Kuten Suomen tasavallan presidentti kommentoi uudelleenvalintaansa: "Se oli sitten venceremos."

Hauskoja bileitä ollut monta päivää putkeen. Eilen ensin grillausta ja sitten Avaimen kirjanjulkkarit julkkisten seurassa ja sen jälkeen kallion yö Stadin tähtineen. Sieltä olen näköjään aamukymmeneksi saanut kömmittyä jo Aleksandriaan.

Perjantaina Kannelmäessä huutamisen lisäksi ihan hyviäkin ideoita. Erityisesti paskaisuuden estetiikan ja valistuksen projektin suhdetta sietää miettiä pidemmällekin. Tai siis lähinnä sitä perustuuko historianelävöittäminen ylevään konservointiin ja suurmiesten elämien ja tekojen kuvauksiin? Tai toisaalta sammakkoperspektiiviin: epänormaalin, poikkeavan, likaisen ja paskaisen alleviivaamiseen. Valtavirtaa vai vastavirtaa? Tähän voikin lainata eräissä piireissä suosittua mottoa: Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan.

Miten elävöitys se suhtautuu asiaan nimeltä moderni, entäpä käsitteeseen (teknologinen, sosiaalinen, poliittinen) edistys? Onko paskaisuus esteettinen arvo, jonka avulla 1) ilmaistaan (nykyhetken) habitusta ja hankitaan sitä (nykymaailman) sosiaalista pääomaa vai 2) kuvaus hahmon habituksesta, jota se käyttää erottuakseen ja ilmaistakseen omana aikanaan. Vai 3) protesti jotain historiakäsitystä vastaan? Tai 4) ehkä hahmo ei vain jaksanut tai ehtinyt peseytyä ja korjata vaatteitaan. Että näistä kerroksista kaivellaan sitten. Miten syvältä keinutuolista lienee myös varsin hyvä kysymys.