sivuillekin ilman osoitetietoja. Yhteydenotot vaikka minuun.

"
Jotkut teistä ovat ehkä nähneet mainoksenkatutaidenäyttelystä, joka olisi järjestetty tämänkuun lopussa Helsingissä. Näyttely on nyt peruttu toistaiseksi.

Tämä kaikki saattaa kuulostaa uskomattomalta, mitä kerron seuraavaksi, mutta totta on joka sana. Minä, javiisi muuta näyttelyyn osallistuvaa taiteilijaa oli pidättettynä tiistain klo 01.00 ja torstain klo 15.30 välisenä aikana, "epäiltynä satojen, jopa tuhansien tarrojen ja laattojen liimaamisesta" kuten helsinginsanomissa todettiin viime keskiviikkona 20.10. Jotkutteistä varmaan näkivätkin lehdessä kyseisen jutun.

Todellisuudessa nämä taiteilijat olivat liimanneet muutamia kymmeniä tarroja ja 3 laattaa Helsinginkatukuvaan maanantain ja tiistain vastaisena yonä.Useimmiten kohteena olivat harmaat sähkölaatikot taikatupylväät. Ne samat jossa varmaan olette nähneetenemmän kuin useita mainoksia ja ilmoituksia elämänneaikana. Näiden ilmoitusten laittajia tuskin pidätettiin yhteiskunnan vihollisina numero yksi,kuten meidät tuona yönä.

Meitä pidettiin yksi yö säilytyksessä kisahallin"juoppoputkissa". Tämän jälkeen osa meistä vietiinpoliisiasemalle ja lukittiin selliin odottamaankuulusteluja varten. Meistä neljää kuulusteltiin tiistai-iltapäivällä. Itse jouduin odottamaan sellissäkuulustelua 2 tuntia. Kuulusteluissa myönsin liimanneeni muutamia tarroja sähkökaappeihinmaanantain ja tiistain vastaisena yönä. Kerroin vain mitä itse olin tehnyt. Tämä ei riittänyt poliisintutkijalle. He ilmoittivat tekevänsä minulle, jakolmelle muulle vangitulle kotietsinnän.Kuulusteltuaan loppuja kahta, jotka olivat odottaneetkisahallin säilytyksessä kuulusteluja kolmeentiistai-iltapäivällä, meille ilmoitettiin, että olemme pidätettyjä epäiltynä vahingonteosta ja meidät viedäänkolmeksi päiväksi pasilan poliisitalolle vankeuteen.

Pääsin vankeudesta torstaina kolmen aikaan iltapäivällä toisen tiistaina vangitun kanssa, toisenkuulustelukerran jälkeen. Muista vangituista en tiedä.Saimme kuulla toisessa kuulustelussa että meitä olivat maanantaiyönä seuranneet FPS-turvapalvelun miehet. He olivat kuvanneet tarroja kaduilla jäljessämme. Nämämiehet olivat toimittaneet poliisille samana yönä50-sivuisen raportin, joka sisälsi kuvauksia javalokuvia tarroista, joita he epäilivät meidänliimaanneen. Sain nähdä raportin toisessa kuulustelussa. Mietin kuka maksaa näille miehille tarroja liimanneiden nuorukaisten seuraamisestakeskellä yötä, valepuvussa. Mieleeni tuli onko tämäedes sallittua, tai mahdollista Suomessa.

Siitä lähtien kun helsingin päättäjät hyväksyivät ns.nollatoleranssin katutaiteen suhteen, graffitientekijöitä on vangittu jopa kahden vuoden vankeusrangaistuksiin. He ovat maksaneet suuria summia vahingonkorvauksia ja puhdistumaksuja kaupungille ja edellämainulle firmalle. FPS-turvapalvelut saavat kaupungilta rahaa siitä, että he putsaavat pois ja ehkäisevät graffitien tekoa. Heille on muun muassa maksettu vuosaaren hylätyn vedenpuhdistamonputsaamisesta. Tämä on purkutuomion alla olevarakennus, jonka sisätilojen kunto on varmaan jokaisen kaupunkilaisen huolenaihe.

Ilmeisesti tarrojen liimaaminen on Helsingissä suuren luokan rikos. Vertailun vuoksi Suomessa raiskauksestakin saa useimmiten korkeintaanpuolitoista vuotta ehdotonta vankeutta. Itse en tiedä tullaanko minua syyttämään tarrojen liimaamisesta.Aion varmaankin kysyä itse kaupungilta ja asianomaisilta voinko käydä putsaamassa pois liimaamani tarrat.

Tämän ei pitäisi olla suuri vaiva. Kunnallisvaalit ovat tulossa toivoisin, että kaikki jotka eivät halua, että heidän verorahoilla tarrojen liimaajia jahdataan ja kyseenalaiset turvapalvelufirmat rikastuvat rehellisten kansalaistenjahtaamisella, yrittäisivät vaikuttaa asiaan äänestämällä, ja vaikka ottamalla yhteyttä kunnanvaltuustoon tai kansanedustajalleen.

Tämänviestin voi myös lähettää eteenpän asiastakiinnostuneille.

-vapaa kuvataiteiija, visuaalisen viestinnänopiskelija.
Helsingissä 22.10.2004
"

Ainiin, ajattelin olla sanomatta enaa kunnallisvaaleista mitaan, etten tekisi kenenkaan kampanjaa. Sen sijaan lueskelin Euroopan parlamentin komission hyvaksyvaa lausuntoa. Mina olen ilmeisesti paitsi arvostelukyvyton, epaisanmaallinen ja antikatolinen kun mielestani komissiossa ei tarvitsisi olla yhtaan homoja ja yksinhuoltajia vihaavaa komissaaria. Ja oikeiston (koskee myos Alex Stubbia) on talla kertaa ihan turha inista syyttaen vasemmistoa ja liberaaleja ajojahdista, jos Te tosiaan ajatte edelleen tuon italiaaliaanon komissioon. Tamako on oikeiston ajama euroopan tulevaisuus? Missa ovat liberaaleille pyhat kansalaisoikeudet, entapa syrjinta seksuaalisen suuntautumisen tai elamantavan perusteella? Vaikka koko porukka mieluummin vaihtoon kuin tuo kaveri huolehtimaan tulevista oikeuksista. Alex ja Piitu hei, olette sen velkaa jo aanestajillenekin.

Tuuli kaantyi siperiasta valimerelle ja lampotila kiipesi samantien viisitoista astetta melkein hellerajaan. Nailla saavaihteluilla ainakin mina olen koko ajan kipea. Ehka tahan kuitenkin tottuu. Eilen katsottiin yhtyneen euroopan porukalla Goodbye Lenin, jota en jostain syysta ollut aikaisemmin nahnyt. Erityisesti itaisen Keski-Euroopan asukkaat, saksalaiset ja venalaiset olivat aika fiiliksissa moisesta filmista. Ainakin hyvin toteutettu product placement sai aikaan hirnuntaa aina tyovaen autojen, mopojen tai ruokien ilmestyessa ruutuun. Samalla olo oli taas kerran aika yleiseurooppalainen, joten siina mielessa vaihtovuosi tuntuu aika hyvalta. Saadaan tahankin maanosaan taman vuosisadan kansainvalinen koulutuksellinen eliitti, kun viime vuosisadan kommunistinen kansainvalinen projekti eli kansainvalinen solidaarisuus voitiin katsoa menetetyksi siina vaiheessa kun lantisen euroopan maat saativat tyovoiman vapaata liikkumista saatavat lait, tehokkaasti estaen itaisen euroopan asukkaista muuttamasta lanteen. En muuten ihan helposti unohda sita, etta se oli ainakin Suomessa solidaarisuudestaan ja epanationalismistaan kuuluisan ammattiyhdistysliikkeen lobbauksen tehokas tulos. Toisin tekivat toverit sosiaalidemokraatit ruotsissa ja isossa britanniassa. Heratys hei edelleen jakautunut Eurooppa, ei pida unohtaa kuka muurin kaatoi ja miksi. No, onneksi ruotsalaiset ja britit saavat kaiken hyodyn aivovuodosta, joten ehka se on suomalaisille ihan oikein. Enemman erilaisuutta Suomeen on kylla ehdottomasti mun mielipide. Ja pidetaan ne juhlapuheet yhteisesta Euroopasta mieluummin hiukan lahempana kaytannon tasoa. Niin taalla siis on tuolla asunnon kellarissa leffateatteri, jossa ne naita paaosin ulkomaalaisopiskelijoille nayttavat. Edellinen leffa oli Swimming Pool, koska se oli kuvattu Clermont-Ferrandissa, kuten ilmeisesti myos seuraava eli Cinema Paradiso.

Arkipuheessa subjektiivisuutta ja objektiivisuutta kaytetaan usein huolimattomasti. Objekti ja subjekti ovat olleet keskeisin ontologinen filosofinen ongelma vuosituhansia - varmaan tarkein heti alkuperaisen moraalisen "Miten minun tulisi elaa?" ongelman jalkeen. Antiikin Kreikassa ja Roomassa kysymys ei ollut ihan noin selkea ja tavallaan se nousi keskioon ensin Universaaleja koskevassa kiistassa, sitten tarkeimmaksi Descarteen "ajattelen siis olen" filosofiassa ja viimein ajattelua eniten jasentavaksi ongelmaksi Human vaikutuksesta Kantilla ja kaikella filosofialla sen jalkeen. Hegel, Marx, Freud, Nietzsche ja Jung tarjosivat omat vastauksensa ja heidan jalkeensa Heidegger nosti ongelman uudestaan tietoisuuteen ja Sartre apinoi Heideggeria.

Ongelma muuttui kuitenkin matkan varrella. Tosiolevaa koskevasta ongelmasta tuli ihmisen tiedon rajoja koskeva ongelma Descarteella ja Kantilla. Keskeista ei enaa ollut se, mika on totta, vaan se mita siita voidaan tietaa ja sanoa. Descarteen vastaus oli, etta ensiksi on yksilo, tietoisuus, maailma ja jumala - ne takaavat sen, maailman objektiivisuuden. Samalla Descarteen kasitys yksilosta on oli kuitenkin uusi - se mita ihminen koki, "ajattelu", oli jotenkin varmempaa kuin ulkomaailman olemassaolo. Skeptikot (ennen kaikkea Hume) huomasivat taman ja yksilon lanseeraamisesta filosofiaan seurasi se, etta ulkomaailman olemassaolo ja ominaisuudet muuttuivat kysymykseksi siita mita voidaan tietaa. Samalla tiedon rajat maaritettiin uudelleen ja erityisesti usko asettui uudella tavalla etuoikeutetuksi tiedon tuotantotavaksi.

Kant yritti ratkaista Descarteen ja Humen jalkeenjattaman sotkun vapauttaakseen metafysiikan dogmatismista, tarjotakseen tieteelle varman perustan (kuten Descarteskin) ja edistakseen valistusta. Kaytannossa Kant sementoi ulkomaailman ominaisuuksista tietamisen mahdottomuuden keskittymalla kategorioihin eli tapoihin, joilla ihmisen maailmaa ymmartavat ja juuttumalla siten formalismiin. Objektiivisesta tai noumenaalisesta todellisuudesta ei saa enaa otetta, vaan nyt olisi keskityttava tapoihin, joilla maailma voidaan tietaa. Subjetin ja objektin ongelman ratkaisuyritykset jaavat yleensa tahan.

Tama ei riittanyt suurille saksalaisille systeeminrakentajille Fichtelle, Schellingille tai Hegelille. He tarjosivat useita ratkaisuyrityksia subjektiivisen ja objektiivisen ongelmaan. Keskeisin ratkaisu Minan ja Ei-minan (siis kaikki muu) ongelmaan oli ymmartaa subjekti ja objekti saman asian kaantopuoleksi. Jotta "ajattelen olen olemassa" olisi pateva, loogisesti tarvitaan ulkomaailma, jotta hengelle (tai subjektilla) olisi luonnollinen vastapuolensa. Se miten tasta edetaan sitten historiaan hengen itsetiedostusprosessina on viela jonkin matkaa, mutta perusoivallus on tarkea.

Toisaalta Hegel katsoi Heideggerin tapaan ihmisen elavan kohti kuolemaansa. Silla hetkella, kun ihminen ymmartaa ennemmin tai myohemmin kuolevansa, han tulee yksiloksi ja asettuu vastuulliseksi elamastaan. Nahdakseni tahan tietoisuuten liittyy myos ulkomaailman ominaisuuksien hyvaksynta jossain muodossa - kuolemaa ei voi tietaa vain ajattelemalla ilman ulkomaailman vaikutusta. Kuolema asettaa siis jokaiselle ajattelevalla tehtavan - elaa elamansa. Samalla se jossain maarin lyo lukkoon joitain ulkomaailman ominaisuuksia, jos nyt rautalangasta, niin olemisen ja ajan. Sanomalla, ettei lopullista kuolemaa voi tietaa, ihminen kieltaa samalla inhimillisyytensa ja nahdakseni paitsi yksilollisyytensa, myos ajattelunsa.

Onko kuolema sama objektiivisesti ja subjektiivisesti? Samantekevaa, oleellista on se, etta se luo jonkinlaisen sillan naiden kahden valille, vaikkei sellaista muuten olisikaan. Pakottaako kuolema tietamaan? Kylla. Pakottaako kuolema uskomaan? Ehka, mutta mihin on tassa oleellinen kysymys (jatkan toisena paivana uskon ja tiedon suhteen kasittelya - pohjimmiltaan kumpaankin liittyy samanlainen irrationaalinen elementti - kumpikaan ei tule toimeen ilman toista).

Onko tiede mahdollista? Objektiivisen kieltavalla tiede ei ole mahdollista - koska ulkomaailmasta ei paitsi voida tietaa mitaan, niin edes kannata puhua. Toisaalta puhdas subjektiivisuuskaan ei ole mahdollista. Paitsi etta yhteison, maailman ja kuoleman pakottama elama vaatii tietoisuutta lahiymparistosa, on kaiken kieltavan elama mahdotonta tai ainakin sisallotonta. Kysymys on lahinna siita, mita objektiivisesta voidaan tietaa tai ennen kaikkea sanoa (tai sopia). Talloin astutaan samalla vallan alueelle - kenella on valta sanoa millainen maailma on, millainen se on ollut ja millainen siita tulee tehda? Milla saannoilla ja aseilla taistelu maailman tulkinnasta kaydaan? Marx tarjosi tahan mallin, joka otettiin kayttoon kaikissa humanistisissa ja yhteiskunnallisissa tieteissa, milloin tosin millakin poliittisilla agendoilla. Onko se toimiva tai hyva tapa tuottaa tietoa onkin sitten eri asia. Ainakin se on erilainen, kuin mita mallina kaytetty luonnontiede kayttaa.

Pointtini: jako subjektiin ja objektiin on toistaiseksi keskenerainen projekti, jonka ongelma liittyy siihen, etta ne tarvitsevat ja olettavat toisensa. Samalla olemassaolon tunteen sisainen varmuus (subjektiivisuus) asettuu yhteisoa tai toista ihmista (objektiivisuus) vastaan tavalla, joka on hedelmaton. Ongelman kieltaminen vaittamalla sita subjektiiviseksi mielipiteen asiaksi (subjektiiviseksi) tai totalitaristinen asian sementoiminen vaittaminen tosiasiaksi (objektiiviseksi) ovat samalla tavalla ongelmallisia.

Onko keskustelu maailmasta hyodytonta? Ei, vaan valttamatonta. Ihmisena olemisen taakkaan nahdakseni kuuluu se, etta osallistuu maailmaan ja keskusteluun, vaikkei voikaan tietaa siita "klassisen varmasti" ja toisaalta tietoisuus siita, etta tama keskustelu ei ole merkityksetonta mielipiteiden vaihtoa, koska maailmaan kuuluu myos "klassista varmuutta".

Ranskan kielioppikurssi alkoi ja olin poikkeuksellisen pihalla - ei ole varmaan helppoa tosin maikallakaan, koska paikallaolijoiden lahtokielet ovat niin erilaisia (siella on siis pelkkia vaihto-oppilaita).

Valilla opettaja kayttaa kymmenia minuutteja jonkin aivan triviaalin asian selvittamiseen, eivatka espanjalaiset ja italialaiset omaksu siltikaan, koska heidan kielessaan homma menee eri tavalla (ja maikka varmaan osaltaan sen takia kiinnittaakin siihen huomiota). Valilla taas hypataan jokin vaikea ja keskeinen asia pikaisesti yli siten, etta siihen joutuu palaamaan kotona ajatuksen kanssa useampaan otteeseen perusteluna vain se, etta se on "helppo". Kun ihan oikeasti mun mielesta ranskan kieli ei ole helppo, eika rationaalinen ja sen kirjoittaminen on tuskallista. Onneksi olen kuitenkin taalla oppinut kielta, vaikka lausumiseni on edelleen ihme kurnuttamista enka pysty kirjoittamaan lausetta tekematta vahintaan yhta kielioppivirhetta.

Sain myos huomautuksen oveni ali administraatiolta oisen meluamiseni (?) takia. Luin siihen asti, kun johtaja totesi kantelevansa yliopistolle, mikali en rauhoittuisi ennen kuin paperi lensi roskiin. Lienee tarpeetonta sanoa, etta moinen peloittelu oli lahinna huvittavaa, etenkin kuin minulle tullessaan on kylla mennyt vaaraan osoitteeseen. Mina olen nimittain jopa humalassa aika hiljainen. Ilmeisesti joku ei ollut saanut nukuttua ja oli sitten kannellut puolesta kerroksesta - eika niin, etta siita olisi suoraan kuullut, vaan laitoksen johtajan kautta. Haluaisinpa totisesti nahda Helsingin filosofian laitoksen amanuenssin ilmeen, silla hetkella jos taalta ilmoitellaan sinne humalassa riekkumisesta.. :)

Toisaalta pitaa ehka muistaa, etta aika suuri osa ranskalaisista taalla asuvista on jonkin verran vaihto-opiskelijoita nuorempaa. Ehka koko tapahtumaketjulla on sellainen vaikutus, etta espanjalaiset lakkaavat oisen kokkaamisen ja yhteislaulut kaytavilla romanialaisten kanssa. Tai jos oikein toivoisi, niin etta taalta saisi jonkun kellarin nurkan, jossa voisi sosialiseerata, ettei sita tarvitsisi tehda kaytavilla.

Olen oppinut puhumaan kannivenajaa, mika lienee jonkin sortin saavutus. Eilen oli taas bileet ja ilmeisesti sellaisia on nyt tulossa taas aika tiukalla aikataululla. Onneksi minua vaivaa jatkuvasti tunne, etta olen vahan liian vanha tanne - toisaalta monet ovat minua vanhempia, vaikka paikalliset aloittavatkin opintonsa 18-vuotiaana ja ovat jo tassa vaiheessa valmiita. Ehka ma vaan synnyin liian vanhaksi.

Venalaiset ovat loytaneet paikan mista ne saavat ostettua halpaa vodkaa. Toivottavasti vakava alkoholisoitumiseni katkeaa jossain vaiheessa. Ranskassa tosin naita pienessa dokussa menevia setia ja tateja on todella reilusti (eika ihmekaan, kun viini on tuoremehua halvempaa.)

Viime vuonna Ranskan hallitus sanoi ensimmaista kertaa kunnolla, etta viinin kohtuuttomalla kuluttamisella voi olla haittavaikutuksia ja niiden markkinointia pitaisi kontrolloida enemmankin (terveysministerio suosittaa aikuisille miehille korkeintaan kolmea lasia viinia paivassa, naisille kahta ja lapsille yhta). Siis joka paiva. Ranskan viininviljelijat vetivat tasta herneen nenaansa oikein kunnolla - miten hallitus voikin valhedella jotain noin villia, viinihan on terveellinen kotimainen tuote, eika sen kulutuksella voi olla mitaan haittavaikutuksia! Hallitus vaihtoon ja tiet tukkoon.

Nyttemmin ne ovat puuttuneet siihen, kun taalla viinia markkinoidaan nuorilla naisilla (lue seksilla). Ei saa olla enaa tyttojen kuvia mainoksissa, elleivat ne liity jotenkin tuotteeseen. Tosin esim. Martinin asianajajat onnistuivat vaittamaan, etta mainoksessaan ollut kahea italialaisboona vain kuvasi tuotteen alkuperamaata (Italia). Taalla siis taten tanaan.

Kun nyt olen kuraa heittanut vihreiden paalle Helsingissa nyt jo aika paljon, niin heitetaan nyt sitten viela kerran kiellon paalle. Vihreissa nimittain oli aikamoiset vakaumuksentutkinnat menossa nain kunnallisvaalien alla, jotta ns. Markus-syndrooma ei paasisi toistumaan.

Kaytannossa kaikki Draken tuntevat olivat erikoistarkkailussa ja kesti ilmeisesti aika pitkaan, ennenkuin monien ehdokkaiden ehdokkuus edes varmistui. Kolmelta olen tasta kuullut, joten pidan tata nyt aika luotettavana - tai vahintaankin nyt niin luotettavana, kuin mikaan tassa blogissa on.

Vaikka en nyt valttamatta jaakaan ihan koko Markuksen agendaa, niin ei huumeista puhuminen nyt kuitenkaan se ongelma ollut. Ja paatos saadettavista laeista koskien huumeita olkoon sitten mietoja tai ei, tulisi kuitenkin tulla kansalta eika puoluetoimistosta eduskunnassa.

Pidan tallaisia vakaumuksen tutkintoja hyvinkin arveluttavina noin ihan niinkuin demokratiankin kannalta. Ainakin jos tulilinjalla ovat kaikki joskus jotain kansalaisyhteiskuntaan liittyvia juttuja Markuksen kanssa varkkailleet.

Kavin Lyonissa. Olihan se iso, kai Ranskan neljanneksi suurin kaupunki tai jotain. (700 000 asukasta ja lahioissa yhteensa nelja miljoonaa). Virkistin itseani vain ajattelemalla, etta kaupunki oli noin yhden Suomen kokoinen. Toisin kuin Pariisi, joka on kahden Suomen kokoinen. Lyonissa oli myos konsuli, joskin taytyy kylla ihmetella milla meriiteilla se on paikkansa saanut. Tiesin tyypista vain osoitteen: se loytyi ei nyt ihan sivukadulta, mutta mutta melkein. Ja se oli jonkun taiteilijan ateljee! Herra ei puhunut Suomea, mutta aanestys sentaan sujui joutuisasti ja kahvia tarjottiin. Minua myos houkuteltiin Lyonin suomalaisten illanviettoon, mutta taidan jattaa sen kylla sitten elakepaivilleni.

Taalta loytyi yksi raumalainen opiskelija, joten nyt Clermontin suomalaispopulaatio on todistetusti kolme. Se on hammentavan vahan. Lisaksi joukko samassa taloudessa Crousilla on saanut jostain paahansa, etta filosofien tulisi karsia. Tata elavoittaakseen he ovat kiusanneet minua piloillaan kohta viikon. Odotan mielenkiinnolla, koska villitys menee ohi ja ne siirtyvat kiusaamaan taas amerikkalaisia, kuten tavallista.

Tein hesarin vaalikoneen:

1. 924 Saukkonen Ari Vihreät
2. 5 Bergholm Jorma SDP
3. 705 Ravela Reko Vasemmistoliitto (sit)
4. 842 Haavisto Pekka Vihreät
5. 872 Krohn Minerva Vihreät
6. 908 Peipinen Vesa Vihreät
7. 932 Sumuvuori Johanna Vihreät
8. 865 Kivinen Hanna Vihreät
9. 912 Puoskari Mari Vihreät
10. 937 Therman Cecilia Vihreät

Sen sijaan nama eivat olleetkaan niin yllattavia..
3 epäsopivinta ehdokasta
1. 815 Willström Tia Kristillisdemokraatit (sit)
2. 442 Hämäläinen Simo Kokoomus
3. 460 Koskinen Kauko Kokoomus

Puolueet:

1 Lokakuun leppoisa
2 Vihreät
3 Vasemmistoliitto
4 SDP
5 Vaihtoehtoväki
6 Yhteisvastuu
7 SKP

Summa summarum: Vihreilla on hyvia ehdokkaita, mutta ihan vaara ohjelma. Pistakaapa asia kuntoon. Ja niinno, ei kai kukaan koskaan vakavasti olekaan mun punavihreyttani epaillyt.

Tanaan jonkin verran byrokratiaa ja jonkin verran Hegelia seka amerikkalaista poliittista jannaria. Eilen amerikkalaisten kanssa juttelua Euroopasta ja Amerikasta seka niiden eroista. Hammastyttavaa porukkaa.

Olin ajatellut etten kertoisi inttijuttuja taalla, mutta tama oli pakko: Venajan armeijasta, vaikka myos parista Afrikan armeijasta olen vahan liikaakin kuullut. No, Venaja siis. Ruoka oli leireilla yleensa hyvaa, mutta kanttiinissa ei. Se oli aina puurovellia, joka oli mustanaan karpasia ja haisi niin kuvottovalta, etta monet eivat sita voineet syoda ja sen takia sotilaat joutuivat myohemmin aliravitsemuksen takia teholle. Samoin kaikki varusmiehet tottakai olivat kaksi viikkoa ripulissa aina mennessaan armeijaan. Onneksi hadan ollessa suurin on apukin lahella: Rikkaimpien perheiden vesat lahjoivat systemaattisesti kantahenkilokuntaa, jotta varusmiehet saisivat kaytya kaupassa eika valtion tarjoamaa ruokaa tarvinnut syoda. Siinapa olisi Suomenkin sisseille vahan opettelemista ja bonuksena koyhien perheiden pojat voisi laittaa tsetseniaan ampumaan siviileita.

Suomen uutisia lukiessakaan ei toisaalta voi valilla kuin hieroa silmiaan. British Airwaysin kone ei paassyt lahtemaan, kun lentoemot olivat liian humalassa. Mina luulin, etta niin on vain TV-sarjoissa. Tanaan mainostoimisto palkkasi jonkun tohtorin pelastamaan Korkeasaaren vaippapaviaanit, jotka oltiin murhaamassa elainsuojelullisista syista. Minun nahdakseni parasta elinsuojelua olisi sulkea koko saari apinavankiloineen.

Sain tietaa, etta en ollut tehnyt muutamaa byrokratian askelta (kun eras johtaja oli unohtanut, muiden kiireidensa ohella, antaa minulle opintojen hyvaksymiskaavakkeen), joten jouduin palaamaan kolme askelta taaksepain ja selvittamaan opintosuunnitelmia laitokselle. Tama ei varmaan haitanne kovin paljoa, eika siihen tuskin mene edes koko tama viikko.

Tein tasokokeen ja ilmeisesti puhun ranskaa tasolla 3/5 ja kirjoitan tasolla 2/5. Kielikurssitkin alkavat vihdoin loppuviikosta ja olettaisin niiden olevan sangen tehokkaita, ainakin yhdistettyna ymparoivaan kielipakkoon.

Ranskalaiset ovat ihastuneet Michael Mannin elokuvaan Collateral (ainoa taalla englanniksi nakyva elokuva) joten minun lienee pakko tarkastella se alkukielella. Taalla on enemman kiinankielisia elokuvia, kuin englanninkielisia, mika on jotenkin nuivaa, mutta ihan ok. Toisaalta, taalla on todella paljon kiinalaisia, joten ehka se selittaa osittain. Kysynta luo tarjontaa ja sillee, joten kaikilla vaan ihan sikana massia kateen, niin kaikki ongelmat ratkeaa.

Welcome, to the Hotel California. Tai ainakin niin hoilasivat kaytavilla, kun yritin menna nukkumaan. Tama kuvasi myos aika hyvin mielentilaa. Samoin oikeastaan ensimmaista kertaa taallaolon aikana tuli sellainen olo, etta on maailmankylassa, kun istuin tuoppi Fosterissia (Probably the worst beer in the world) kadessa Stillissa (Irish Bar) ja seuratessa telkkarista Irlanti-Ranska jalkapallomaaottelua. Eli aika kansallisvaltiollekin pyhien asioiden kanssa oltiin tekemisissa.

Paikallisten tapa viettaa bileiltaa aian torstaina on hammentava, varsinkin kun sen takia perjantaina ja lauantaina iltasella monet baarit ja pubit ovat kiinni. Ihme touhua, sano. Samoin perjantain aamuluennot eivat sattuneesta syysta ole erityisen suosittuja nakojaan. Onneksi minulla sentaan on opetusta silloin.

Irkut olivat keksineet menna katsomaan Pariisiin jalkapalloa, kun MM-kisojen karsinnat alkoivat taas. Irlanti-Ranska siis tulossa tanaan taallakin joka telkkarista. Eika poikien yksin torstaina taytynyt Pariisiin lahtea, Irlannista kuulemma tulee 35 000 innokasta fania pistamaan Pariisin maan tasalle. Ma luulen, etta tahan verrattuna Pariisin kommuuni oli aika pienta.

Taalla ilmeisesti kay myos kuuluisia populaarimusiikkiyhtyeita. Saman kerroksen pojat menevat kuulemaan Lyoniin jotain Machine Headia, joka kuulosti lahinna tapotayden hissin konevialta. Minun ei varmaan tarvitse. Eilen oli kerrosbileet, jotka olivatkin yllattaen ihan onnistuneet. Integroitumista tapahtui.

Pienta saatoa, mutta tuolla graduni viimeinen versio.

http://www.iki.fi/~deltax/gradu.htm
http://www.iki.fi/~deltax/gradu.rtf

Jos nuo eivat (viela) toimi, niin nuo allaolevat ainakin toimivat.

http://www.greywolves.org/~deltax/gradu.htm
http://www.greywolves.org/~deltax/gradu.rtf

Erityisesti tutkimusmetodeista ja datan riittavyydesta johtopaatosten tekoon voisi varmaan ottaa vahan kritiikkiakin, mutta tuollaisena sen nyt kuitenkin palautin.

Muutkin kurssit alkoivat. Oman alani (tieteen filosofia ja historian) tati ei pysy lainkaan aiheessa ja lainaa koko ajan ulkomuistista teoksia lausuen niiden nimen niin nopeasti etten saa selvaa. Bonuksena lukeminen (nopealla ranskalla) suoraan kirjasta (mahdoton ymmartaa ilman alkuperaista tekstia). Joten nayttaa sitten silta, etta vietan lahiviikkoina kaiken vapaa-aikani kirjastossa. Tama on tietenkin valitettavaa, mutta onneksi kurssit sentaan ovat mielenkiintoisista aiheista.

Eilen pengottiin linguistiikan oppihistoriaa ja sen tarjoamaa matemaattista mallia kaikille humanistisille tieteille (joihin siis taalla kuuluvat myos yhteiskuntatieteet) ja sitten rinnastettiin tama pikaisesti kansantaloustieteen ja matematiikan historiaan. Todella mielenkiintoista tavaraa, joka jatkuu myos kevaalla.

Tanaan tati puhui Hegelista innoittuneesti ja haukkui Bertrand Russelin natsien mustanmaalamisprojetin (eli tieteessa vallitsevan jaon subjektiin ja objektiin siten, etta subjekti on jotain varmempaa ja henkilokohtaisempaa tiedontuottamisen tapaa). Epailen pitavani myos tasta kurssista. Ranskikset eivat pengo tana vuonna vanhempia juttuja kai laisinkaan, kun Hegel ja jotkut antiikin horhot ovat varsinaisesti vanhimmat partasuut.

Ja sitten taman yliopiston kielipolitiikka. Voi jestas, ei voi oikeasti paattaa, etta yliopiston politiikka on se, ettei tutkintovaatimuksissa saa olla yhtaan ulkomaalaista teosta ja toisaalta ettei tunneilla saa ottaa muita kuin ranskankielisia kasitteita tai puhua kuin ranskaa. Tasta on toki seurauksena ranskalaisen filosofian laaja tuntemus (ja onneksi niilla on joistain tyypeista ihan asiallisiakin kaannoksia) ja sangen laaja oma tuotanto.

Tieteiden osalta paikka on tosin taman seurauksena aikamoinen saareke noin niinkuin kansainvalisesti ajatellen, kun tieteelliset lehdetkin naytetaan tilaavan kielen perusteella. Jatko-opiskelijoille on ilmeisesti sentaan suunnattu jotain alkuperaiskielisiakin teoksia, joten ei taalla ihan kuivilla tarvitse olla. Jos Suomessakin laitettaisiin, ettei saa olla kuin suomenkielisia kirjoja tutkintovaatimuksissa, niin siita nousisi sellainen haloo etta...

Oho, sain kauppiksen gradustani parhaan mahdollisen arvosanan (90/100). (Tuota sataa ei ilmeisesti anneta koskaan, koska se tarkoittaa, etta tyo olisi samantien lisensiaatin tyo). Pitaisikohan ruveta tutkijaksi?

Laitan graduni internettiin, kunhan loydan paikan, josta voin sen tehda katevasti.

Hiukan tolkullisempi olo jo, ehka tauti vihdoin hellittaa nyt kun helleaalto (32 astetta) nayttaa menneen ohitse. Taallakin ilmeisesti alkaa joskus syksy.

Kurssit alkoivat ja marxilainen seta puhui intohimoisesti Hegelista kolme tuntia. Moinen sessio oli aika rankka, varsinkin kun sita seurasi pari tuntia Foucaultia jollain ihme mongerruksella. Bonuksena pysyin ensimmaisen sedan kyydissa ihan hyvin ja toisen vaivalla, kun tunsin aiheen. Tama on nahdakseni hyva aloitus. Tanaan linguistiikan lyhyt historia ja huomenna lisaa Hegelia. Hyva.

Rasittaa kun ranskalaiset eivat osaa hyvaksya muunmaalaisia nimia vaan aina muuttavat sen nimen kirjoitusasun ranskalaiseen lausumisasuun. Ei varmaan tarvitse kertoa miten vaikeasti hahmotettavia ihan tuttujenkin merkkihenkiloiden tekemisista tama tekee.

Puuh, olen sitten kipea, atsiuh, kun kurssit vihdoin alkavat kunnolla. Lisaksi aktiivinen epasosiaalisuus vaivaa ja muutenkin on vaikeaa. Valivali. Onneksi viski on halpaa.

Onneksi olen lukenut paljon Hegelia ja oppinut vihaamaan miesta. Voiko sattua absoluuttisestikaan paahan nain paljoa? Ma en vaan saa filosofista mitaan tolkkua, vaikka yritan kuinka ja se on aika raivostuttavaa. Taytyy varmaan vaan yrittaa kovemmin.

Ei mikaan ihme, etta Marx alkoi vihaamaan oppi-isansa porvarillisia oppeja, tassahan radikalisoituu kuka tahansa. Huonolla tsakalla kay viela niin, etta joudun palaamaan Kanttiin, etta Hegel aukenisi kunnolla. Ja sitten joudutaankin varmaan jo Humeen ja Descarteehen helposti. Filosofian perinteen rikkaus on kylla hienoa, mutta se tekee oppimisesta niin kovin vaikeaa - ennen kuin ymmartaa Sartrea, Heideggeria tai alku-Marxia pitaa kahlata Platonia ja Aristotelesta. Hyh-hyh.

Useampi ihminen on jo kommentoinut, ettei tama ole blogi, koska siina on vaan faktoja eika ollenkaan henkilokohtaista juttua. Eika edes yhtaan ns. vitun tyhmien ihmisten listaa!! Toisaalta joku taas sanoi, ettei tata jaksa lukea, kun taalla on aina politiikkaa. Nahdakseni taalla on aika vahan politiikkaa verrattuna siihen mita voisin tanne kirjoittaa.

Henkilokohtaisimpia asioita valttelen varmaan siksi, etta ne kertovat useimmiten myos muiden ihmisten henkilokohtaisista asioista ja kynnys kirjoittaa muiden ihmisten asioista on minulle aina aika korkea. Ajatukseni sen sijaan useimmiten sivuavat joko politiikkaa (laajasti kulttuurin osana ajatellen) tai filosofiaa (viela laajemmin ajatellen).

Samoin kynnys kirjoittaa tyhjanpaivaisyyksia on noussut ehka liiankin korkealle. Toisaalta, enhan mina meinaa jaksaa edes lukea sellaisia blogeja, joissa ei ole asiaa nimeksikaan, joten ehken voi kovin paljon tassa muita arvostellakaan... luette, jos luette. Ajatus blogista reportterin korvikkeena (vrt. jenkkien puoluekokoukset) tuntuu liian laskelmoivalta, tosin osasyyna lienee se, etta ainakin niista konservatiivisempia lukiessa tekee hyvin helposti mieli ryhtya keittamaan napalmia. Onneksi ne eivat osaa suomea.

Kun nyt laskelmoivuudesta aloitettuun, niin minua haittaavat myos ns. vaaliblogit - luulisin, etta ylkkari ymmarsi yskasta vain osan blogiartikkelissaan ja kehottaessaan kunnallisvaaliehdokkaita bloggaamaan. Toisaalta kaipa mika tahansa mika lahentaa poliitikkoja kansaan (ja ohittaa nykymedian) on hyvaksi, mutta nuo blogit sumentavat helposti sen poliittisen ohjelman, jonka puitteissa todellisia paatoksia tehdaan - puolueohjelma ei olekaan enaa niin tarkea. En viitsi linkittaa, etsikaa bloginne itse. Vaaliblogin keskeisin ongelma on se, etta blogin poliitikoille tarkein ominaisuus, eli omien paatosten selittely ja omien aikaansaannosten ynnays, jaa tekematta, jos paivitys loppuu heti vaalien jalkeen. Kokemusten mukaan se loppuu.

Kirjoittaa itsensa nakyviin joo, mutta mita jos blogi kirjoittaakin itsensa?

Suomessa tulevat kunnallisvaalit ja olen ovelasti poissa maasta - paitsi etta valtan nain ehdokasruinauksen, ei kukaan liene edes olettamassa minun tekevan hanelle kampanjaa. Se olisikin vaikeaa, koska ainakin Helsingin vasemmistoliiton listalta tunnen enemman porukkaa kuin en tunne. (Aanestan siis Helsingissa, kun muutettiin Vantaalle vasta tana vuonna, ennakkoaanestys ulkomailla tapahtuu Lyonissa.)

Ajattelin silti vouhkata kamalasti ja nostaa suosikkiehdokkaitani esiin Vihreiden ja Vasemmistoliiton listoilta, koska muita ainakaan Helsingissa en voisi edes kuvittella aanestavani. Lisaksi taytyy kylla myontaa, etta asenteeni Vihreisiin on koventunut merkittavasti sen jalkeen kuin ne siunasivat taman HKL yhtioittamissuunnitelmat. Muutenkin puolueen vaaliteema tuntuu olevan se, etta osakeyhtiot hoitavat kunnalliset palvelut paremmin kunnan itse jarjestamat palvelut, toisin sanoen, etta kilpailu kunnallisten palveluiden markkinoilla on hyvaksi. Se on ihan suoraan Kokoomuksen politiikkaa. (Lisaksi Osmo Soininvaara tuntuu olevan vahvasti sita mielta, etta vaalien keskeisin kysymys on kaavoitus, eika kunnallisten palveluiden tulevaisuus. Tama ei pida yksinkertaisesti paikkaansa.) Suvi-Anne Siimeskin taisi sanoa aiheesta itse asiassa jotain samantapaista : ("Vihreistä tullut Kokoomuksen puisto-osasto") http://www.vasemmistoliitto.fi/fi/arkisto/490.html )

Vhreiden suunnanmuutosta en missaan tapauksessa voi hyvaksya ja siten kehotankin vakavasti vilkaisemaan mita siella niiden vaaliohjelmassa lukee viela senkin jalkeen kun on vilkaissut mita mielta ehdokas asiasta on. Siitakin huolimatta hyvia (ja sattuneesta syysta tuttuja) vihreiden ehdokkaita Helsingissa ovat ainakin Johanna Nuorteva, Veera Luoma-Aho, Mikko Pylkkanen ja Johanna Sumuvuori.

Vasemmistoliiton puolueohjelma on kohdallaan ja koska tama on ennen kaikkea puoluevaali, niin se ratkaisee ainakin minun aaneni. Vasemmistoliiton listalta hyvia ehdokkaita Helsingissa ovat ainakin Pekka Buttler, Perttu Iso-Markku, Riikka Taavetti, Anna Tammisto, Laura Tuominen ja Jenni Uljas, joskin on siella paljon muitakin kovia nimia. Mun aani menee nailla nakymin listan viimeiselle, taas.