Jottei nyt sentän totuus unohtuisi: imperialistinen ryöstösota. Olin siis viikonloppuna larppaamassa Calbournessa epäseniiliä Idän armeijan ylipäällikköä. Lännen varjo häälyi, mutta onneksi yhtenäinen itä sen hoitelee.

Olipa mukavaa pelata pitkästä aikaa (varmaan vuosiin) jonkun muun larpissa. En tuntenut muista pelaajista kuin kolmanneksen, mutta se nyt ei ainakaan pahasti haitannut. Lähimmät pelaajat hoitivat roolinsa mallikkaasti ja omakin politikointi sujui.

Itse asiassa se oli jopa rauhallisempaa kuin oikeassa elämässä: oikein piti hillitä itseään ja purra kieltänsä, ettei olisi mennyt koko ajan ratkaisemaan valtioiden kohtaloita ja sopimaan hämäriä diilejä. Ehkä menetin jotain hahmon menestyksen tuottamasta peli-ilosta, mutta toisaalta mulle onkin aina ollut keskeisempää päästä hahmoon. Ei mun jehu tässä tapauksessa vain aidosti ollut kovin kunnianhimoinen.