Olen miettinyt tässä jonkin verran käsityksiä maailmasta ja miten ne heijastuvat tieteelliseen kirjoittamiseeni. Käsityksistä kun on taas aika paljon tullut keskusteltua. Myös tieteessäni on väännetty aika kovasti tutkimuksen kirjoittamisen genrestä.

Hiukan yksinkertaistaen toinen kanta on se, että maailmassa on kaikki hyvin. Ihminen kasvaa yksilönä ja ihmiskuntana yltää yhä hienompiin saavutuksiin. Ongelmiin löydetään yhdessä ratkaisu ja ylilyönnit korjataan. Aina ei ole kivaa, mutta useimmiten. Meillä ei ole merkittäviä ongelmia. Tässä moodissa on mukava olla.

Toinen kanta on synkempi. Siinä maailma, ja tietoisuus siitä, ovat hegemonioiden taistelukenttiä. Pieni eliitti hallitsee suurinta osaa resursseista ja suurin osa elää ilman toivoakaan paremmasta, edes välttämättä ymmärtämättä omaa tilaansa. Maailmaa repii tietoisen riiston, manipulaation ja pakottamisen dynamiikka. Sen tulevaisuus on lohduton kierre, jossa jokainen teko on vain uusi virhe virheiden ketjussa, uusi askel kohti väistämätöntä tuhoa. Tässä moodissa ei ole mukava olla.

Olen huomannut, että asioista tulee usein paljon helpompia, jos jälkimmäisen saa työnnettyä vähän sivummalle mielessään olevista käsiteltävien asioiden pinosta.

Samalla siitä pitäisi kuitenkin voida ammentaa rohkeutta niiden asioiden muuttamiseen, joita voi muuttaa. Ja kehittää jostain järkeä olla liikaa murehtimatta niistä asioista, joita ei voi muuttaa.

Olen ratkaissut ongelmaa keskittämällä jälkimmäiset ajattelutavat työhöni ja kansalaistoimiin. En kuitenkaan kirjoittamiseeni. Pitää ehkä kokeilla muuttaa tässä työtapaansa ja katsoa mitä siitä seuraa. Ehkä pikemmin filosofista kuin kauppatieteellistä tutkimusta, luulisin.