Vaalitulos herätti aika paljon erilaisia ajatuksia, mutta nyt on liian pian niiden läpikäyntiin. Ehkä ensitunnelmissa ainakin se, että Perussuomalaiset näyttävät saavan kymmenen prosentin kannatuksen Vantaalla ja yksitoista Espoossa. Halla-Ahon äänivyöry Helsingissä vahvistaa myös käsitystä, että meillä on taas oma äärioikeistomme.

Kokoomuksen menestys maanlaajuisesti vetää vakavaksi: ainakin kun tietää mitä naminamihöpöhöpöä siitä seurannee monessa paikassa ja vielä erityisesti yhdistettynä lamaan.

Vihreiden vaalivoitosta voi olla tyytyväinen (vaikka voisin mielelläni vaihtaa sieltäkin pari läpimennyttä naamaa toiseksi), mutta Vassin olisi pitänyt pystyä parempaan. En vain oikein tiedä ainakaan toistaiseksi miten. Vaikka demarien romahdus vältettiin ja Vassin äänimäärä esim. Helsingissä kasvoi muutama sata edellisistä kunnallisvaaleista ja vassia äänestäneiden eduskuntavaaleista reilulla puolellatoista tuhannella, niin yksi paikka valtuustossa meni. Erityisen ikävää kahdeksannen paikan menetys on siitä, että se kahdeksas lienee ollut sangen loistava ehdokas Miina Kajos, joka olisi todella ansainnut tuon paikan hoidettuaan loistavasti tonttiaan neljä vuotta ja vedettyään kovan kampanjan. Nojaa.

Eilen päällimmäinen tunnelma oli lähinnä se, että juurikaan enempää ei inhimillisesti ainakaaan omalla porukalla enää olisi voinut tehdä. Monia asioita toki paremmin, mutta pitää käydä aika tarkasti miten ja miksi näin kävi ja miten se voidaan välttää ensi kerralla.

Sillä jos eduskuntavaaleissa tulee kolmen vuoden kuluttua eilisen kaltaiset luvut, muuttuu koko maan meininki sietämättömäksi. Ainakin pitää keksiä lääkkeet vastata siihen, että Kokoomuksen ehdokkaat pystyvät käyttämään neljä kertaa enemmän rahaa markkinointiin. Toinen miettimisen arvoinen seikka lienee se, että puolueiden sisällä on enemmän poliittisia eroja kuin niiden välillä. Tilanne, joka puoluevaalissa on hieman erikoinen.

Sitten pää pystyssä ja niin edelleen. Ensin kuitenkin Bilbaoon hiukan ottamaan etäisyyttä kampanjointiin.