Henkilökultti

perjantai, toukokuu 25, 2007

Rossin ja Kissin (Wallin huom. ei se rockyhtye!) afääri nousi taas otsikoihin pitkästä aikaa. Ja kukapa muukaan sen sinne olisi laittamaan kuin Ben Zyskojotain. Beniltä nyt voi odottaa mitä vain - ne jutut voi osaltaan laittaa sellaisten asioiden piikkiin, jotka tapahtuivat silloin kun Ben lauloi kansainvälistä muiden nuorten kokkareiden kanssa.

Sen sijaan kulttuuriministerin kommentti yllätti: "En tiennyt". Ensimmäinen reaktio oli tottakai, valehtelee, olihan kysymys poliitikosta. Mutta en hahmottanut ollenkaan miksi olisi valehdellut noin - luulen, ettei ministeri tosiaan tiennyt. Mikä oli vielä paljon pelottavampaa. Siis RKP:n puoluejohtaja ja Suomen hallituksen kulttuuriministeri olisi sivistymätön tomppeli eikä tietäisi, _tai ottaisi selvää_, millaiselle miehelle myöntää valtion kirjallisuuspalkintoa?

Miten hän voisi olla tehtäviensä tasalla? Onneksi en ole RKP:n jäsen tai istu hallituksessa, niin ei tarvitse hävetä silmiään päästään.

Ben ei sentään kollegiaalisesti hyökännyt hallitustoveriaan vastaan vaan syytti huonosta valmistelusta. Jepjep, jos ministeri ei osaa solmia kengännauhojaan, on sen kaatuminen virkamiehistön syytä. No, onhan kulttuuriministerinä ollut ennenkin hyväntahtoisia tomppeleitä, mutta on tämä nyt jonkin sortin ennätys.

Muualla eli Sediksen blogissa: kenraali Gustav Hägglund haluaisi suomalaiset kotiin Afganistanista sotimasta Talebania vastaan. Ei muuten ole uutinen muualla Suomen mediassa - ettei Vanhasen sanoin, vain tulisi niitä "äkkinäisiä ratkaisuja".

0 Comments:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home