Suomi näyttää saavan porvarihallituksen, vaikka Vanhanen vielä yrittääkin tehdä jo käydyistä hallitusneuvotteluista muka-läpinäkyvät. Ilmeisesti moni ihan aidosti uskoo, että hallitusohjelmasta puuttuisi muutakin kuin muutamia yksityiskohtia ja allekirjoitukset. Varsin epätodennäköistä. Tosin vihreiden päätöstä osallistua tai olla osallistumatta en osaa ennakoida, mikä tietänee hyvää niiden neuvotteluasemalle.

Nyt huomio kannattaakin äänestäjän kuluttajansuojan nimissä suunnata siihen miten annetut lupaukset toteutetaan. Odotan mielenkiinnolla mitä tarkoittavat erityisesti Kokoomuksen lupaamat ilmastotalkoot ja tasa-arvotupo sekä kuinka köyhyyttä ja työttömyyttä pyritään poistamaan (köyhä kerrallaan?). Pätkätöistä nyt edes aloittamatta. Opintorahan korotuksestakin on alkanut kuulua reunahuomautuksia. Odotan myös tietenkin sitä, mitä vapautta aletaan ensin rajoittamaan jonkin toisen vapauden varmistamiseksi.

Toivoisin olevani väärässä, kun sanon pelkääväni lupausten liukenevat, kuten niin monien aikaisempienkin vaalihuumassa annettujen.

Monet vasemmistolaisesti ajattelevat kammoavat oikeistohallitusta. Oikeistolaiset sanovat usein, että tämä on perusteetonta mustamaalausta "vain" ideologisista syistä. Kerrataanpa edellisen porvarihallituksen syntilistaa (1991-1995): kaksi markan devalvaatiota vientiteollisuuden tukemiseksi, 400 000 työtöntä (työttömyysaste 3.5 muuttui lähes 20 prosentiksi, paikallisesti esimerkiksi rakennusalalla työttömyysprosentti oli lähes 50), satatuhatta konkurssia, pankkijärjestelmän romahtaminen sekä sokerina pohjalla julkisen sektorin säästökuurit, joista ei ole toivottu täysin vieläkään. Köyhyydestä tai inhimillisestä kärsimyksestä en viitsi edes puhua. Sotatarinoita voi kysellä vaikkapa tuohon aikaan eläneiltä.

Oikeisto kuittaa syytökset edellisten punamultahallitusten syyksi, kuten tekevät hallitukset aina. Osittain tässä on perääkin, koska pääomamarkkinat tosiaan oli vapautettu täysin vastuuttomasti ja kasinotaloutta ei hillitty ollenkaan siten kuin olisi pitänyt. Eipä näitä tosin oikealtakaan kovin äänekkäästi vaadittu. Toki myös ulkomaankauppa romahti Neuvostoliiton hajoamisen takia, eikä ulkomaisten lainojen koronnousuille voi paljoa. Toisaalta talouden laittaminen eurokuntoon vaati tiettyjä uhrauksia, joita ei kovin mielellään selitelty niiden antajille.

On kuitenkin on aivan ilmeistä, että porvarihallituksen naiviin markkinaliberalismiin perustuva talouspolitiikka, jota myös tieteelliseksi väitetään, ainakin pahensi, jos nyt ei suoranaisesti aiheuttanut edellä kuvattuja ongelmia. Vähimmilläänkin tiukka julkisen talouden menokuri viivytti elpymistä.

Kuulostaako tutulta?

Kuten muutamassakin keskustelussa eilen arvottiin: taloudellinen laskusuhdanne (jos nyt ei lama), oikeistohallitus, tarpeeksi tyytymättömät opiskelijat, vanhukset, työttömät sekä köyhät, ammattiyhdistysliikkeen yleislakkouhkaukset yhdistettynä antaa mennä talouspolitiikkaan? tämähän alkaa olla kuin vallankumouksellisen oppikirjasta.

Toivottavasti hallitusvastuussa ymmärretään nyt toimia vastuullisesti.