Ranskalaisilla eivat toimi sahkot. Ne katkeavat kaksi viiva kolme kertaa paivassa ja niita korjaavat henkilot ilmaisivat kohteliaasti, etta heilla on parempaakin tekemista kuin aina setvia ulkomaalaisten aina juhlivien opiskelijoiden ongelmia.

Tahan vain hiukan liittyen viides kerros siirtyi kommunismiin. Ensimmaisten paivien havaintojen jalkeen sosiaalinen koe on ainakin tahan mennessa ollut onnistunut. Siirtymatalouden ilmenneita ongelmia ovat olleet seuraavat: Tuotantovalineet ovat sangen usein olleet lukkojen takana ja toisaalta talouden suunnittelussa on ollut ongelmia - vaikkapa eilen teeta keitettaessa loytyikin vain veitsia ja omenoita. Onneksi muiden alkeellisempien talousjarjestelmien harjoittajat lainasivat meille tuotantovalineet ja raaka-aineet.

Tata kirjoitettaessa Commune de Cinquieme Etage on elanyt muutaman paivan. Toistaiseksi emme ole tormanneet utopioiden varjopuoliin voimakkaasti, vaikka Tero ilmoittikin havainneensa halua siirtya tarkkailemaan muita tyolaisia, ettei naiden ainainen tyon valttely heikentaisi tuotantoa - lisaksi on keskusteltu ruumillisen rangaistuksen kayttoonoton hyvista puolista. Toistaiseksi myoskaan oppia jatkuvasta vallankumouksesta ei ole otettu kayttoon. Muodolliset paatokset ovat syntyneet autonomisesti.

Odotamme mielenkiinnolla kokeilumme lopputulosta. Taantumukselliset voimat ovat toistaiseksi edustaneet lahinna systeemia, joskin heidan valtansa perustuu lahinna vakivaltakoneistoon ja energianlahteiden hallintaan (sahko, wc).

Minulle vaitettiin, etten koskaan kritisoi Vasemmistoliittoa. Alla siis todella pitka lainaus vasemmistojohtaja Suvi-Anne Siimeksen puheesta ja sitten muutamia kommentteja. Leikkasin alun kommentit ylikansallisesta demokratiasta ja kansainvalisista suuryrityksista pois, koska olemme niista samaa mielta. Sen sijaan turvallisuuspolitiikasta emme ole.

"



Hyvät toverit,
Keskustelua EU:n turvallisuuspolitiikasta tarvitaan myös Vasemmistoliitossa. Päällisin puolin näyttää siltä, että keskustelua käydäänkin jo. Keskustelu on kuitenkin nyt takertunut vain yhteen asiaan, EU:n nopean toiminnan joukkoihin.

Ymmärrän kyllä sen, että puhe aseista, taistelujoukoista ja sotilaallisesta voimankäytöstä tuntuu monista ihmisistä pahalta. Jos asetelmana on se, ollaanko sodan vai rauhan puolella, useimmat meistä haluavat olla rauhan puolella. Niin haluan itsekin. Olen vakaasti sitä mieltä, että rauha syntyy vain harvoin, jos koskaan sotimalla. Ja olen täysin vakuuttunut siitä, että kestävä rauha voidaan rakentaa vain yhdessä.

Mutta aina asetelma ei ole niin mustavalkoinen. Rauhan vastakohtana voi olla sodan ja etenkin hyökkäyssodan - sijasta myös järjestelmällinen etninen puhdistus tai suoranainen kansanmurha. Siis jokin sellainen, mitä tapahtui Bosniassa tai Ruandassa kymmenen vuotta sitten. Tai se, mitä tapahtuu Sudanin Darfurissa juuri nyt. Silloin valinnan tekeminen on jo vaikeampaa.

Bosniassa etnisen puhdistuksen uhreja oli yli 200.000, Ruandassa tapettiin lyhyessä ajassa yli miljoona ihmistä. Myös Darfurissa on Amnestyn tietojen mukaan jo nyt tapettu, raiskattu, kidutettu ja ajettu maan sisäiseen pakolaisuuteen yli miljoona ihmistä.

Mikä siis, hyvät toverit, on rauhan puolella olemista silloin, kun ihmisoikeuksia rikotaan näin laajamittaisesti? Ja mitä se on silloin, kun asiaan joudutaan oikeasti ottamaan kantaa ja olemaan myös vastuussa siitä, mitä tehdään tai jätetään tekemättä.? Sudan ja Ruanda ovat monien mielestä kaukana. Mutta Bosnia on Euroopan sydämessä. Juuri siksi Srebrenican verilöylyn salliminen jätti niin vahvan jäljen moniin eu-rooppalaisiin sydämiin. Se kun tapahtui ihan naapurissa.

Onko rauhan puolella olemista siis se, että me vain pystytämme muistomerkkejä kansanmurhien uhreille jälkeenpäin? Vai onko sitä se, että me yritämme tehdä edes jotain konkreettista kansanmurhien ja muiden laajamittaisten ihmisoikeusloukkauksien estämiseksi?

Ja miten poliittisella vaa'alla pitää punnita silloin, kun toisessa vaakakupissa on se, että puolueen omia kannattajia ja jäseniä pelottaa ja heistä tuntuu pahalta edes puhua sotilaallisesta väliintulosta ja toisessa se, että jossain päin maailmaa tapahtuu laajamittaisia joukkomurhia, kidutuksia ja järjestelmällisiä raiskauksia? Antaako kultavaakamme todellakin tulokseksi sen, että vaikeista asioista pitää olla hiljaa ja että sil-mät pitää panna kiinni kaikelta siltä, mitä ei ikävien johtopäätösten takia haluta nähdä?

Hyvät toverit, kansanmurhien, joukkomurhien ja etnisten puhdistusten ehkäiseminen on oikeasti mahdollista. Se olisi ollut sitä myös Bosniassa ja Ruandassa. Vain poliittinen tahto ja halu ottaa kantaa ja olla vastuussa puuttuivat. Ja niiden myötä puuttui kaikki.

Kansanmurhien ja muiden laajamittaisten ihmisoikeusrikkomusten ehkäisemisessä tarvitaan ehdottomasti myös muita keinoja kuin nopeasti paikalle saapuvia sotilasjoukkoja. Mutta Ruandassa juuri ne joukot olisivat kuitenkin todennäköisesti auttaneet. Niitä ei kuitenkaan lähetetty paikalle. Ja johtuipa se, että tilanteeseen ei puututtu, mistä tahansa, seuraus oli se, että yli miljoona ihmistä kuoli. Eikä vain kuollut vaan tapettiin sadan päivän aikana.

Konfliktien ehkäiseminen ennakolta on hiljaista, vaikeaa ja poliittisesti epäkiitollista toimintaa ja sen tuotot kertyvät vain hitaasti. Sama koskee myös ihmisoikeuksien puolustamista. Myös median molemmille antama huomio on vähäinen. Siksi meidänkään piirissämme moni ei niistä puhu. Suurimmat otsikot saa myös Vasemmistoliitossa aikaan sillä, että puhuu hyökkäyssodista ja militarismista.

Mutta eikö eurooppalaisen vasemmiston pitäisi tehdä otsikoita jostain aivan muusta - esimerkiksi juuri kriisien ennaltaehkäisyn ja siviilikriisinhallinnan kehittämisestä ja ihmisoikeuksien tinkimättömästä puolustamisesta? Tai sen Kofi Annanin ehdottaman kansanmurhien ehkäisyyn keskittyvän YK:n erityisraportoijan viran perustamisesta, josta puhuin puoluekokouksessa?

Eurooppalainen vasemmisto osaa kyllä vastustaa perustuslakia ja militarismia. Mutta osaako se tehdä jotain konkreettista kansanmurhien ja muiden vakavien konfliktien ennaltaehkäisyn puolesta? Luulen, että sen asian miettimisessä on meille suuren haasteen ja ehkä myös aivan oikean eurooppalaisen vasemmistoyhteistyön paikka.

Hyvät toverit,
Kansanmurhien ongelma ei ratkea sillä, että asiasta ei puhuta.
Kansanmurhien ongelma ei ratkea myöskään väitteellä siitä, että EU:n joukkoja ei kuitenkaan koskaan tulla käyttämään kansanmurhien ehkäisemiseen vaan johonkin aivan muuhun. Sillä kyllä nopean toiminnan kykyä voidaan todella käyttää myös ihmiskunnan kannalta hyviin ja oikeisiin tarkoituksiin, jos niin vain tahdotaan.

Vai miksi esimerkiksi YK:n pääsihteeri Kofi Annan olisi muutoin useaan otteeseen toivonut, että YK:n jäsenvaltiot voisivat antaa lisää voimavaroja YK:n operaatioihin ihmisoikeuksien puolustamisessa ja kansanmurhien ehkäisemisessä? Lämpimiksensäkö Annan vain puhuu? Vaiko siksi, että nopean toiminnan kyvylle voi joskus olla myös aivan oikea, inhimillisen turvallisuuden lisäämisestä nouseva tarve?

Esimerkiksi Sudaniin on tuotu Amnestyn raportin mukaan laittomasti paljon ja monenlaisia aseita useista eri maista. Asevälittäjät ovat yrittäneet välittää alueelle myös suuria määriä sotilaslentokoneita ja sotilas-ajoneuvoja. Jos Darfuriin siis joskus edes yritettäisiin mennä väliin YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä, se täytyisi varmasti tehdä jotenkin muuten kuin vain keskustelemalla kauniisti.

EU:n nopean toiminnan joukot ovat osaltaan juuri tällaisia Kofi Annanin toivomia voimavaroja. Haluammeko me siis, että EU antaa tällaisia voimavaroja tarvittaessa YK:n toiminnan tueksi vai emme? Haluammeko juuri me estää EU:n suuremman roolin YK:n operaatioiden tukemisessa? Vai olemmeko me sitä mieltä, että vain Suomen tulee kieltäytyä tällaisesta toiminnasta? Vai eikö YK enää ylipäätään kiinnosta meitä siinä vaiheessa, kun sen kanta tai pyyntö on oman maailmankuvamme kannalta väärä?
Eikö meidän kantamme pitäisi olla pikemminkin se, että me haluamme olla YK:n tukena ja että me haluamme, että Euroopan unionikin on? Ja jos EU:n poliittista pääomaa ja aloitteellisuutta tarvitaan mieles-tämme myös konfliktien ennalta ehkäisyn ja siviilikriisinhallinnan puolella, miksi me itse puhumme siitä niin vähän?

On selvää, että jos kansanmurhat halutaan estää, turvallisuus pitää nähdä tulevaisuudessakin laajana ja ensisijaisesti siviilikeinoja vaativana asiana. Siksi yksi vaatimuksemme täytyy olla se, että kriisien ennaltaehkäisy nostetaan nykyistä vahvemmin esiin EU:n politiikassa. Voimankäyttö on - ja sen tulee aina olla - vasta viimesijainen keino.

Hyvät toverit,

Euroopan unionin yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole kysymys vastuuttomiin hyökkäyssotiin lähtemisestä. Siinä ei ole kysymys edes kovin laajamittaisesta sotilaallisesta toiminnasta. Asia ei siis ole niin, että vain me suomalaiset rakastamme rauhaa ja muut eurooppalaiset sotaa. Vaikka juuri tätä meille yritetään joidenkin ihmisten suulla uskotella, välillä jopa niin kiivaasti, että se muistuttaa jo rasismia.

Kyllä maailman rauha ja vakaus ovat kaikkien eurooppalaisten yhteisiä tavoitteita. Siksi meidän ei pidä rakentaa viholliskuvia EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhdestä välineestä, mutta ei myöskään muiden EU-maiden kansalaisista ja hallituksista. EU:n yhteisissä turvallisuuspoliittisissa toimissa on kyse politiikasta. Siis jostain sellaisesta, joka on ihmisten tekoa ja johon me ihmiset voimme osaltamme vaikuttaa täällä Suomessa ja Vasemmistoliitossa, mutta myös muualla Euroopassa.
EU:n nopean toiminnan kykyyn vaikutettiin EU:n tulevaisuuskonventissa ja sitä seuranneessa hallitusten välisessä konferenssissa. Niiden perustamiseen liittyvät asiat olivat silloin valinkauhassa. Ja silloin Va-semmistoliitto niitä myös vastusti ja vaati samaa myös maan hallitukselta. Konventin ja HVK:n valumuotista tuli kuitenkin toisenlainen. Nyt politiikkaa pitää tehdä siitä todellisuudesta käsin, joka EU:hun on muodostunut. Ja politiikalle on yllin kyllin tilaa tämän tosiasian tunnustamisesta huolimatta. Se tila pitää vain osata käyttää.
Väkivallan ja voimatoimien käytössä on aina kyse poliittisista valinnoista. Siksi myös EU:n joukkojen lähettämisessä on kyse nimenomaan poliittisista päätöksistä, ei mistään operaatioautomaatista. Ja poliittisiin päätöksiin tulee ja voi vaikuttaa myös Euroopan unionissa.

Suomessa on kuitenkin monia tahoja, joiden mukaan EU:n politiikkaan ja etenkin EU:n kansainväliseen toimintavapauteen pitää vaikuttaa mahdollisimman vähän. Samanlaisia voimia on paljon myös maailmalla. Siksi meidän todelliset turvallisuuspoliittiset vastustajamme ja haasteemme löytyvät siltä suunnalta, eivät tältä omiemme joukossa. Tai löytyvät ainakin siinä tapauksessa, että me haluamme vaikuttaa siihen, mitä maailmalla esimerkiksi EU:n nimissä tulevaisuudessa tapahtuu. Siksi meidän on nyt tehtävä työtä sen eteen, että saamme myös tunnustamaan sen, että kaikki ei todellakaan ole sallittua, ei edes sodassa eikä varsinkaan sotilaallisessa kriisinhallinnassa.

Yksi EU:n kriisinhallinnan tehtävistä on siviilien suojelu. Siviilejä pitää suojella paitsi heidän kimppuunsa käyviltä taistelijoilta, myös väärinkäytöksiin syyllistyviltä rauhanturvaajilta. Jos inhimillistä turvallisuutta halutaan edistää, myöskään kriisinhallintaan osallistuvat sotilaat eivät saa syyllistyä raiskauksiin eivätkä sekaantua esimerkiksi ihmiskauppaan. Lisää sellaisia skandaaleja ja väärinkäytöksiä, joita joidenkin YK:n operaatioiden piirissä on tapahtunut, ei yksinkertaisesti tarvita.

Myös kriisinhallintatehtävissä syystä tai toisesta kiinni otetuille ihmisille pitää suoda riittävä oikeusturva ja esimerkiksi kidutuksen pitää olla ehdottomasti kielletty kaikkein vaikeimmissakin tilanteissa. Lapsitaistelijoiden oikeudellinen asema pitää selvittää ja kaikkia sodankäynnin oikeussääntöjä ja Geneven sopimuksia kunnioittaa. Myös humanitaarisen avustustoiminnan puolueettomuus pitää turvata. Jonkinlainen linja pitää ottaa ajoissa myös siihen, millaisia sotilaallisia palveluksia eli palkkasotilaita EU saa operaatioihinsa ostaa ja millä ehdoilla.

Keskustelua tarvitaan ehdottomasti myös siitä, minkälaisilla säännöillä ja mandaateilla EU oman alueensa ulkopuolella toimii. Ilman YK:n mandaattia toteutettavat EU-operaatiot murentaisivat kansainvälistä oikeusjärjestystä ja veisivät pohjaa EU:n asemalta yhteisten maailmanlaajuisten pelisääntöjen puolestapuhujana ja niiden edistäjänä muillakin foorumeilla. Ne heikentäisivät myös muiden kansainvälisten toimijoiden luottamusta siihen, mikä on EU:n toiminnan todellinen tarkoitus. Siksi on EU:n itsensäkin kannalta järkevää, että se pyrkii sitomaan itsensä kansainvälisen oikeuden sääntöihin.
Näistä ja monista muista kysymyksistä pitää synnyttää keskustelua ajoissa, siis ennen kuin päätöksiä on tehty. Ja näissä kysymyksissä keskustelua täytyy nimenomaan haastaa, sillä on odotettavaa, että pääministeri vaikenee näistäkin asioista - siihen asti, kunnes päätökset on jo tosiasiallisesti tehty.

Hyvät toverit,

Euroopan unionin nopean toiminnan joukot on siis jo päätetty perustaa. Päätös tehtiin asiallisesti jo viime keväänä. Sen jälkeen asiassa on edetty myös konkreettisesti. Esimerkiksi Suomi on päättänyt muodostaa taisteluosastot Ruotsin ja Norjan ja toisaalta Saksan ja Hollannin kanssa. Kyseessä on tapahtunut tosiasia. Se ei muuksi muutu, vaikka kuinka olisimme sitä vastaan.

Nopean toiminnan kyvyn kehittäminen on toki mainittu myös EU:n uudessa perustuslaissa, jota ei ole vielä saatettu voimaan. EU:n jäsenmaat eivät kuitenkaan jääneet odottamaan perustuslain ratifioimista vaan etenivät tässä asiassa hallitusten välisen yhteistyön merkeissä jo nyt. Siksi asia ei myöskään toteudu tai kaadu perustuslain myötä.

Monta muuta asiaa on kuitenkin vielä valinkauhassa. Siksi olen itse sitä mieltä, että meidän kannattaisi keskittää poliittinen toimintatarmomme niihin.

Esimerkiksi Suomen rauhanturvalain muutosten osalta me olemme yksimielisiä. Niillä operaatioilla, joihin Suomi osallistuu, pitää mielestämme olla jatkossakin YK:n mandaatti. Ja me olemme ilmeisesti yksimielisiä myös siitä, että YK:n mandaatti pitää hankkia myös kaikille EU:n operaatioille.

Mistä me siis niin kiihkeästi väittelemme? Miksi taistelujoukkoasian saamat mittasuhteet ovat niin suuret? Oman tulkintani mukaan siksi, että niiden varjossa käydään nyt vääntöä aivan muista asioista, Mutta mistä? Myös sitä on syytä pohtia hetki. Vasemmistoliitto istui Suomen hallituksessa kahdeksan vuotta. Suomi oli silloin jo liittynyt Euroopan unioniin. Noina vuosina Vasemmistoliitto lähti turvallisuuspoliittisessa ajattelussaan siitä, että ns. uudet uhat - kuten terrorismin, joukkotuhoaseiden leviäminen, järjestäytynyt rikollisuus jne ? ovat sellaisia, että niihin voidaan vastata vain eurooppalaisella ja osin jopa vain maailmanlaajuisella yhteistyöllä. Lisäksi olemme nähneet, että yhteisen turvallisuuspolitiikan rakentaminen luo Eurooppaan vakautta ja että yhteinen eurooppalainen turvallisuuspolitiikka vahvistaa myös Suomen omaa turvallisuuspoliittista asemaa.

Vasemmistoliiton turvallisuuspoliittisen ajattelun perustana on ollut ? ja on se, että uusien uhkien torjunnassa tarvitaan ensisijaisesti poliittisia ja siviiliperustaisia toimia. Siksi niiden pitää mielestämme olla keskeisiä myös Euroopan turvallisuuspolitiikassa. Meille keskeisintä on pyrkimys estää konfliktit ennakolta. Sotilaallinen asioihin puuttuminen on aina vasta viimesijainen toimi.

Meille on tärkeää myös YK:n keskeinen asema ja se, että YK:n tavoitetta puolittaa äärimmäinen köyhyys edistetään niin Suomen kuin EU:nkin politiikassa. Tänään ja huomenna me joudumme keskustelemaan näistä tavoitteista ja päämääristä. Se ei ole mikä tahansa keskustelu tai voimainmittelö, joka ratkaistaan täällä kokoussalin suojissa. Asiassa on kyse myös siitä, minkälaista turvallisuuspoliittista tulevaisuutta Vasemmistoliitto suomalaisille esittää.

Tähän asti tavoitteitamme ovat olleet muun muassa ihmisoikeuksien kunnioittaminen, YK:n aseman vahvistaminen, ennaltaehkäisevän toiminnan ja siviilikriisinhallinnan korostaminen, eurooppalaisen vakauden vahvistaminen ja demokratian edistäminen.

Näihin tavoitteisiin on nyt esitetty muutosta. Esitykset lähtevät siitä, että Suomen pitäisi kieltäytyä nopean toiminnan kykyyn osallistumisesta. Esitys tarkoittaa sitä, että me emme haluaisi, että Suomi on täysipainoisesti mukana siinä hallitusten välisessä yhteistyössä, jota EU turvallisuuspolitiikan alalla tekee. Miten tällainen esitys edistäisi Suomen turvallisuutta? Vastaus on: ei mitenkään. Se pikemminkin heikentäisi sitä.
Suomi on aikanaan kokenut niin Ruotsin kuin Venäjänkin valtaa. Historiaamme kuuluu myös kokemus kovasta puristuksesta kylmän sodan aikana. Tänään Suomen turvallisuuspoliittinen asema on parempi kuin koskaan. Asiaan vaikuttaa osaltaan juuri se, että me olemme osallistuneet eurooppalaiseen yhteistyöhön. Se on luonut meille aiempaa turvallisemman ympäristön ja myös aiempaa suuremmat mahdollisuudet kantaa globaalia vastuuta. Tämä linja on saanut myös suomalaisten enemmistön tuen.

Haluaako Vasemmistoliitto siis nyt ilmoittaa, että valittu linja on ollut väärä ja että meidän on itse asiassa irtauduttava eurooppalaisesta yhteistyöstä? Jos ja kun joku sitä täällä tänään esittää, pyydän samalla kertomaan, mihin tällaiset kriitikot ovat Suomea ja suomalaisia tarkkaan ottaen viemässä.

Jo tapahtuneita tosiasioita vastaan taisteleminen tarkoittaa mielestäni myös väitettä siitä, että Vasemmistoliiton tähänastinen tie, osallistuminen Lipposen kahteen hallitukseen ja täysipainoiseen demokraattiseen ja parlamentaariseen vaikuttamiseen on ollut väärä, samoin kuin sekin, että puolue on suuntautunut eurooppalaiseen viitekehykseen.
Meidän täytyy siis tänä viikonloppuna harkita huolellisesti sitä, minkälaisen syntymäpäivälahjan me annamme keväällä 15 vuotta täyttävälle Vasemmistoliitolle.

Onko meidän lahjamme se, että haluamme jatkaa sitä yhteistyön tekemiseen ja demokraattisten pelisääntöjen hyväksymiseen nojaavaa linjaa, jota on tähän asti noudatettu ja jossa politiikkaa tehdään siitä todellisuudesta käsin, joka on olemassa? Ja jossa myös pyritään vaikuttamaan siihen suomalaiseen ja eurooppalaiseen yhteiskuntaan, joka on olemassa.

Vai onko lahjamme se, että haluamme ajaa puolueen paitsioon ja samaan impivaaralaiseen ekologiseen lokeroon perussuomalaisten kanssa? Että hylkäämme puolueohjelmamme monivuotiset tavoitteet ylikansallisesta demokratiasta ja sen edellyttämästä kansainvälisestä yhteistyöstä?
Valinta on meidän käsissämme. Meidän päätöksemme ratkaisee sen, millä panoksin, voimilla ja vakavuudella me vaikutamme ihmisoikeuksien edistämiseen, laajan turvallisuuskäsitteen huomioon ottamiseen ja esim. oikeudenmukaisemman globalisaation aikaansaamiseen.

Teemmekö jatkossakin työtä yhdessä muiden poliittisten voimien kanssa, vai annammeko sen tontin vapaaehtoisesti ja omalla päätöksellämme muille?

"

Sota, rauha ja vallitsevasta todellisuudesta kasin tehtava politiikka. Mina kun luulin, etta politiikan tavoitteena olisi antaa ihmisille se, mita he haluavat. Ja ihan oikeasti, ihmiset: sina ja mina, haluamme rauhaa. Ja tama ei ole mitaan pasifisti-ituhipin ulinaa, vaan ihan vallitseva tosiasia.

Kansallisvaltioihin perustuvat sotajoukot eivat millaan tahtaimella tuo tuota rauhaa, ne tuovat vain sotaa. Yhdysvaltojen vastapainoksi luodut nopean toiminnan joukot ovat peniksenjatke, jota kansainvalinen turvallisuus ei ihan oikeasti tarvitse.

En yksinkertaisesti ymmarra kasitysta turvallisuudesta, joka perustuu siihen, etta heikommat ammutaan, olivat ne sitten syyllisia tai eivat. Se olisiko kansanmurhat voitu estaa on oleellinen kysymys, samoin se, milla perusteella valintulo olisi pitanyt tehda. Kuitenkin, uskoni kansallisvaltioiden hyvantahtoisuuteen on kovasti koetuksella. Jos nyt ei edes otata USAn oljysotia kohteeksi vaan puhutaan vaikka Ranskan muugalaislegionaanan tallakin hetkella Afrikassa kaymista sodista. Henki ei ole se, ette sinne mennaan pelastajana, vaan voittamaan sota ja voittamaan rauha. Odotan samoin sotaa, jota ei perusteltaisi silla, etta valloitetut eivat haluaisi tulla tosiasiassa valloitetuiksi.

Nahdakseni sodan voittamisen jalkeen sen sodan seuraukset nakyvat kahden sukupolven ajan. Siina ajassa yksikin tapettu rikollinen ehtii johtaa moneen seuraukseen. Ennaltaehkaisyn seuraukset eivat valttamatta oikeuta valintaa jalkikateen.

Siimes lahtee ajatuksesta, etta maailmassa on pahuutta ja tama on vallitseva tosiseikka. Toiset pyrkivat aina hankkimaan isomman aseen. Minusta tama kasitys estaa todellisen maailmanlaajuisen rauhan saavuttamisen millaan tahtaimella.

Siimes asettaa vastakkain demokratian ja vakivallan. Jos demokraattisesti valitut elimet siis lahtevat sotaan, voi sota olla oikeutettu. Siimes sanoo, etta minun pitaisi sanoa, etta tama vasemmiston eurooppalainen linja on vaara ja hanen vastustajansa utopistisia. Jos eurooppalainen yhteistyo tarkoittaa valmistautumista sotaan, oli kansa, puolueet tai media asiasta mita mielta tahansa, niin kansa on vaarassa. Sota ei ole ratkaisu, sota on aina ongelma.

Minakin naen pysyvaan rauhaan vain yhden tien. Se on tarvittaessa yksipuolinen aseistariisunta ja kaikkien armeijoiden lakkauttaminen, ensisijaisesti alistamalle ne yhdelle auktoriteetille, olkoon vaikkapa YK. Se miksi tata kehitysta ei tapahtu on poliitikkojen saamattomuus ja hallinnon vaalima vaara kasitys kansallisesta turvallisuudesta. Perustelemasi joukot, Siimes, toimivat suoraan tata pitkan tahtaimen tavoitetta vastaan. Vaadit vastustajiltasi sanomaan mihin suuntaan he politiikkaa kehittaisivat. Vastaa siis minulle, miten sina katsot saavuttavi pysyvan rauhantilan maailmaan, jos katsot sita lainkaan mahdolliseksi?

Jos et, niin en nae politiikallasi pitkan tahtaimen arvoa.

Viikonloppu, lamminta juotavaa ja filosofinen kirja. Paljon ei onneen tarvita. Nailla mieltymyksilla luulen rupeavani isona (lue ensi vuonna) tutkijaksi. Ongelma on vain siina, etta suurin osa tutkimuksesta on turhanpaivaista tai sanotaan vaikka, etta tunnen sen jotenkin liian standardoiduksi itselleni.

Erityisesti tama vaivaa kaupallista alaa, missa soveltavan tutkimuksen viidakossa omaperaisyytta joutuu etsimaan oikein kunnolla. En ole pitkaan aikaan tormannyt muualla kuin filosofian alalla edes artikkeliin, joka olisi simuloinut minua miettimaan asioita uudelta kantilta tai jonka "tulosta" voisi edes etaisesti pitaa mielenkiintoisena. Tosin kauppiksessa lopputuloksen tietaa jo ennen artikkelin lukemista. Lyhyesti: tiede ei ole erityisen siistia.

En oikein ymmarra miksi nain on. Riskinottoa valtetaan viimeiseen saakka kulkemalla samasta paikasta mista aina ennenkin on kuljettu. Tosin aivan huipputasolla tutkimus ei tallaista ole - olisiko niin, etta vain siella todella uskalletaan ottaa riskia (tai edes osataan kirjoittaa vetavasti)?

Taustalla on ehka tiedeyhteiso, joka kannattaa pikemminkin yltiokonservatismia tai ainakin heimokulttuuria. Osasyyna lienevat myos rahoituksen ongelmat: tyot loppuvat, jos et tee paria artikkelia vuodessa. Tiedeyhteiso omaksuu asiat hitaasti (mika on tietysti hyvakin) ja lapimurtoja tapahtuu suhteellisen vahan.

Ehka olisi sittenkin pitanyt valita ala, jolla rahoittajien mielesta tapahtuu edistysta ja johon liittyy vauhtia. Ainiin, niinhan mina teinkin mentyani tietojarjestelmia kaupallisesti (ja siten organisoinnin suunnalta) tutkivaa tiedetta oppimaan. Sen jalkeen jossain vain puhkesi jokin kupla ja krapula vaivaa pyorasta kauppiksessa pudonneita tutkijoita, jotka pitavat vanhoilla kalvoilla ja hypettavilla kirjoillaan kolmatta kurssiaan elektronisen kaupan ruusuisesta tulevaisuudesta odottaen koska rahan tulo alalle loppuu kokonaan.

Filosofian ongelmana on usein se (leikitaan tassa pieni hetki, etta filosofia on tiede, kun kerran oikein Helsingin yliopistossa niin leikitaan), etta tutkimus on erikoistunutta. Tama ei nahdakseni sovellu laisinkaan filosofiaan. Luet yhden jannun koko tuotannon, elamankerrat, merkittavimmat kommentaarit ja rakastajattaren kirjeet ja sitten olet oikeutettu filosofian laitoksen syventaviin opintoihin ja saat tehda kohteestasi gradun. Sitten teet gradun vaikka Hegelin tieteenfilosofian logiikan operaattoreista tai Descartesin pyorreteorian sovelluksista Newtonilaisessa fysiikassa. Jos gradu on hyva, saat toita laitokselta ja jatkat tutkimuksiasi aiheen parissa, jonka yleinen kiinnostavuus ja merkittavyys lahentelee vastaluvun avulla ilmaistuna aarettomyytta.

Bonuksena paaset opettamaan porukkaa, joista puolet virittaa dialektisia ansoja ja toinen puoli retorisia ansoja opettajalleen yhteisoon jossa tervehtimista pidetaan epaterveena ja jonka oppilaista puolet kuvittelee olevansa maailman aivoja. Unohtamatta taistelua ainoasta alalle myonnettavasta puolivuotisesta apurahasta naapurihuoneen Aristoteleen tradegiakasitysta lukion oppikirjoissa kasitellytta vaitoskirjantekijaa vastaan. Kerran viikossa opetuksen jalkeen kayt naapurihuoneen tutkijan kanssa juomassa kaljat pitkan sillan toisella puolella ja rantasateessa bussia odottaessasi Hakaniemen torilla mietit, etta tamako oli elama.

Tutkimuksesta poissa ovat paitsi merkitykselliset kysymykset ja niihin asetetut vastaukset kuin tutkimuksen merkittavyys. Eika moisesta ole enaa edes tieteen itsekritiikiksi yhteiskunnasta nyt puhumattakaan. Bonuksena viela se, etta merkitysta tuskin loytyy edes omalle elamalle. Elama laitoksella muistuttaa mita tahansa tyopaikkaa, poissa hohto, alyllinen ponnistelu ja omakohtainen totuuden etsinta.

TILA

Tila on yksi filosofian keskeisimmista ongelmista. Se on ollut paraatipaikalla oikeastaan koko olemassaolonsa ajan ? lasken tassa olemassaoloksi Descartesin analyyttisen geometrian avulla maaritteleman abstraktin tilan, joka varsinaisesti oli alkusoitto Newtonilaiselle ja sen jalkeiselle fysiikalle. Ei ole sattuma, etta samaan aikaan Descartes loi myos lansimaista ajattelua siita asti vaivanneen opin duaalisuudesta: (henki ja materia) ja samalla siirsipainopisteen siita mika on totta siihen mita voidaan tietaa. Tila ja tietaminen liittyvat siis jo aatehistoriallisesti hyvin laheisesti yhteen.

Ei niin, etteiko jo antiikissa olisi tunnettu tilan ja liikkeen ongelmia laheisesti: juuri siitahan monissa vaikkapa Zenonin paradokseissa on kysymys.Tahan voisin toki lisata viela, etta monia naista paradokseista ei vielakaan ole onnistuttu ratkaisemaan tyydyttavalla tavalla, koska ratkaisut liittyvat oletettuun aikaan ja oletettuun koordinaatistoon.

Nykyaan sosiologit ja kaupunkimaantieteilijat erottavat tarkasti tilan ja paikan. Tila on niinkuin koordinaatisto ja paikka on personoitu ja henkilokohtainen, merkityksellinen.Tama on toki jarkevaa, mutta jako tilaan ja paikkaan talla naamioi filosofisen ongelman: Missa mielessa tila on subjektiivinen ja miten tila tiedetaan?

Tilan tietamisen ongelma jakoi Descartesin jalkeiset ajattelit rankasti kahteen leiriin: toisella puolella olivat Newtonia seuranneet fyysikot koordinaatistoineen seka hovifilosofeineen Lockesta eteenpain ns. analyyttisen filosofian parissa. Muutama heista on sita mielta, etta tila voidaan tietaa koska se on jossain mielessa havaittavaa seka jarkevaa - tiede voi kertoa mikatila on.
Toisella puolella olivat oikeastaan kaikki merkittavimmat filosofit Descartesin jalkeen: tila oletetaan ennen havaintoa, koska kaikki havainto tapahtuu tilassa. Objektiivinen tila on siis yhta vaikeaa havaita kuin objektiivinen aika. Taman oletuksen ansiosta fysiikka on lahtokohtaisesti tilan ja ajan vanki, eika tilan ja ajan ekstrapolointi kokemuksesta ole perusteltu. Tassamielessa aika, tila ja liike ovat edelleen oletettuja ja siten kontingentteja ?kasitys tilasta, ajasta ja liikkeesta on pikemminkin sovittu kuin objektiivinen? se voisi olla myos toisenlainen. Instrumentaaliselta epistemologiselta kannalta tama on toki lahes riittava huomio, mutta korkeita totuuksiatavoittelevan mielesta varmastikaan ei.

Oikeastaan kaikki filosofit, jotka ovat olleet kiinnostuneita tieto-opista ovat pakostakin tormanneet tilaan. Otan tahan muutamia omien suosikkieni vastauksia. Kantin ratkaisu olivat kokemuksen kategoriat.Yleensa ratkaisua pidetaan epaonnistuneena siksi; etta se kaytannossa ainoastaan rajaa kysymyksen ulos filosofiasta. Hegelin vastaus oli subjektiivisen ja objektiivisen yhteys. Tata ratkaisua pidetaan epaonnistuneena, koska se ei rajaa kysymysta. Heideggerin vastaus oli etta tila on kielessa. Tata ratkaisua pidetaan epaonnistuneena, koska se rajaa kielen ja kokemuksen yhteys jaa auki. Nietzschen vastaus oli; etta tilaa ei ole. Se ei oikeastaan ole edes vastaus. Marxin vastaus oli, etta tilaa on osaylarakennetta, jonka avulla eliitti sortaa tyolaisia ja taantumus voidaan voittaa vain ottamalla tila uuden paremman tietoisuuden haltuun vallankumouksella. Marxinratkaisua pidetaan epaonnistuneena, koska sen katsotaan silloin talloin johtavan totalitarismiin. Foucaultin vastaus oli etta tila on vallan nakymaton valine, jolla sen kohteet tuottavat minuutensa. Foucaultin ratkaisu oli olosuhteiden tuntemisen avulla tapahtuva vapaus ja paikallinen vastarinta itsensa tuottavia vallan muotoja kohtaan. Foucaultin ratkaisua pidetaan epaonnistuneena, koska kysymys unohtui matkalla.

Eilen ehdittiin jo synkistella Ukrainan uhkaavalla sisallissodalla, mutta ehka toivoa rauhanomaisesta ratkaisusta viela on, vaikkei uusista vaaleist a kukaan uskallakaan sanoa mitaan. Venajan arvioitiin lisaksi jo lahettaneen erikoisjoukkonsa vartioimaan Ukrainan presidentinpalatsin eteen, ukrainan uniformuissa, kuten maan tapa on. Tarpeetonta varmaan sanoakaan, etta paikallinen ukrainalainen, valkovenalainen ja venalainen sektio seuraa konfliktia enemman kuin pienella mielenkiinnolla.

Taustalla haiskahtava geopolitiikka on niin vastenmielista, etta en viitsi sanoa siita mitaan. Ensinnakaan en ymmarra amerikkalaisten hinkua ryhmittya Venajaan eroa tekevien poliittisten ryhmittymien tueksi kaikissa Venajan naapurimaissa ja toiseksi en ymmarra Putinin kaymaa voimapolitiikkaa lahialueillaan (enka kylla alueensa sisallakaan aina). Vitut demokratiasta, kunhan vain tulokseksi tulee uusi hallitsija. Sashan arvio siita, ettei demokratiaan uskota kovin paljoa idassa saa ihan uutta pontta koko ajan.

Minusta ollaan kuulemma huolissaan kotimaassa. Ei huolta, kunnossa ollaan. Totesimme Teron kanssa, etta liiallinen alkoholinkaytto on vaarallista ja katkaisimme ryyppyputkemme (mulla yhdeksan paivaa, terolla kaksi viikkoa). Lisaksi totesimme rankaisun olevan paikallaan ja paatimme kiipeilla vuorille. Osasyyna tahan painoni yllattava nousu alkoholinkayton seurauksena - taytyy varoa, ettei minusta tule taysin tuurijuoppo. Onneksi Suomessa ei varmaan voi ryhtya ryyppaamaan.

Lauantaina meilla oli vieraita syyriasta ja saimme melkein tappelun aikaan amerikan ulkopolitiikasta ja naisen asemasta. Oi naita kulttuurien kohtaamisia. Sain myos isani kiinni viikko isanpaivan jalkeen. Parempi myohaan kun ei milloinkaan. Bonuksena postini on taynna HYY tauhkaa ja yritan ratkaista dilemman vapaa-ajan ja omatunnon valilla. Miten minulla on sellainen tunne, etta vastaan kuitenkin taas niihin kaikkiin maileihin..

Luin Zen ja moottoripyoran kunnossapidon. Sen kannattaa jokaisen sekopaan ja filosofiasta kiinnostuneen lukea. Samaan mielenhairioon tarkistin kevaan ohjelmaani ja totesin ranskalaisen jarjestelman olevan verraton: kun syksylla on noin niinkuin suunnilleen taysipaisia ja rationaalisuuteen taipuvaisia filosofeja kuten Hegel, Platon, Pascal, Cavailles ja Merleau-Ponty, niin kevaalla mennaan sitten irrationaalionaaliselle puolelle niin etta pamahtaa: Feuerbach, Nietzsche, Schopenhauer, Husserlin myohaistuotanto, Hume ja Heidegger. Hurlumhei sanoo opintojen ohjaajani varmaan Helsingin filosofian laitoksella - ehka en valita siita kuitenkaan.

Suomessa tuli lunta, mutta taalla siita ei ole tietoakaan. Jotenkin se onnistui lisaamaan koti-ikavaa aika massiivisesti, mutta toisaalta pianhan taalta paasen Suomeen lomailemaan jo..

Suomen ylioppilaskuntien liiton alennustila jatkui taman viikonlopun liittokokouksen jalkeenkin. Uusi puheenjohtaja on paitsi periferiasta, mies, kylteri, teekkari, oikeistolainen, "sitoutumaton" ja demari, joten taantumusta lienee tulossa. Hyyn vihrea vastaehdokas jai siis rannalle ja samalla taisi jaada tiukka linja myos opintoaikojen rajaukseen - saapa nahda.

Bussilakko sen sijaan alkoi tuottaa tulosta, kun sita suunniteltiin laajennettavaksi kunnolla. Tarjous ei ole kovin hyva, mutta onpa ainakin neuvottelut avattu, mika on hyva. Yhdessa tekemalla voi siis edelleen vaikuttaa eli uskoa tulevaan on. Erityisesti minua lammitti se selkea yhteisymmarrys, jolla tilapaistoiden maaraava epatoivoisuuden ja epatietoisuuden maailma koettiin pitkalla aikavalilla kestamattomaksi. Nyt kun viela akateemiseen maailmaan saataisiin samat pelisaannot..

Bussilakon hyvaksyi jonkun kyselyn mukaan yli puolet vastanneista ja joka tapauksessa hyvaksynta lienee laajaa. Erityisesti paakaupunkiseudulla ja 25-34 vuotiaiden keskuudessa lakko hyvaksyttiin selvin numeroin. Nahdakseni tama heijastaa laajemminkin patkatyon koettuja ongelmia, koska julkisen liikenteen pysahtyminen paakaupunkiseudulla osuu aika pahasti tuohon vaestonosaan.

Vaikkei kyseessa ilmeisesti olekaan nyt ihan vuoden 1931 rautatielakko, niin toivottavasti muutosta olisi ilmassa. Tai ainakin EKn olisi ihan oikeasti neuvoteltava tyontekijoiden kanssa, mikali se tahtoo sailyttaa suomalaisen sopimusjarjestelman. Mitaan amerikkaa ilman tyontekijaoikeuksia ei Suomeen tarvita, vaikka moni yritysjohtaja niin haluaisikin.

Taalla loistava paiva, yli kymmenen astetta lampoa ja aurinko paistaa. Tiedossa tosin paa-asiassa kouluhommia.

Kavin syysta tai toisesta katsomassa sen 2046. Lahinna sellainen kummallinen tapaus, josta oli valilla vaikea pysya karryilla. Melankolinen ja surullinen se oli, eika seksiakaan ollut paljon. Sellaista itsetarkoituksellista ihmissuhdepainotteista taide-elokuvaa (noin niinkuin positiivisessa mielessa). Ostakaa samalla rahalla pullo punaviinia ja lukekaa Marvineita kannissa, niin tulos on aika sama.

Oho, Bloggerini oli muuttunut Ranskaksi. Meinasin alkaa kirjoittamaankin sammakkoa, mutta ajattelin saastaa teidat silta. Toistaiseksi.

Pormestarin kuvaaja oli ottanut satoja kuvia ja parikymmenta oli joutunut nettiinkin, toisin kuin suurin osa onneksi ei. Onneksi naista ei ole mahdollisuutta saada sita taysin totuudenvastaista kuvaa, etta elama taalla olisi pelkkaa piletta. Alla kommenttini (kunhan kamppikseni paasevat jonnekin, missa on internet (jouluna) laitan enemman linkkeja.)

Mutta tassa siis jotain esimakua:

http://www.clermont-campus.com/site/spgm/index.php?spgmGal=2004/15_novembre&spgmPic=0&spgmFilters=#pic

Kuvan nimi: Ita-Eurooppa ruokailee. Oikealta vasemmalle alhaalta lahtien: Juho (Suomi), Kasha (Puola), Tero (Suomi), joku ranskis (Ranska), Igor (Venaja). Ylarivista oikealta Anna (Puola), kolme jotain saksalaista tyttoa joiden nimea ei voi muistaa, tohtori Misha (Venaja) ja sitten puolalainen tytto, jonka nimea en muista enka osaa lausua.

http://www.clermont-campus.com/site/spgm/index.php?spgmGal=2004/15_novembre&spgmPic=2&spgmFilters=#pic

Kiistan kaiken. Muse: Our Time is Running Out. Oikealta vasemmalle: joku ranskis kannissa, Konstantin (Valkovenaja), Sasha (Pietari).. Vasemmalla jotain kanniaalioita.

Enemman kuvia on vaikkapa taalla, mutta niissa en ole mina, vaikka onkin tuttuja, joten en kommentoi niita toistaiseksi mitenkaan.

http://www.clermont-campus.com/site/spgm/index.php?spgmGal=2004

Maanantain international student rally oli kai ihan onnistunut, kun ilmaista viiniakin sai. Pormestarin kanssa yhteiskuvan ottaneet pojatkin olivat saaneet kuvansa seinalle. Illalla diskossa ei ollut Prodigya, ("meilla ei ole sita" totesi dj, en meinannut uskoa, kun kyseessa oli kuitenkin ilmeisesti kuitenkin oli jonkin sortin klubi ja satoja levyja. Toisaalta tamahan on Ranska.)

Taalla olisi myos ylioppilaskuntavaalit, mutta lukuisista epatoivoisista tukijoiden kyselyista huolimatta en nyt siis asetu ehdolle, koska kaytannossa ehtisin hoitaa vain osan kautta ja toisaalta ainakin alussa ihan pelko ajan kaytosta paikallisen byrokratian jarkeistamiseen pitaa minut poissa.

On myos huomattava tosiseikka, etta en saa juurikaan mainospostia. Ilmeisesti paikalliset ovat todenneet, etta opiskelijat kuluttavat niin vahan, ettei kannata. Sen sijaan nuoret kommunistit jakavat viikkotiedotteensa aina oveni (ja kaikkien meidan muidenkin HOASia vastaavan tahon luona asuville) ali. Tanaan mm. Marx totesi, ettei ole kuollut ja sitten vaadittiin uutta ylioppilasliittoa vuoden 1968 jalkimainingeissa valtion hajottamien tilalle seka tietenkin uutta perustuslakia Eurooppaan (taalla siita on tulossa aikamoinen kynnyskysymys sosialisteille). Lehtinen on loistavalla maulla laadittu ja siina on aina monta hyvaa kantaaottavaa sarjakuvaa.

Niinjuu ja vastauksena kysymykseen Mitahan telkkarista tanaan tulee, laitan otteen Ylen tiedotteesta Yleisradion uuden paajohtajan, Mikael Jungnerin (sd.), valinnasta:

"Microsoft Oy:n tietoyhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana työskentelevä Jungner on toiminut aiemmin mm. pääministeri Paavo Lipposen erityisavustajana."

Microsoftin tiedote miehen valinnasta parin vuoden takaa on jo kertovampi:

"Mikael Jungnerin tehtäväkenttään kuuluu dialogin syventäminen tietoyhteiskuntapäättäjien ja Microsoftin välillä. Lainsäädännölliset päätökset ja hallinnon erityistarpeet eri maissa vaikuttavat myös Microsoftin tuotekehitykseen. Vastavuoroisesti haluamme jakaa tietoa tietotekniikan kehityksestä viranomaisille ja lainsäätäjille päin?, kommentoi Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Martti Mehtälä."

Triviasta tai HYYn historiasta ja nykypaivasta kiinnostuneita kehotan tutustumaan myos Mikael Jungnerin historiaan. Google auttaa.

Ajattelin kirjoittaa pitkan litanian Suomen puoluspoliittisesta selonteosta 2004, mutten sitten viitsinytkaan, kun kaikki varmaan jo arvaatte kommenttini siihen.

Kehotan kuitenkin tutustumaan huolella, niin huomaatte ihan oikeasti millaisessa maailmassa eraat luulevat meidan elavan. Annan lisaksi lukijoille helpohkon loogisen paattelyn tehtavan:

1) Miten puolustusvoimien toimintaymparisto on muuttunut viimeisimpaan kolme vuotta vanhaan selontekoon verrattuna ja sodan jalkeen ylipaatansa?

2) Miten nama muutokset vaikuttavat selonteossa suositeltaviin toimenpiteisiin vaikkapa siviilipalveluksen keston suhteen?

Laitan viela vihjeen, etta tehtavan aiheena on yleinen paattelyvirhe tosiasiavaitteen ja siita paateltavan toimintaohjeen valilla.

Tamankaltaiset paattelyvirheet ovat yleisia erityisesti politiikan alalla, mutta yhta kaikki ne ovat ilmeisia virheita, jotka voidaan havaita, tunnistaa ja joihin voidaan puuttua loogisen paattelyn menetelmia kayttaen. Ilmeisesti eduskunnassa ja puolustusministeriossa dokumenttia ei ole tarkastettu kenellakaan rationaalista ajattelua omaavalla henkilolla. Virhe toimintaohjeessa voidaan onneksi korjata tassa tapauksessa helposti kohtaa 2. muokkaamalla.

JUHO TUKEE BUSSILAKKOA

AKTn tiedote

"Autoliikenteen Työnantajaliitto ALT haluaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteestä koekentän, jossa yritetään ajaa läpi epätyypillisten työsuhteiden käyttö koko maan linja-autoliikenteessä.

Työnantaja yrittää murtaa linja-autonkuljettajien takuupalkkajärjestelmän ja muuttaa työsuhteet työehtosopimuksen vastaisesti osa-aikaisiksi. Linja-autoalan työehtosopimuksessa todetaan, että osa-aikaisten työntekijöiden määrä on rajoitettu yhteen per toimipaikka. Vasta viimeinen työntekijä, jolle ei ole tarjota kokopäivätyötä, voi olla osa-aikainen. Nyt kuitenkin työnantaja on häikäilemättömästi lisännyt osa-aikaisia kuljettajia polkien samalla kokopäiväisten oikeutta työhön.

AKT ei katso tätä vuonna 1995 sovitun takuupalkkajärjestelmän romutusyritystä sivusta. Tätä kautta yritetään rikkoa alan yleissitova työehtosopimus."

Lisaksi puheenjohtaja Radyn kommentin liikuttava loppu AKtn tiedotteesta:

"Hän suomi kovin sanoin suomalaista eliittiä. - Eliitti on ajamassa suomalaista yhteiskuntaa kohti moraalista, sosiaalista ja taloudellista rappiota. Suomi rikastuu lähes ennen näkemätöntä vauhtia, mutta yhteiskunnan eliitti vaatii ja jakaa itselleen rikastumisen hedelmät. Työväestölle eliitti on varannut vain maksajan roolin. Selviämisen rajamailla olevan elämän, joka muodostuu erilaisista alipalkatuista pätkätöistä ja alituisesta odotuksesta, milloin eliitti katsoo kulloinkin sopivaksi tarjota pientä keikkaa."

Ei kay.

On se kumma, jos ei ihan yksinkertaisesti laittomia ja inhimillisesti pitkalla tahtaimella kestamattomia asioita kuten, tahallista osa-aikaistaminen tai lyhyiden patkatoiden ketjuttamista saada kuriin. Oppia paitsi ravintola-alalle (taysin alytonta nykyaan) kuin myos korkeakoulumaailmaan?

Solidaarisuusviikko jatkui poikkeuksellisesti kahdella linkilla ameriikan presidentinvaaleista:

http://www.sorryeverybody.com/
http://apologiesaccepted.com/

Viikonloppuna rentoutumista ja hengailua. Paikallinen venalainen Antoni (,tai kuten ulkomaalaiset miesta nimitamme, Tony Soprano) oli kaynyt aikaisemmin kokkikoulua ja laittoi kalaa. Paistettu elukka oli erinomaista. Lahikaupan viinialennus jatkui ja tuloksena pojat olivat ostaneet kuusitoista pulloa viinia. Onneksi meita oli kuusi niita juomassa ja jonkin verran jai ylikin, joten sita annettiin pois. Note to self: venalaiset ovat alkoholisteja, ehka pahempia kuin ranskalaiset. Tanaan olisi sitten International Student Rally (ei mitaan tekemista cartingin kanssa), mutta jotenkin tekisi mieli lukea mieluummin kirjaa. Huoh.

Aloitin paikallisen solidaarisuusviikon mahdollisimman epasolidaarisesti missaamalla muuria vastaan suunnatun miekkarin. Eksessiivisella punaviinin kaytolla ei ollut asian kanssa mitaan tekemista. Solidaarisuusviikon kunniaksi taalla on paitsi syysmarkkinat, niin myoskin Fete des etudiants eli opiskeljoiden juhla. Maininnat Keski-Ranskan Ibizasta lienee silti aihetta jattaa omaan arvoonsa.

Eilen potkin myos jalkapalloa salissa, mika oli sangen viihdyttavaa vaikken olekaan koskaan ennen niin tehnyt. En oikein tieda miksi, koska laji vaikutti paitsi tavallista futista paljon nopeammalta, niin yllattavan fyysiselta. Lisaksi pallolla kunnollisen laukauksen tekeminen vaikutti mahdottomalta. Jos vaikka ensi viikolla sitten jo.

On outoa, etta puissa onv iela lehdet.. tosin niin kai se vain on, etta ne eivat sielta minnekaan lahde.. eivat sitten kulumallakaan. Olkoon sitten siela. Koti-ikava on ollut, eika sita ainakaan auta internet-addiktio. Jos yrittaisi tassa joku paiva vahan hillita tai jotain. Onneksi tekemista olisi useankin asian kanssa ihan riittamaan, ojten ei paase pitkastymaan.

Perjantai-aamu alkoi kolmella tunnilla kuolemasta, joten ilmeisesti viikonloppu on tulossa. Kasitykseni romantismin tragedioista on kehittynyt sangen mukavasti, joskin Hegel jaksaa edelleen hammastyttaa paata. Jotenkin on sellainen olo (eika ihan ensimmaista kertaa opintojen aikana), etta talla kaverilla on jotain sanottavaa, mutta etta hanelta puuttuu normaalien ihmisten kieli sen sanomiseen.

Tai siis, musta ei ole ihan sosiaalisesti konventionaalista todeta, etta subjektin ja objektin identiteetti muodon tasolla on vahan niinkuin sanoisi etta "On yo ja kaikki lehmat ovat mustia". Toisaalta Hegelilla on aina ollut hyva huumorintaju, mutta ilmeisesti lehma tassa tapauksessa oli paitsi Spinoza, niin myos Hegelin suuri oppi-isa Schelling (joka oli kylla Hegelia nuorempi ja paatyi tragediansa paatteeksi hulluuteen, todellinen artisti).

Schelling siis ajatteli, etta subjekti ja objekti ovat muodon tasolla sama asia, eika onnistunut erottamaan subjektin ja objektin eroa olemisen tasolla (tama oli toki koko saksalaisen idealismuin ongelmakohta). Seurauksena siita, etta subjekti ja objekti ovat sama asia, johtuu dialektiikan mahdottomuus: ei voi olla kehitysta, jos objektiivinen maailma oletetaan subjektin asettamaksi. Kaikki on jo valmiina siina vaiheessa kun maailma oletetaan "subjektiivisena" joten sen kasittaminen tiedon avulla (tai muutenkaan) tulee loppujen lopuksi mahdottomaksi.

Schelling ei tosin ollut tasta ihan samaa mielta (eika siita lehmajutustakaan), joten han paatti kirjoittaa Kirjeen Hegelille. Valitettavasti Schelling oli tassa vaiheessa jo sen verran syvalla saksalaisessa idealismissaan (filosofian hulltu vuodet), ettei katsonut muutama vuotta sitten kuolleelle Hegelille kirjoittamista mitenkaan ongelmalliseksi. Toisaalta eivat sita kai kokeneet lukijatkaan.. bonuksena voisi mainita, etta kirje sisaltaa panettelua (ehka tuosta lehmajutusta johtuen).

Tragedian pointti on tietenkin siina, etta Schelling oli "lapsinero" - hanen filosofiansa huippuhetket olivat hanen ollessaan reilu parikymppinen, jolloin han oli paitsi suuri artisti ja taiteenystava, niin myos saksan kuuluisimpia filosofia. Schellingin aika paattyi kuitenkin vajaana kolmikymppisena, kun yli nelikymppisen Hegelin aika koitti. Loppuelamansa Schelling vietti paitsi Hegelin varjossa, niin tuon lehmajutun takia (tai siis siita kertovan epistemologisen ongelman) haneen hyvin suurella varauksella suhtautuen. Tragedia on aina ollut mun tyylilaji, mutta ranskalaisista tama oli hauskaa. Oi aikoja, oi tapoja.

Amerikka jatkaa nakojaan lahi-idan demokratisointia ja vapauttamista Fallujassa. Tarkoitus on hyva: rauhaa hairitsevat vapaustaistelijat pitaa murhata, ennen kuin maassa voidaan jarjestaa vapaat vaalit. Minun on vaikea uskoa, etta kukaan voi olla tasta politiikasta samaa mielta. Mutta taas olen negatiivinen - mika sitten olisi ulospaasytie umpikujasta?

YK apuun, oljy-yhtiot ulos Irakista ja sen jalkeen rauhanturvaajien suojaamat vapaat vaalit. Tama todennakoisesti johtaisi Irakin maan hajoamiseen kahdeksi tai kolmeksi valtioksi, mutta sekin on parempi kuin jatkuva miehitys ja sotilashallinto.

Lisaksi olisi hienoa, jos jotenkin voisi estaa sen, etta valtiosta tulee kiihkoislamistinen, mutta en nae oikeasti kovinkaan montaa tapaa miten se enaa tapahtuisi kaikkien liittoumien aidin toheloinnin jalkeen. Suomalaisten luulisi sen tietavan, miehityshallinto loppuu aina ja miehitetyt vihaavat sen jalkeen miehittajiaan pitkaan ja hartaasti.

Taalla oli vaihteeksi sadepaiva. Kurssini oli peruttu, mika ei oikeastaan ollut uutta, mutta alan kohta epailla, etta se on peruttu noin niinkuin kokonaisuudessaan. Koti-ikava hiukan vaivaa, kun vesisateella tama paikka tuo niin mieleen Suomen. Lahivuorella on huhujen mukaan lunta, mutta sita en kylla usko, ennen kuin naen.

Ilmeisesti torstaina on taas jonkun satunnaisen pyhimyksen paiva, kun kaikki paikat ovat kiinni. Tarkastuksen jalkeen ilmeisesti se onkin ensimmaisen maailmansodan juhlapaiva. Siina riittaa Ranskalle todella paljon juhlittavaa kylla...

Kotimaan asiat pyorivat paljon mielessa, onneksi joulu tulee piakkoin ja paasee tutummalle maan kamaralle. Toisaalta tulevaisuus nayttaytyy aika avoimena: olisi monia erilaisia suuntia, joihin elamassaan voisi suunnistaa ja taustalla pyorii tietoisuus siita, etta jonain vuonna ilmeisesti pitaisi menna noin niinkuin ihan ansiotoihin. Kuvitella, vastahan olen kohta kaksikymmenta ja kuusi.

Luin eilen jostain kasityksia Star Trekista ja alkusosialismista ja jotenkin nama yhdistyivat luonnollisella tavalla paassani. Paitsi, etta originaalin Shatner on ihka aito tyon sankari ja Spock ahdistuneen kommunistin prototyyppi, niin kukkien vuosikymmenella luotu maailmankasitys on avoimen sosialistinen, erityisesti jos sita erehtyy vertaamaan vaikka Starwarsin maailmaan.

Tyolaisilla on kaytannolliset ja rumat uniformut, maailman naiset, miehet ja oliot ovat tasavertaisia, ongelmat ratkeavat lopulta hyvyydella ja maailmaa hallitsee rahan ja tuotantotalouden sijaan loistava hyva kaikista (oikealle teknologiselle tasolle=lue sosiaalisen oikeian tietoisuuden saavuttainen) huolehtiva hallinto. Diplomaattinen ratkaisu on hyva ja valilla ohjaajat jopa ratkeavat tekemaan ns. taidetta. Jatko-osissakin avoimen utooppinen maailmankasitys jatkuu ja on uskomatonta, etta uuden sukupolven kapteeniksi on loytynyt oikeasti karismaattinen amerikkalainen (onko se?)

Star Trekin alkusosialistisen ja utooppisen maailman mina haluan, en synkkaa kyperpunkkia, pahan imperiumin Starwarssia tai muuta yltiopahaa menoa. Vain sellaisen maailman voimme saada, jonka pystymme kuvittelemaan.

Hanna palasi kohti Suomea. Erittain lepaisa ja rauhallinen viikko. Ensi viikolla taas vahan enemman koulu sun muita juttuja.

Lyonissa oltiin ja se paikka on vaan iso. Tuloerot myos nakyvat kadulla Clermontia enemman. Minua nuorempi kaveri kerjasi aineissa betoniviidakossa oven edessa. Kun astuin sisaan liukuovesta ostosparatiisissa seta lauloi Shiny people, happy people. Tallaista on varmaan amerikassakin.

Edelleen lomafiiliksissa levanneena, jesh. "Bush, the dirty bastard, won" sanoi Oklahomalainen kamppikseni "People have spoken. Fuck the people. Fuck the states. I am not going back." Republikaanit myos ottivat edustajainhuoneen ja senaatin oikein kunnolla hanskaan ja kymmenkunta osavaltiota aanesti homoliitot lmaittomiksi. Jotain positiivista amerikassa: Daschle (demokraattien ryhmanjohtaja) tippui senaatista. Oli muuten ensimmainen ryhmanjohtaja, joka tippuu senaatista vuoden 1952 jalkeen. Hyvat ystavat Vladimir ja Silvio pitivat myos kokouksen ja sopivat yhteisista toimista terrorinvastaisessa sodassa. Loppuviikosta Arafat on kriittisessa tilassa ja Irakin nukkehallitus syyttaa Eurooppaa sivustakatsojiksi.

Taytyy varmaan varoa tulevaisuudessa loman pitamista, jos blogin paivittamattomyyden perusteella maailma menee talla tavalla perseelleen.

Tama fonttivaihtelu johtunee tasta selaimesta tai jostain. Pahoitteluni siita, mutta en osaa muuttaa sita muuksikaan (EDIT HTML-nappula ei vaikuta yhtaan kutsuvalta...)

Hanna on taalla joten paivitystahtini on jonkin verran vahentynyt. Palataan asiaan sitten ensi viikolla, noin niinkin vaikka suunnilleen kaiken suhteen :)