Koe on viela kesken, mutta jonkinlaisena valituloksena hyvana asiana voi pitaa varmaan sita, etta kaikkein vaikeinta uuteen elamaan sopeutumisessa ovat pienet asiat:

Eiko tama tyyppi kayta kampaa, miten venajaksi voidaan tietaa missa purkissa on partavaahtoa, miksi skeittalauta on aina tiella huoneessa, miksi kaikki nama vaatteet ovat liian pienia, missa ovat pitkat kalsarit, miksi kaikki takit ovat aina liian kuumia, miksi huoneessa ei ole yhtaan kelloa jne.

Jaoin ihmiset kolmeen osaan: tuttuihin, puolituttuihin ja tuntemattomiin. Tutut ja tuntemattomat eivat tahan mennessa ole olleet sosiaalisesti yhtaan vaikeita. Sen sijaan puolitutut kylla. Ei voi selittaa yksinkertaisesti mita tapahtuu tai miksi ja samalla pelkaa sittenkin jollain tasolla menettavansa kasvonsa. Noh, onneksi kasvojen menettaminen ei oikeastaan ole koskaan ollut mulle liian iso ongelma - ainakaan kaikissa asioissa.

Rutiinien katoaminen on ollut kolmas suuri ongelma - tosin kolmessa paivassa ne ovat alkuvaikeuksien jalkeen loytyneet. Lahinna rutiinitkin koskevat asioita, jotka riippuvat siita missa eri asiat sijaitsevat. Koska huoneemme ovat kaytannossa identtiset, oli tama rutiinien taysi katoaminen hiukan outoa. Nyt ne ovat palanneet.

Koe loppuu tanaan illalla ja voin olla taas oma itseni. Uskoisin arvostavani tata olotilaa enemman kuin aikaisemmin. Lainaan Nietzschea todetessani, etta ehka tama koe auttoi minua tulemaan siksi mita mina olen.