Pitäisi päivitellä, mutta olen lomaillut niin 110% ettei ole kerennyt. No, aika chilliä settiä. Feminismi-keskusteluja on ollut ja ne ovat aina jotenkin vaikeita. Yleensä niihin liittyy aika ihmeellisiä käsityksiä ismeistä. Ajattelin lähestyä asiaa tekemällä analyyttisen erottelun feminismistä akateemisena, sosiaalisena ja poliittisena ilmiönä. Tämä ei tosin auttanut kovin paljon asioiden selkeyttämiseen. Latteuden uhalla mä ehkä sitten vaan puhun tasa-arvosta. Tämänpäivän tasa-arvouutinen on tietenkin se, että naisen euro alkaa olla yksityisellä sektorilla lähempänä viittakymmentä senttiä kuin euroa.

Jossain ilmaisjakelulehdessä Kotro oireili jotain miesten tasa-arvohaasteista ja feministisestä ongelmanomimisesta. Ongelmana mulla oli lähinnä argumentoinnin nojaaminen juuri siihen äijäkulttuuriin, joka on suurin hidaste tasa-arvon toteutumiselle. Kotro koittaa välttää sitä, mutta en ole aivan varma miten se onnistuu ja ennen kaikkea miten kirjoitus luetaan. Siis jos kaikki osapuolet ovat samaa mieltä siitä, että on yhteiskunnallisia ja rakenteellisia ongelmia. Ja siitä että oikeudenmukaisemmassa maailmassa näitä ei olisi. Niin eikö ole toisarvoista riidellä siitä, kenen ongelmat ovat tähdellisempiä ja vaativat nopeampia toimia? Niitä toimia. Nyt Uhkana on se, että todetaan: "fine, teillä on nuo ongelmat ja meillä on sitten kostoksi nämä toiset ongelmat", eikä mitään tarvitse vieläkään tehdä.

Toinen lukunsa ovat sitten vaikkapa Tammisalon yrityksen paaluttaa riidat takaisin tieteen sisään tai niiden välille. Siis jos biologiassa, psykologiassa, lääketieteessä ja yhteiskuntatieteissä on päästy tieteellisesti eteenpäin (olettaen, että tieteellinen keskustelu ja edistys ovat mahdollista) ihmeellisistä ennakkoluuloista ja heteronormin perusteettomasta paaluttamisesta, niin pitääkö sitä yrittää sitten tunkea sinne tieteenfilosofisen hölmöilyn saranapuolelta? Ja vieläpä myymällä nojaamalla konservatiiviseen äijäkulttuuriin?

Olen saanut kommentteja, että mun pitäisi kirjoittaa argumenttini paremmin auki. Nää.