Lainaan itseäni, kirjoitin 21.3.2003

Operaatio "Irakin vapaudelle" on nähdäkseni annettu muutamia tekosyitä jenkkien ja Blairin toimesta:

1. Saddam on uhka USA:n kansalliselle turvallisuudelle.

2. Saddam tukee terrorismia ja on liitossa WTC:n pommi-iskun tekijöiden (niiden jotka ovat kuolleet) kanssa.

3. Irakin joukot ovat tulittaneet USA:n ja Britannian julistamilla lentokieltoalueilta maahansa hyökkääviä amerikkalaiskoneita.

4. Saddam ei noudata YK:n asettamia määräyksiä aseistariisunnasta tarpeeksi tottelevaisesti.

5. Saddam on diktaattori, joka murhaa omaa kansaansa.

6. Irakin öljyvarat on jaettu "epädemokraattisen hallinnon toimesta" eivätkä ne "hyödytä Irakin kansaa".

7. Tulevaisuuden Irak "luo vakautta Lähi-Itään" ja toimii "mallivaltiona demokratiasta ja ihmisoikeuksista"

Kohdat 1, 2 ja 6 ovat ns. paskapuhetta. Irak ei nykykunnossa ole uhka edes pienenpienelle Kuwaitille, saati sitten maailman johtavalle ydinvallalle. Ainoa liittävä tekijä Saddamin ja Al-Qaidan välillä on se, että molempiin kuuluu saman uskontokunnan ja mantereen asukkeja ja molemmat vihaavat amerikkalaisia. Näillä perusteilla minäkin saattaisin kelvata sotakohteeksi.

Öljystä ja kansasta en edes viitsi sanoa muuta kuin Exxon. Vakaudesta tyydyn sanomaan sotilasvaltio ja Hacienda.

Lentokieltoalueet eivät ole kovin yhtäpitävästi kansainvälisen oikeudenmukaisia. Niiden, samoin kuin "tottelevaisuuden" tarkoituksena lienee pää-asiassa nöyryyttää Irakin johtoa ja näyttää kuka on herra talossa. Vai uskooko joku tosiaan jenkkien välittävän vaikkapa Pohjois-Irakin kurdeista? Jos niin on, niin miksi ihmeessä jenkit eivät ole käyttäneet tuhansia mahdollisuuksiaan ja puuttuneet liittolaisensa Turkin harjoittamaan jatkuvaan kurdien kansalaisoikeuksien riistoon, sananvapauden rajoittamsieen ja järjestelmälliseen vainoon. Turkki lienee nyttenkin menossa Pohjois-Irakiin "estämään humanitaarista katastrofia".

Syy viisi on ainoa syy vaihtaa Saddamin hallinto. Sen ei kuitenkaan tulisi tapahtua valehtelevalla sotaretoriikalla, kansainvälistä oikeutta loukkaamalla, kansalaismielipiteen sivuuttamisella, typeryydellä eikä sivullisia murhaavalla sotatoiminnalla.

Viisi vuotta myöhemmin perustelut tiivistyvät kolmeen:
1) Saddam omaa biologisia, kemiallisia ja ydinaseita ja on ilmeinen uhka naapurimailleen
2) Saddamin armeija on läheisessä yhteistyössä "terroristijärjestöjen kanssa"
3) Amerikan tulee vapauttaa Irakin kärsivä kansa

Näihin väitteisiin voidaan todeta:
1) Viiden vuoden etsinnästä huolimatta mitään todisteita ylläolevista aseista ei ole löytynyt. Amerikkalaiset ovat poliittisen ja sotilaallisen paineen takia aivan varmasti etsineet. Virheelliset tiedusteluraportit on osoitettu jälkikäteen poliittisesti manipuloiduiksi. Niille vastakkaiset raportit ovat osoittautuneet oikeassa olleiksi, mutta ohitetuiksi.

2) Al-Qaida ei ollut Irakissa. Ei ennen kuin amerikkalaiset tekivät siitä kansainvälisen terrorismin sykkivän ytimen ja koulutusleirin. Saddamin armeija ei toiminut myöskään "operatiivisessa yhteistyössä" muiden terrorismijärjestöjen kanssa.

3) Vapautuksesta voidaan aina puhua. Sitten on pakko kysyä, että kuinka monta vuotta me olemme jo odottaneet, että joku ulkopuolinen mahti/profeetta tulisi vapauttamaan meidät? Vapautus vaatii moraalisen oikeuden ja se arvioidaan aina seurauksiaan vastaan. Saddam oli syyllistynyt kansanmurhaan, hän oli yksi hirviömäisen järjestelmän luojista. Niin olivat Abu Ghraibn kiduttajatkin, ne samat, joiden komentajat kävelivät rikoksistaan. Irakilaiset eläisivät mieluusti rauhassa, kuten kaikki maailman ihmiset. Monet haluaisivat amerikkalaiset ulos, monet pelkäävät, että niin saattaa tosissaan tapahtua.

Joka tapauksessa unelma "vakaammasta lähi-idästä" ei ole toteutunut tai toteutumassa. Monen mielestä se oli retoriikkaa alunperinkin.

Amerikka on osoittautunut jättiläiseksi savijaloilla. Sen moraalinen tai sotilaallinen voima ei ole riittävä jatkamaan miehitystä enää kovin pitkään - se on väsynyt sotaan. Mitä sitten tapahtuu on kysymysmerkki. Johon Yhdysvallat joutuu miehitysajan virheidensä takia vastaamaan pääosin yksin. Näitä voidaan huomata muutama:

1) Lähtö sotaan ilman Yhdistyneitä kansakuntia. Tämän jälkeen kysymys on siitä, miksi muun maailman pitäisi maksaa Yhdysvaltain sotaseikkailujen jätökset?

2) Saddamin armeijan hajoittaminen. Vaati kokonaisen uuden armeijan kouluttamisen ja vei toivon sekä toimeentulon todella monilta irakilaisilta. Loi taloudellisen ja sosiaalisen pohjan vastarintaliikkeelle, satoja tuhansia työttömiä sotilaita.

3) Baath-puolueen jäsenten puhdistaminen hallinnosta. Loi johdon vastarintaliikkeelle, kymmeniä tuhansia työttömiä koulutettuja ylemmän keskiluokan entisiä eliittijäseniä vailla toivoa tulevaisuudesta niin kauan kuin amerikkalaiset ovat maassa.

4) Liian kovat otteet pidätettyjä kohtaan. Abu Ghraib on vain jäävuoren huippu, kymmenettuhannet pidätetyt ja ylikansoitetut vankilat luovat yleistä toivottomuutta ja kalvavat valloittajien asian moraalista oikeutta.

5) Liian kovat otteet siviiliväestöä kohtaan, erityisesti ihmisoikeusrikkomukset. Jokainen sisällissota on ensisijaisesti sosiaalinen konflikti. Syyttä tai syystä ammutut luovat aina kolme terroristia tilalleen. Nöyryytetyt perheenisät kostavat pommeilla. Tämä ei voi tulla yllätyksenä amerikkalaisille.

6) Amerikan armeijan taktiset ja strategiset virheet. Johtuvat korkealla tasolla pääosin Irakin välittömän vapautuksen jälkeisen suunnitelman ilmeisestä puuttumisesta. Mitään suunnitelmaa maan jälleenrakennukseksi ei ilmeisesti ollut. Nyt suunnitelma vaikuttaa olevan poispääsy mahdollisimman nopeasti. Britit jo enemmän tai vähemmän ajettiin ulos Basrasta.

Nähdäkseni yksi oleellisimmista kysymyksistä on, mitä nyt tulisi tehdä? Amerikkalaisten ja brittien nopea lähtö johtanee nykyhallinnon tukijoiden kuolemaan tai ainakin maanpakoon. Ongelmia riittää ja ne ovat pääosin taloudellisia ja sosiaalisia, joskin etnisyys ja uskonto toimivat hyvinä tekosyinä.

Irak oli rakennettu sosialistiselle komentotaloudelle, jossa suurin osa ihmisistä työskenteli suoraan tai epäsuoraan valtiolle tai Baath-puolueelle.

Infra ei toiminut mitenkään erityisen hyvin, kuten auktoriteetille ja voimakkaalle keskushallinnolle tyypillistä on. Vaino ja epäluulo olivat yleisiä. Sangen suuri osa kansasta pystyi kuitenkin elämään suhteellisen normaalia elämää. Loppupeleissä valtion varallisuuden takaajana toimi öljy ja hallinnon takaajana valtavat poliisi- ja konventionaaliset sotavoimat.

Sosiaalisesti "ongelmat" liittyivät perhe-, uskonto- ja etnisten ryhmien erityisasemiin ja erityisesti muutamien ryhmien pitämiseen kurissa väkivaltaisesti.

Ensimmäinen Persianlahden sota romahdutti infran ja sai Saddamin ilmeisesti tuhoamaan kemikaali- ja biologiset aseensa. Viimeisin sota tuhosi julkisen talouden täysin amerikkalaisten kieltäytyessä aluksi ottamasta vastuuta sen organisoinnista - se nähtiin hädän lievittämisenä pikemminkin kuin uuden talousjärjestelmän paikalleenasettamisena. Ja jos vanha komentoihin perustuva talousjärjestelmä oli korruptoitunut ja puolueen hallussa, niin nyt vaikutti lähinnä siltä, että homma ei ollut enää kenenkään hyppysissä. Tai no, vihreän vyöhykkeen suoraan republikaanien puoluetoimistosta lennätetyt bilettävät nuorisopoliitikot varmaan elättelivät jotain libertaristisia unelmia vapaakauppaan perustuvasta minimivaltiotalousjärjestelmästä a la Somalia. Nyt ilmeisesti asiassa on päästy jonkin verran eteenpäin, koska juhlien jälkeen kotimaassa ei odotakaan enää houkuttelevia uria valtion romuttamisen parissa vaan vihainen kotirintama, joka on kyllästynyt maksamaan seikkailun taloudelliset ja ihmimilliset kustannukset.

Onko kaikki tämä jälkiviisautta? Osaltaan kyllä, osaltaan ei. Muistuttaisin, että olin kyllä jenkkien suurlähetystössä kertomassa mitä mieltä tästä asiasta olen. Jo ennen sodan alkuakin. Ja Bushkin tietää, lähetin hänelle sähköpostia.

Mitä nyt sitten pitäisi tehdä? Kuten kirjoitin jo vuonna 2003 "En näe amerikkalaisten takia Irakille enää muuta tietä kuin sisällissota ja kansanmurha". Ehkä niiltäosin joukkojen pitäisi pysyä siellä. Tai hahmotellaanpa vähän kauhuskenaariota amerikkalaisten lähdettyä (Britithän tosiaan ajettiin tässä viime viikolla jo ulos Basrasta):

Ensin Irakin nykyisen perustuslain mahdollistamaa laajaa itsehallintoa tavoittelevat kurdikaupungit pohjoisessa pistävät äänestyksen asiasta pystyyn. Turkki (tai sen rajalleen siirtämä, jo tällä hetkellä sotaa käyvä armeija) marssii samantien voimalla Pohjois-Irakiin. Amerikkalaisilla ei ole moraalista tai poliittista voimaa puuttua Nato-jäsenen tekemisiin - Irakin hallituksen huutaessa apua mistä ikinä saa. Iran auttaa mielellään vieden joukkojaan (tai no, sotilasneuvonantajia) vahvistamaan Shiia-alueita - tämä johtaa lähes väistämättä kansanmurhaan sunnialueilla. Kukaan ei enää pysty pidättelemään Syyrian, Saudien ja Jordanian "sunnivapaaehtoisia" marssimasta Irakiin, kun näitä kuvia alkaa tulvia telkkarista. Irak vajoaa pitkään uskonnollisesti motivoituneeseen sisällissotaan, joka kiristää tunnelmat äärimmilleen koko lähi-idässä. Länsi saa syyt niskoilleen.

Olisiko Saddamin järjestelmä pitänyt suistaa raiteiltaan? Ehkä. Oliko tämä hyvä tapa tehdä se? Ei varmasti.

Joskus toivon niiiin paljon olevani väärässä.