USKONTOA VASTAAN

Pilakuvakeskustelu on käynyt jo joka listalla ja blogeissa. Silti. Olisin halunnut olla kirjoittamatta pilakuvista mitään, mutta en oikein voi enää pysyä tästä sivussa. Kirjoitin satunnaista uskonnosta ja tiedosta poliittisina oikeuksina ja samalla kuvana nykyeuroopasta.

Mistä näissä pilakuvissa on kyse? Sangen monet tahot ovat rakentaneet yhteensovittamatonta vastakkainasettelua fundamentalististen pimeiden islamilaisten voimien ja valistuksen poliittisen oikeuden perustavan sananvapauden välillä. Toisaalta kiistan voi nähdä myös länsimaisena imperialistisena aatevyörytyksenä tai jopa itsetarkoituksellisten rasististen mielipiteiden julkituomisen puolustamisena. Tarpeetonta varmaan sanoa, että kaikki yllämainitut rakennelmat ovat sangen poliittisia. Samoin muiden puolesta suoritetut anteeksipyynnöt, jotka lähinnä mahdollistavat puolestaanteeksipyytelijöiden tuomita jokin kotoperäinen käytäntö.

Väkivallan tuomitsin jo aikaisemmassa kirjoituksessani, joten ei siitä sen enempää. Kriisi onkin ilmeisesti jo jonkin verran laantunut arabimaissa, jossa se ei missään vaiheessa ollut kovin suuri. Joka tapauksessa tiedotusvälineiden rakentama ja paikallisten omiin poliittisiin tarkoituksiin käyttämä. Lähinnä kriisi koskeekin eurooppaa.

Kysymys on pyhän loukkaamisesta ja sen oikeutuksesta. Yleensä tässä törmätään heti alussa kulttuurirelativismin suohon. Ajatellaan, että eri kulttuurien jäsenet eivät lähtökohtaisesti voi eikä heidän kannata edes pyrkiä ymmärtämään toisiaan. Lisäksi kulttuuri palautetaan hyvässä lykyssä johonkin rajattuunn paikkaan, veren sitomaan rotuun tai toisaalta myyttiseen kielen sitomaan kansallisvaltioon. Voivatko kulttuurit siis ymmärtää toisiaan? Entäpä yksilöt (tai rakenteet)? Tai pitäisikö niiden edes pyrkiä siihen?

Yleensä kulttuurirelativismin puolesta puhujat vetoavat siihen, että vain toisen kulttuurin hyväksyntä ja kunnioitus voidaan ottaa lähtökohdaksi. Miten hyvin relativismin ohjelma sitten tätä toteuttaa? Hyvin huonosti, kuten yltä voi päätellä. Emme voi ymmärtää, emmekä edes kommunikoida toisen kulttuurin edustajien kanssa.

Tämän ohjelman hyväksyminen johtaa keskuestelun katkeamiseen, koska siitä mistä ei voi puhua kannattanee olla hiljaa. Tämä tie johtaa myös muiden kuin oman kulttuurin hylkäämiseen ja poliittisena ohjelmana äärimmäiseen huonoon suuntaan. Toisaalta ohjelma tuntuu arkikokemuksen valossa perusteettomalta: usein erilaisia ihmisiä voi ihan hyvin ymmärtää. Mikä on kulttuurirelativismin vaihtoehto? Relativismin (tai kulttuurin) rajaaminen sen verran, että järkevä keskustelu on mahdollista.

Sitten päästään pihviin: pyhään. Onko pyhä yhteiskunnallinen ilmiö vai yhteiskunnan perustava akti vai kokemus vai mitä ihmettä? Voiko pyhästä puhua? Miten pyhä liittyy yhteiskuntaan tai uskontoon?

Näihin kysymyksiin keskustelijoilla on hyvin erilaisia näkemyksiä nimenomaan euroopalaisella kulttuurialueella (joka muuten luotiin käsitteenä ennen kaikkea kristilliseksi kilveksi ottomaanien "epäpyhää" imperiumia vastaan. Amerikasta ei sen enempää. Siitä voi oppia lähinnä, että ennen kuin lähettää hihhulit menolipulla autiolle saarelle, kannattaa varmistaa kuinka iso kyseinen saari on).

Tietyssä mielessä filosofia (ja myöhemmin tiede) on ollut taistelua totuuden tuotantojärjestelmän resursseista ja instituutioista. Tuo taistelu on aina ollut pakostakin poliittista. Sangen usein uskonto on ollut poliittisen muutoksen vastapuoli. Pyhä nimenomaan kokemuksena tai suhteena tai sinä mistä ei voi puhua, on muodostunut toisen osapuolen vahvimmaksi aseeksi. Jos jotain ei voi tietää, niin pitää "vain" uskoa. Pyhän palauttaminen tiedon määritelmään johtaa kulttuurihistoriallisesti kreikkaan. Toisaalta paljon vanhemmat ensimmäiset symbolisen viestinnän muodot, samoin kuin yhteiselämän, liityivät pyhään. Samoin absoluuttinen valta palautuu lopulta pyhään, selittämättömään. Vallan palauttaminen kansaan tai luokkaan tai moninaisuuteen riisti tässä mielessä pyhältä sen erityisaseman. Toisaalta ne myös perustavat yhteiskunnallisen järjestelmän ja keskustelun.

Erityisesti juhlapuheissa maallistuneissa länsimaissa sanotaan vieläkin, että pyhää pitää kunnioittaa. Myös muiden pyhää. Samaan aikaan paavilla, George Bushilla ja Matti Vanhasella on kristus kainalossa. Koskas Juhannustanssit loppuivat? Eikös meidän pitänyt erottaa se valtio kirkosta?

Laitetaan loppuun, että mielestäni keskusteluun kuvien laadusta tai poliittisuudesta ei voi ottaa kantaa näkemättä niitä. Paskoja ja mielestäni rasistisia ovat, mutta netistä löytyvät.

Kannattaako niitä julkaista? Miksi? Pragmaattisesti vaikuttaa siltä, että ei, mutta en syytä en tiedä. Jos se on väkivallan pelko, niin silloin väkivallan käyttäjät ovat onnistuneet. Voisiko joku kertoa miksi kuva on paha? Ja palautuuko vastaus pyhään? Voiko tuo pyhä ohjata sitä mitä saa ja ei saa sanoa osana poliittista prosessia?

Uskon vapauden puolesta, mutta en ymmärrä mitä vastaan.