Olen taas saanut kuulla, ettei blogistani meinaa oikein saada tolkkua. Voisin taas yrittää varmana kirjoittaa selkeämmin, koska yleensä jos tekstissä ei ole järkeä, niin silloin ei ole järkeä sen takana olevassa ajattelussakaan. Lisäksi se suomenkielen kirjekurssi pitäisi varmaan hoidella tässä jossain vaiheessa. Mahdollisesti jopa tänä syksynä.

Päivän aihe: tiede. Tai no, positivistinen tieteenihanne, joka on hallinnut länsimaista tiedettä viime vuosisadalta lähtien. Ajatus siitä, että tieteen tulee esittää yleisiä säännönmukaisuuksia, jotka ovat toivottavasti vielä ilmaistavissa matemaattisesti. Kehitys tähän luonnontieteissä on tapahtunut 1600-luvun loppupuolelta eteenpäin, jolloin fysiikassa otettiin oikeasti käyttöön koordinaatistot ja analyyttinen geometria. Kiitti vaan Descartes, Leibniz, Newton, miksei myös Galileo.

Tiede tarjosi lupauksen selityksestä jokaisen asiaan, mallin totuuden tuottamiselle. Fysiikan jälkeen biologia siirtyi matematiikkaan suunnilleen samoihin aikoihin kemian kanssa. Klassisessa biologiassa oleellista oli selityksen siirtäminen polveutumiseen ja lajin käsitteeseen. Kategorisoinnista ulkoisten piirteiden perusteella siirryttiin lajien ja genrejen säännönmukaisuuksien etsintään ja matemaattiseen esittämiseen. Kemiaan tieteen malli otettiin fysiikasta. Mystisten alkuaineiden tilalle asetettiin taulukkojen laatiminen ja fysiikkaa helpommin laboratoriokokeilla onnistuva ongelmanratkaisu.

Kaikki yllämainitus tieteet syntyivät valtavan poliittisen väännön tuloksena. Fyysikot uhkasivat jumalan ikuista maailmanjärjestystä ja nostivat kokeet ilmoitusta tärkeämmäksi tiedon tuottajaksi. Tieto jakaantui yhä selvemmin jumalaiseen ja empiiriseen. Biologiassa vallankumous oli vielä vaikeampi - ihmistä ei saanut moneen sataan vuoteen tutkia lajina lajien joukossa. Tämä olisi ollut vaarallista paitsi teologisesti, niin myös poliittisesti: alkuasukkaita orjuuttava ja ryöstävä kolonisaatio ei olisi ollut mahdollista, jos biologia olisi tunnustanut kaikki ihmiset moraalisesti samanarvoisiksi, saman lajin jäseniksi.

Yhteiskuntatieteet omaksuivat matematiikan varmemmaksi tieteenlajiksi Smithin ja Marxin ansiosta. Kansantaloustiede ja poliisitiede kehittyivät kansakunnan holistiseksi selitysmalliksi ja pian sen jälkeen kontrollointikeinoksi. Klassinen kokeellinen psykologia ja kansanpsykologia kehittyivät nimenomaan tutkimaan säännönmukaisuuksia, olivatpa ne sitten tuotettuja laboratoriossa tai käsitteellistettyjä yhteiskunnasta. Sosiologia otti alun alkujaankin lähestymistavakseen holismin, mutta matemaattiset mallit pysyivät kuitenkin kuvassa mukana.

Viime vuosisadalla lingvistiikka mullisti humanistiset ja sosiaalitieteet. Kielen ja todellisuuden suhde muuttui uudella tavalla ongelmalliseksi. Kieli tuli matemaattisen tutkimuksen kohteeksi - sen lajittelu, systematisointi ja matemaattinen analyysi paljastivat säännönmukaisuutta. Alkoi vaikuttaa siltä, että tarpeeksi selkeän loogisen kielen luomisen avulla todellisuus voitaisiin kuvata "itsessään". Tämä johti kehitykseen paitsi filosofian loogisessa positivismissa ja sen seurauksena loogisessa empirismissä, niin myös fokuksen siirtymiseen systeemiajattelun suuntaan esimerkiksi arkeologiassa. Tuli tarve kehittää tieteellinen kieli, jolla voisi ajatella selkeästi. Samalla kehitys yhdistettynä marxismiin mahdollisti strukturalismin, joka kävi läpi seuraavan sadan vuoden aikana kaikki humanistiset tieteet.

Wittgenstein toteuttikin tietyllä tavalla puhtaan kielen ohjelman: hän loi Tractatuksessaan periaateohjelman ja sanoi sen avulla maailmasta kaiken sen, mitä siitä voi sanoa. Myöhemmin hän pyörsi päätöksensä ja totesi kielen olevan pelimäinen - eri kielenkäyttö kontekstit vaikuttavat ilmaisun muotoon ja sisältöön. Täydellinen ajattelun kieli olisi siis mahdottomuus. Tästä kritiikistä logiikka ei ole täysin toipunut vieläkään.