Eilen päivällä osoittamassa mieltä uusliberalismia, sotaa ja linnake-Eurooppaa vastaan. Poliisi rikkoi törkeästi itse naamiointikieltoa (kuvasta kiitos J). Kuinka rautalangasta se pitää vääntää: demokratiassa ihmiset toimivat omilla kasvoillaan ja kantavat vastuunsa teoistaan.

Iltaisen jätin kuitenkin väliin, kun en ole aivan varma olenko agendasta tai ainakaan ilmoitetuista keinoista samoilla linjoilla. Toisaalta turhauttaa, koska media ohjaa mielenosoittajia radikalisoimaan keinojaan saadakseen sanomansa esiin keskittymällä mellakointiin. Tämä taas johtaa legitiimiteetin katoamiseen silloinkin kun olisi tärkeää sanottavaa epäkohtiin. Erityismaininnat lauantaisesta Iltasanomista ja perjantaisista Kympin uutisista.

Poliisi pyrki mahdollisuuksien mukaan iltaisilla toimillaan osoittamaan, että uhka poliisivaltiosta on todellinen. Edes Kokoomuksen puoluekirjalla ei päässyt saartorenkaasta (minua nauratti, koska joku oli kuitenkin yrittänyt) ja lehden mukaan kansanedustaja Ilkka Taipalekin olisi otettu talteen (tätä tosin ei voi ulkonäön perusteella heti tuomita virheeksi).

Täytyy vain toivoa, etteivät eileniltaisen "menestyksen" innoittamana ryhdy soveltamaan oppeja laajemmin. Hyvä että poliisilta ei kuitenkaan karannut silminnäkijäraporttien mukaan mopo sentään ihan täysin käsistä, esim. ratsupoliiseja ei nähty ja koiratkin olivat kaukana.

Terveisiä muuten niille eduskunnan lisärakennuksen yläkerrassa skumppaa siemailleille. Sieltä oli varmaan hyvät näkymät poliisien pitäessä järjestystä yllä pamputtamalla hippejä.

Eivätkä ne lentävät pullot edelleenkään ole hyvä keino saada asiansa sanottua. Vaikka ilmeisesti monet kokevat niiden alkavan olla ainoita keinoja saada edes ääntään kuuluviin.

Kaikkein kummallisinta on poliisin usko hierarkisuuteen eli siihen, että mielenosoituksella on organisoitu johto. Väittäisin, ettei näin usein ole. Eikös ihmisten pitänyt olla yksilöitä noin ihan valtavirtaisten ihmiskäsitysten mukaankin?