PUNAVIHREÄ, SIIS MITÄ?

Tuossa ennen vaaleja ja niiden jälkeenkin on käyty keskustelua punavihreästä ideologiasta. Tai jopa siitä, onko siinä mitään ideologiaa, vai onko se vain tyhjäksi käynyt kiva-kiva iskusana, jolla poliittisesti tuuliajolla olevat jotenkin ankkuroivat itsensä puoluekentällä?

Aiheesta ovat kirjoittaneet minua fiksummatkin, joten tyydyn vetämään muutamia omasta mielestäni keskeisiä kohtia yhteen. Nähdäkseni punavihreän aatteen ongelma on siinä, että se puuttuu epäkohtiin mieluummin suoraan kansalaisyhteiskunnan puolelta kuin poliittisen järjestelmän kautta. Tässä mielessä punavihreä puolue on jonkin sortin paradoksi.

Toki toimivassa demokratiassa kansalaisyhteiskunnalla ja valtiolla tulisi olla molempia hedelmöittävä vaikutus, puolueitten välittämänä. Suomessa sekä puolueelta, että valtiolta, on tämä yhteys useimmiten kateissa ja kansalaisjärjestökentällä seisotaan sormi suussa, kun pitäisi pystyä vaikuttamaan muihinkin kuin vihreisiin tai vassareihin.

Ei muuten ole sattumaa, että punavihreitä löytyy erityisesti näistä kahdesta puolueesta. Ja jotta joku ei pääsisi noppailemaan, niin asemoin nyt punavihreyden tukevasti vasemmalle vasemmisto-oikeisto ?janalla ja liberaaliksi liberaali-konservatiivi ?janalla. Tällä jaolla ja positiivisilla suhtautumisella kansalaisjärjestökenttään tosin punavihreitä löytyy kaikista puolueista. Kokoomuksesta vähemmän, joskin oireellisesti sieltäkin.

MONESKO VASEMMISTO?

Ideologit sanovat, että jaottelusta riippuen kyseessä olisi kolmas, neljäs tai viides vasemmisto. Yleensä tämä perinteisesti menee niin, että kansalaissodan ja Venäjän vallankumouksen vasemmisto oli se ensimmäinen vasemmisto. Toinen vasemmisto oli sitten se 68 Vanhan vallannut vasemmisto. Kolmas syntyi sitten ympäristöliikkeen myötä ja vahvistui globalisaatiokriittisen toiminnan myötä. Se vasemmisto onkin sitten vihreä.

Mielenkiintoisesti punavihreillä on omat vahvat kansalaisjärjestönsä ja myös Vihreä liitto, vaikka vihreät eivät sitä mielellään tunnusta. Vihreä liike on toki muutakin ja konsensuksen hengessä ei useimmiten haluta asettua oikeisto-vasemmisto ?akselille. Ainakaan suhteessa muihin suomalaisiin puolueisiin. Monesta mielestä tämä on perusteltua, joskin sille annetut perustelut eivät aina ole sieltä rehellisimmästä tai analyyttisemmästä päästä. Oma arvaukseni on se, että Suomalaisessa puoluekentässä vakavastiotetettavuudessa täytyy aina tinkiä osasta aateperintöä ja kuten sanottua, vihreissä antikapitalismi ei ole kaikkien mielestä mitenkään hyvä asia.

Tai no, ehkä vihreät ovat tosiaan ne 2000-luvun sosialidemokraatit, kuka sen tietää. En ehkä uskalla kuitenkaan lähteä vihreiden sisäiseen linjakeskusteluun, erityisesti, kun en siitä kuitenkaan tarpeeksi tiedä.

PUNAVIHREÄ IDEOLOGIA

Itse näen sen jotenkin niin, että punavihreys on syntynyt muurin murruttua. Mm. Latour on jauhanut samasta aiheesta eli siitä, että kaksinapainen maailmanjärjestys murtui, mutta sen tuottamat ongelmat jäivät. Kommunismin kaaduttua idässä länneltä katosi vastapaino. Samalla katosi melkoinen joukko illuusioita.

Idässä ihmisen vapauttamiseksi riistosta suunnattu kommunistinen ideologia kääntyi yhä pahenevaksi riistoksi ja oman kansan orjuudeksi. Vähitellen tsaarin jälkeen vallan ottivat pahimmillaan totalitääriset diktaattorit ja parhaimmillaan kommunistisen puolueen oligarkit. Samaan aikaan kansainvälisen solidaarisuuden nimissä harjoitettiin mitä räikeintä imperialismia ja alistamista ? hinnan etupiirijaoista maksoivat paitsi maailman köyhät, myös ympäristö. Varat kerättiin pienelle eliitille ja vastarannan kiiskit tapettiin, julistettiin hulluiksi tai lähetettiin Siperiaan.

Lännessä kapitalistinen ideologia kasvatti omaa hyvinvointiaan riistämällä täysin armotta toista puolta maailmasta. Hyvinvointi jakautui, jos mahdollista, maiden välillä ja sisällä vielä itääkin huonommin. Samaan aikaan teknologisen kehityksen ja hyvinvoinnin kasvun nimissä luotiin tuotanto- ja talousjärjestelmä, joka on suistanut koko planeetan ekologiseen järjestelmän täysin raiteiltaan.

Kommunismin kaaduttua kapitalisti julistautui, ja julistettiin, voittajaksi. Ongelmana oli vain se, että sen synnyttämät ongelmat jäivät ratkaisematta. Ekologinen ja sosiaalinen kriisi olivat osa voittavaa ideologiaa ja tuosta voitosta tuli vahva argumentti. Nyt myös idässä omaksuttiin voittava ideologia, jonka seuraukset esim. Venäjällä ovat olleet todella hurjaa seurattavaa. Jos tätä ei usko, niin voi aloittaa vaikka populaatiotilastoista.

Tuotanto- ja talousjärjestelmään kohdistuneet vastaväitteet torjuttiin voittajan oikeudella obskuureilla väitteillä siitä, ?mitä Neuvostoliitossa tapahtui?. Keskusteluun aletaan vihdoin herätä, mutta toimenpiteet, erityisesti kulutusta koskevan ideologian tai oikeudenmukaisemman tulonjaon suhteen, antavat odottaa edelleen itseään.

Tähän tilaukseen punavihreä ideologia pyrkii paneutumaan - ja osaltaan poliittisen järjestelmän ulkopuolelta kansalaisvaltioiden ja poliittisten toimijoiden menettäessä valtaansa ja legitimiteettiään (samassa ongelmavyyhdessä painivat myös oikeistolaiset vihreät, ylipäätänsä liberaali oikeisto sekä tottakai ne sosialidemokraatit). Ja tässä mielessä se on antikapitalistista: kapitalismin kriisiä ratkaisemaan pyrkivää. Positiivinen ihmiskuva, ihmisten toiminta yhdessä maailman pelastamiseksi ja talousjärjestelmän ongelmien tunnustaminen ovat sen lähtökohtia. Voidaan kysyä onko se ideologia, tai onko ideologia enää muuta kuin painolastia puolueiden välisessä poliittisessa pelissä. Se kuitenkin pyrkii artikuloimaan ongelman ja jotain ratkaisuehdotuksia siihen, mikä lienee kuitenkin jo jotain.

Eikä sillä toisella puolella maailmaa ole enää muuta menetettävää tulonjaon ja ympäristön suhteen kuin lastensa kahleet.