Via Hesari. Meidän Matti taas vauhdissa. Mutta hetkinenhetkinenhetkinen, eikös tämä nyt ole keskeneräinen asia?

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan on tärkeätä, että Yhdysvaltain hallinto ja kongressi kykenisivät korjaamaan nopeasti edustajainhuoneen päätöstä roskapankin hylkäämisestä.

"Kun siellä on epävarmoja saatavia niin paljon pankeissa, ei niiden etumerkki muutu miinuksesta plussaksi tällaisella odottamisella", Vanhanen sanoi STT:lle.

Yhdysvaltain presidentti näytti johtajuutta lausumalla:

On tapahtunut laajamittainen luottamuksen katoaminen. Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän merkittävät sektorit uhkaavat pysähtyä. Hallituksen huipputason talousasiantuntijat varoittavat, että ilman välittömiä toimia, Yhdysvallat saattaa vajota rahoituspaniikkiin, mikä johtaisi surullisiin tapahtumiin

Noin kolmasosa presidentin oman puolueen edustajista uskoi.

Bushin lakia roskapankista vastustavat niin demokraattien vasen laita kuin republikaanien oikea laita. Sinänsä perustellusti esittämällä ns. tyhmän kysymyksen: "Miksi investointipankkiirien keinotteluinstrumentteihin ja osakkeisiin sijoitetut rahat pitäisi pelastaa veronmaksajien rahoilla?". Noin esitettynä sitä onkin hyvin vaikea perustella.

Yhdysvallat on elänyt ainakin viimeiset parikymmentä vuotta reilusti yli varojensa. Kotien velkaantumisaste on jotain 140% prosenttia. Toisin sanoen kulutuksen takaa paitsi 100% omaisuudesta, niin vielä 40% päälle. Valtiontalouden valtavan alijäämän ovat jo vuosia rahoittaneet Lähi-idän öljyparonit ja vapaan Kiinan sekä Venäjän oligarkit. Velat on maksettu milloin öljysodilla ja milloin tukemalla totalitaristisia hallintoja.

Yhdysvaltain asuntojen "teoreettisesta" arvonnoususta kertyneet rahat on sijoitettu rahoitusmarkkinoille "paketoimalla" ne uudestaan eli toisin sanoen ripottelemalla ne pieniin osiin siten, että pankitkaan eivät ole pysyneet perässä omistuksistaan, reittaamalla niiden riskit liian pieniksi, hankkimalla niille epävarmat vakuutukset johdannaismarkkinoilta ja myymällä ne voimakkaasti velkavivutetuille yksityisille tai puolivaltiollisille toimijoille.

Perinteisessä pankkikriisissä ongelmaksi muodostui asuntojen arvojen yllättävä lasku erityisesti yhdistettynä koronkiskonnan merkit täyttäviin korkoihin - kansalaiset eivät pysty maksamaan velkojaan eivätkä asunnot mene pakkohuutokaupoissakaan kaupaksi (ja polkevat hintoja entisestään). Pankit alkavat kerätä luottohäiriöitä. Kun luottohäiriöitä on tarpeeksi, pankit saavat oman luottohäiriön. Tällöin pankkiin sijoittaneet pelästyvät ja vetävät paniikisssa rahansa ulos. Pankki kaatuu. Jos regulointi on hoidettu surkeasti, ne kaatuvat erityistä helpommin. Vapaa markkinatalous ei-regloiduilla rahamarkkinoilla huutaa valtiota apuun pelastamaan varat. Jos valtio on järkevä, se ottaa pankit omistukseensa ja painaa sopivan määrän lisää rahaa. Jos ja kun valtiolta alkavat loppua pelastusrahat, ollaan tiukassa paikassa. Homma on kuin sienien syöminen: syöt myrkkyä, tulet kipeäksi, parannut, opit varomaan myrkkyä.

Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole ihan tyypillinen pankkikriisi vaan pikemminkin luottolama. Huonosti reguloiduilla kansainvälisillä rahamarkkinoilla on arvopaperia ja johdannaisia, joiden arvoa on mahdotonta mitata ja jota mahdollisesti ei ole. Esimerkiksi amerikkalaisia subprime-luottoja on heitelty osaksi laajempia instrumentteja. Edelleen kenelläkään ole vieläkään selvyyttä ongelman laajuudesta, koska instrumenteista on rakennettu niin monimutkaisia ja sekavia (esim. jos asunto myytäisiin pakkohuutokaupassa, niin vastaisiko siitä saatu arvo sen arvoa instrumentissa tai siitä tehdyssä johdannaisessa? Kysymys on mahdoton.) Jos edes pankit eivät tiedä myymiensä velkojen ja vakuutuksien arvoja, se johtaa luottamuksen romahtamiseen koko rahoitusjärjestelmään. Arvojen määrityksestä tulee vaikeaa ja markkinoilla vallitsee epäilys ja pelko. Raha on ilma, jota markkinat hengittävät. Luottolaman aikaan kaikki se ilma voi olla saastunutta.

Roskapankki imisi suunnitelmissaan "ei-hyvät" assetit sisäänsä, jotta ilma puhdistuisi. Riskinä on se, että johdannaisten arvoja on mahdoton/vaikea määritellä, joten on epäselvää millä hinnalla ne pitäisi pankeilta roskapankille siirtää. Ainoa nähdäkseni järkevä hinta on assettien käypä hinta esim. asuntomarkkinoilla, mutta tähän eivät investointipankkiirit tietenkään suostu. He haluaisivat "markkinahinnan" mikä tarkoittaisi sitä, että valtio ostaa heidän täysin keinotekoisesti ylös keinottelunsa sijoitustuotteet ja he pääsisivät kuin koirat veräjästä. Lisäksi esim. valtiovarainministeri haluaa, että häntä ei asetettaisi siihen syytteeseen mihin hän kuuluisi ja, että näiden "huippujohtajien" palkkioihin ei koskettaisi. Ja miksi koskettaisiinkaan, hehän ovet tehneet niin hyvää työtä?

Syistä ja seurauksista voisin kirjoittaa koko päivän, mutta säästän sen toiseksi päiväksi. Todella kiinnostuneiden kannattaa lukea Morrisin kirja The Trillion Dollar Meltdown: Easy Money, High Rollers, and the Great Credit Crash, joka ennustaa kuukauden tarkkuudella kiusallisen tarkasti tapahtumia ja on kirjoittu puolitoista vuotta sitten.

Mitä sitten tulee tapahtumaan? Se jää nähtäväksi. Pankkeja ja firmoja menee vielä nurin tai ajautuu valtion syliin, erityisesti jenkeissä . Pankit ovat kuin dominoja, kun yksi menee nurin, niin muiden on vaikeampi pysyä pystyssä.

Jos ihmiset lakkaavat kuluttamasta, mitä en noin ylipäänsä perustarpeiden yli menevien tarpeiden osalta vastustaisi ollenkaan, se vaikuttaa kasvupohjaiseen talouteen. Yritykset eivät investoi eivätkä ihmiset osta, joten tavaroita ja palveluita myyvät yritykset irtisanovat väkeä. Tämä johtaa työttömyyteen, valtion verotulojen vähentymiseen ja samalla turvaverkkojen kustannusten kasvuun. Tämä johtaa maksuvaikeuksiin ja siihen, että pankkitoiminnan riskit ovat yhä suuremmat. Jos valtio vetää vielä samaan aikaan julkisella puolella väärät johtopäätökset eli kaikki liinat kiinni, syventää se lamaa entisestään. Sitten on tietysti aina yhteiskunnallisten levottomuuksien vaara.

Talouspoliittisesti ajattelussa olen toiveikkaasti näkevinäni muutoksen: sääntelemättömiä rahamarkkinoita ja minimalistista valtiota ajava ja velkarahalla pyörivä uusliberalismi on jo tullut tiensä päähän. Sen näkyvin huutosakki (investointipankkiirit, kaikkien sorttien libertaristit ja reittaajat) on vapautettu voimakkaasti kutistuville työmarkkinoille eli vaikuttaa siltä, että kohtalolla on ironian tajua. Järjestelmä, jonka ei nimenomaan ei pitäisi pystyä tuottamaan tällaisia markkinahäiröitä on kaatunut.

Investointipankkien kaatumista pankkiireille voisi verrata ideologisesti Neuvostoliiton hajoamiseen Kommunistisen puolueen jäsenille Venäjällä. Monet "sääntelemättömän taloudellisen kasvun ja demokratian" puolestapuhujat tosin elävät vielä ensimmäistä vaihetta eli kieltämistä. Toiset odottavat jo kauhulla mitä tulee seuraavaksi.

Inflaationvastaisesta taistelusta ollaan nähdäkseni vihdoin siirtymässä eteenpäin ja ottamassa sosiaalista eriarvoisuutta huomioon. Tai ainakin Yhdysvallat vaikuttaa siltä. On mielenkiintoista nähdä koska tämä ajattelu tulee Suomeenkin. Liikasen edellinen haastattelu vaikutti minusta siltä, että tässä on vielä jonkin aikaa kuljettavana. Attac pisti muuten tiedotteen juuri tästä aiheesta. Vanhaselta en taas tosin ole täysijärkistä talouspoliittista analyysia kuullut koskaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Loppukaneettina muuten, että Marx ennusti tämän vaiheen kapitalismin kehityksessä jo aikapäiviä sitten.

Nuoren kulttuurivasemmiston kohutut vaalibileet torstaina 16.10. Wäiskillä. Kalenteriin samantien.

Born in 68 oli pitkä, mutta varmaan paras tänä vuonna näkemäni elokuva. Arvasittekin jo muutama keskeisintä teemaa - ja koska elokuva on ranskalainen eivät päähenkilöt paljon ruudussa vaatteet päällä viihdy.

Born in 68 alkaa 40 vuoden takaisilla tunnelmilla. Pariisin kaduilla lentävät polttopullot ja opiskelijoiden agitaatiopuheet raikuvat. Elokuvan päähenkilöt, Catherine, Yves ja Hervé, ovat 20-vuotiaita ja hengittävät ajan tuulia nuoruuden täydellä kiihkolla.

...


Aika kuluu, mutta ihmisyys säilyy. Kaikkien sukupolvien on käytävä läpi samat taistelut omalla tavallaan. Born in 68 näyttää, miten läpi historian ihmisiä ovat lopulta yhdistäneet samat toiveet: unelmat rauhasta, rakkaudesta ja paremmasta elämästä.

Minut tuntevien on helppo havaita kuka oli suosikkini. Tottakai ranskanope, joka epäuskoisena manailee, sadattelee ja huutaa Chiracin voittaessa, lukee Anna Frankin päiväkirjaa Le Pennin mennessä toiselle kierrokselle ja pyytää taksikuskia sulkemaan radion Sarkozyn pitäessään voitonpuhettaan vuoden 1968 hengen tappamisesta.

Sixten Korkman, Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAN toimitusjohtaja lausuu

Bushin republikaanihallituksesta on tulossa tätä vauhtia kaikkien aikojen sosialisoija Yhdysvalloissa. Tällaista elämä voi joskus olla.

Päivän otsikoinnin voittaa silti Hesari: Kansalaisen kannattaa pysyä rauhallisena.

En minä pelottelua kannata, mutta mukavaa että Hesari sentään luo uskoa markkinoihin. Ainakin jos markkinoilta itseltään sitä ei juuri löydy. Hesarihan tunnetusti yleensä vain lietsoo paniikkia.

Toisaalta, en olisi vielä kaksi viikkoa sitten ihan uskonut, että jenkit siirtyvät sosialismiin jo tällä vaalikaudella.

Jenkkien pressa kertoi meille.

The U.S. economy still faces "serious challenges," Bush said. "My administration is focused on meeting these challenges."

...

"While no one would have liked to have ended up in this situation, you have a government that is willing to lead," White House press secretary Dana Perino said.

No, huh-huh. Now, what's wrong with this picture? Ehkä se, että ensin tämä kyseinen kelmipoppoo saattaa maan talouden selvitystilaan. Juuri kun ollaan häipymässä Valkoisesta talosta rahojen kanssa, homma tulee sormille - jolloin sitten "näytetään johtajuutta".

Johtajuutta jota olisi voinut käyttää vaikka kahdeksan vuotta sitten kontrolloimalla Greenspania, Fedia tai holtitonta luotonantoa. Estämällä uhkapeli johdannaisilla lainarahalla. Tasoittamalla maan ylijäämää tai budjettia turhien öljysotien ja kansalaisvapauksien rokottamisen sijaan. Estämällä kansainvälisiä luototuslaitoksia ja suuryhtiöitä ottamasta kuristusotetta maailmantaloudesta.

Sen sijaan valtionomaisuutta jaettiin uudestaan rikkaille, keskiluokka syöstiin velkavankeuteen ja tuloeroja kasvatettiin amerikkalaisen unelman varjolla. Unelman, johon enää vain jollain parillakymmenellä prosentilla varakkaimmista on mahdollisuuksia yltää.

"I never understood why they call the US a free country. Until I saw the exchange rate."

Seuraava iso eli Morgan Stanley on myös kaupan.

?Nykymarkkinoilla kaikki on mahdollista. Näyttää siltä, että sijoittajat haluavat hävittää sen liiketoimintamallin, jonka varassa investointipankit ovat toimineet?, BNP Paribas -pankin analyytikko Danielle Schembri kommentoi uutistoimisto Reutersille.

En aio itkeä perään.

Suunnittelen myös opintojaan aloittavikke rahoituksen sijaan muita pää-ainevaihtoehtoja. Rahoituspuolella on nimittäin ihan pian valtava työvoiman ylitarjonta.

Tämmöinenkin osui silmään (The end of American capitalism as we knew it).

If financial behemoths like AIG are too large and/or too interconnected to fail but not too smart to get themselves into situations where they need to be bailed out, then what is the case for letting private firms engage in such kinds of activities in the first place?

Is the reality of the modern, transactions-oriented model of financial capitalism indeed that large private firms make enormous private profits when the going is good and get bailed out and taken into temporary public ownership when the going gets bad, with the tax payer taking the risk and the losses?

If so, then why not keep these activities in permanent public ownership?There is a long-standing argument that there is no real case for private ownership of deposit-taking banking institutions, because these cannot exist safely without a deposit guarantee and/or lender of last resort facilities, that are ultimately underwritten by the taxpayer.

Ehkä ne isot pankit ja vakuutuslaitokset olisi kannattanut pitää valtion omistuksessa alunperinkin? Olisi säästetty antamasta kasalle huippujohtajia (esim. Lehman Brossin "huippu"toimitusjohtajalla 17000 euroa tunnissa siitä että ajoi 158-vuotiaan firmansa konkurssiin) täysin tähtitieteellisiä työehtoja heidän pelatessaan pokeria veronmaksajien rahoilla.

Amerikan Yhdysvallat kansallisti, tai käyttääkseni taas muotiin tulevaa sanaa sosialisoi, suurimman vakuutusyhtiönsä. Niin se sosialismi etenee firma kerrallaan. Jos raha meinaa loppua, niin sitähän saa FEDin painokoneesta samaa tahtia lisää. Jätämme kotitehtäväksi miten tämä toimintatapa sopii yhteen minkään perusliberaalin markkinatalousteorian kanssa yhteen. Voin sen verran vihjata ettei se sovi.

Investointi-, ja vähittäispankkien sekä valtion asuntoluotottajien lisäksi valtio siirtää keinottelutappioita veronmaksajien maksettavaksi. Onneksi sentään yhtiön osakkeet otetaan talteen, toisin kuin toimittiin vaikkapa Suomessa.

Bush ilmoitti sentään ovelasti, että asuntoluotottajien hankkimista ei merkitä budjettiin. Vaikka lienevät muuten btw maailman suurimmat luotottajat... McCain taas oli lausunut ettei ole syytä huoleen, kun talouden "fundamentit" ovat edelleen kunnossa. Hieno homma, mutta ehkä jonkun McCainin avustajista kannattaisi kertoa maan talouden olevan vuosisadan pahimmassa jamassa ja että se tulee siellä varmaan pitkään pysymäänkin.

Pitkä entryni jenkkien pankkikriisistä on edelleenkin vaiheessa. Sen keskeinen pointti on kuitenkin se, että nämä virheet Yhdysvaltain talouspolitiikassa eivät ole mitenkään satunnaisia tai yllätyksellisiä, vaan johtuvat systemaattisesta virheestä eli rahoitusmarkkinoiden deregulaatiosta ja vastuuttomasta talouskasvua työntävästä luotonannosta. Sen ongelmat ovat olleet tiedossa vuosikausia, mutta kukaan ei ole viitsinyt painaa jarrua. Ongelmat liittyvät deregulaatioon, joka on luonteeltaan poliittista ja perustuu uusliberalismin pankkivalvonnan tarpeettomuuden mantraan. Karuin opetus on se, että rikkaat voittajat vievät tuotot ja köyhät veronmaksajat poimivat kustannukset.

Jos firmojen annetaan pelata lottoa koko kansallisomaisuudella vailla mitään muuta kuin oma valvontansa, joutuvat veronmaksajat maksamaan laskut krapulan haihduttua. Se on epäoikeudenmukaista.

Nyt Suomessa pankit haluavat ruveta yksipuolisesti vaihtamaan lainojensa ehtoja. Onpa typerä ehdotus. Nämä samat kaverit pelastettiin ensin pankkituella, jonka jälkeen ne myivät alihintaan ja useimmiten täysin ilman mitään neuvotteluja velkojen vakuutena olleen asiakkaidensa omaisuuden.

Miksen minä voisi samalla logiikalla yksipuolisesti neuvotella vähentäväni lainojeni marginaalia 0.3% kun nyt on vähän korot ja ruuan hinta nousseet?

Ilmeisesti ainakin Vanhanen on taas pihalla kuin lumiukko. Nyt nopeasti joku kansiksen makrotaloustieteen kirja sinne valtioneuvostoon!

Uh, en kerkeä kirjoittamaan niin nopeasti kuin mitä tuo jenkkien finanssikriisi vaatisi. Tyydyn siis lupaukseen kirjoittaa pitemmän entryn vähän tuonnemmalla, kun olen ehtinyt ajatella asiaa vähän pidemmälle - sekä tietysti kirjottaa jonkin verran enemmän seurauksista.

Sitä ennen voisin kuitenkin antaa pari linkkiä, joista pääsee liikkeelle. Ensin siis massamediasta, blogeista kannattaa jatkaa sitten kun jenkit ovat heränneet.

Bonuksena Norris kertoi meille:

Those who were complaining, only months ago, that excessive regulation was making American markets uncompetitive, had it exactly wrong. It was a lack of regulation of the shadow financial system and its players that allowed this to happen. The regulators might not have gotten it right if they had tried to put limits on leverage, or assure that it was clear what risks were being taken, in the world of derivatives and securitizations. But deciding not to even try, and assuming that risks traded secretly would somehow end up in the hands of those most able to bear them, reflected ideology, not analysis.

Tohon alle voi linkata lisääkin.

Suomessa Lehman bro's (nyt ilmeisesti arvottomia rahastotuotteita, tarkemmin sanottuna indeksilainoja) on myynyt suomalainen Front Capital. Sivuillaan he antoivat 11.9. sitten ohjeen:

Lehman Brothers tiedotti eilen alustavia lukuja 2008 kolmannen kvartaalin tuloksestaan.Vaikka tulos oli heikko, suositamme Lehman Brothers:in strukturoitujen tuotteiden haltijoille malttia.

Mahtaa tästä neuvosta vaarin ottaneita ja maksaneita nyt hymyilyttää. Front on myynyt näitä indeksilainoja 30 miljoonalla sadoille asiakkaille Suomessa. Odotamme mielenkiinnolla seuraavaa.

Niinjoo, miten tämä erosi Wincapitasta?

Jatkan kevään asuntokuplasarjaa, koska paska alkaa osua tuulettimeen.

Kirjoitin 5.4. Missä sinä olit kun uusliberalistisen talousdoktriinin aika päättyi 17.3.2008? Ennakoin silloin mm.

Osasyynä toimiin se, että oli pakko. Jos Bearn olisi kaatunut, niin seuraavaksi olisi mennyt Lehman Brothers ja sen jälkeen dominona Wall streetin muut investintointipankit - jonka jälkeen muut pankit. Kuilun reunalla käytiin siis ja kunnolla.

Puoli vuotta kesti ja nyt mennään taas. Toivottavasti pankit ovat käyttäneet puoli vuotta armonaikaansa hyödyllisesti. Aikaisempien näyttöjen valossa epäilen.

Lehmanin lisäksi Merrill Lynch katosi yhdessä yössä. Tämän päivän ostosuositus on myy. Ja jos ei politiikan tuuli ala puhaltaa vihdoin jenkeissäkin vasemmalta, niin olen virallisesti hämmästynyt.Vaatisin amerikkalaisena myös Greenspanin laittamista linnaan jenkkien taloudelle tekemästään vahingosta. Investointipankkiirien kelmikopla sinne näyttää joutuvan muutenkin.

Euroopan valtiovarainministerit keksivät viikonloppuna huomauttaa, että nyt on laskusuhdanne, ei lama. Totta toinen puoli, mutta lamalla ei taida olla kovin vakiintunutta määritelmää. Sanana se vain taitaa kuluttajia (aiheellisesti) pelottaa olemaan kuluttamatta hullun lailla, joten tokihan sitä pitää suitsia valtiovarainministeriöistä. Elvyttävää politiikkaan ei silti arvailujeni mukaan olla menossa... otettaisiinko nyt opiksi siitä viime lamasta kuitenkin ehkä?

Eilen melkeinpä tyhjästä Puotilaan generoituneet polttarit soittivat kuuminta ysäriä ja palauttivat jotain sellaista, jonka luulin jo kadottaneeni. Onnea Karille ja tässä näyte RMBltä (Spring).

the spring is my love,
there is a spring rezzling in the trees,
felt my heart was delighted, rebirth of all kind,
sceneries which will fill my soul,
it will tranquilly last forever in my mind

the wind, the birds, the love, the air,
the breeze, the June, the spring in me
the wind, the birds, the love, the air,
the breeze, the June, the love in me
(uudestaan, uudestaan, uudestaan)

Vika paiva Milanossa. Paasen nakojaan juuri oikeaan aikaan pois, koska hotellin respa oli aamuna tayttynyt Aurinkomatkojen retkeilypossesta ja iloinen suomenkielinen pulina tervehti vasynytta matkailijaa. Sen kunniaksi nakojaan laitettiin myos sitten kolmoskerros peruskorjaukseen (metelista paatellen).

Linnaa, kirkkoa ja oopperaa ihmetelty Viimeisen ehdollisen ohella. Opas sentaan kiinnitti huomiota siihen, etta kuvassa ei suinkaan ole Jeesuksen vaimo (minka kaikki jo tiesivatkin) vaan se eniten mun nakoinen niista sen katyreista on vaan nuori kuvassa.

Kohta lentokentalle ja ensi yona takaisin Suomeen. Aurinkoa ja valoa olen ainakin varastoinut puoleksi syksyksi. Italia on mahtava paikka, vaikkei naiden pitaisikaan antaa organisoida mitaan. Ensi kesakuussa tulen kylla Romeon ja Julian kotikaupunkiin, jos saan paperini lapi ECISiin.

Uh, italialaiset nettiyhteydet vaikuttavat melko kelvottomilta. Tapahtuman nimeltä World Computer Congress langaton verkko mm. kaatuilee koko ajan. Heikosti siis online lähipäivät ellei jostain kehity jotain.

Milanossa ihmettelemässä näiden puuhia. Paikka on sinällään ihan siisti ja monella tapaa tuo mieleen Ranskan, paitsi että yllättävänkin letkeä, siisti ja kiireetön. Tuli varmaan vähän tarpeeseen tuo kiireettömyys. Sähköpostin avulla aika moni juttu odottaa, mutta niin kauan kuin yhteys on näin hidas, niin sen avulla ei voi tehdä mitään kovin vaikeaa (esim. vaalikoneet).

Italialaisten kielitaito ja käsitykset ovat hämmästyttäneet, alla pari näytettä.

Konferenssissa
- Anteeksi, pääsevätkö alle kaksivuotiaat ilmaiseksi sisään?
- Kyllä, voitte maksaa Visalla.
- Öö?

Kirkossa
- Voinko tulla katsomaan tämäniltaista näytöstä (Viimeinen illallinen))
- Nyt en ymmärrä ollenkaan mistä puhutte.

Ravintolassa
- Meitä on yhteensä neljä
- Ei (osoittelee seinään). Tässä ovat kaikki annoksemme.

Hotellissa (asiakas menee respaan ihmettelemään miksei luvattua WLANia näy)
- Anteeksi WLANini ei toimi.
- (Epäuskoisesti) Kyllä sen varmaan pitäisi toimia?
- Ei se nyt kyllä toimi.
- Ainiin (heureka) mutta tehän olette uudessa huoneessa. Internet toimii meillä vain vanhoissa huoneissa!
- Ööö, no, saisinko sitten sellaisen vanhan huoneen?

Kiitos palautteesta, kyllä mun on varmaan teitä pakko jollain keinolla lukea tulevaisuudessakin ljstä. Erityiskiitos AddBlockista, saavat mainosmiehet maistaa omaa lääkettään.

Livejournalin mainokset ärsyttävät aktiivisesti. Lakkaan linkkaamasta sinne ja jos ei boikottini toimi, niin muutaman viikon kuluttua ajattelin yrittää myös sen lukemisen lopettamista. Se on sääli, koska siellä on monia tosi hyviä, mielenkiintoisia ja sosiaalisesti tarpeellisia blogeja. :(

Sain itseni taas ilmasta kiinni. Syksyn kiireet alkaneet tohinalla, mutta toistaiseksi ihan hyvällä fiiliksellä. Ilmassa on myös kaikkea uutta, mikä on aina hyvä.

Torstai ja perjantai Kirkkonummella ja lauantaina sitten ensin ratikassa kampanjoimassa ja sen jälkeen suoraan Milanoon maailman suurimpaan OSS-aiheeseen tieteelliseen konferenssiin viihtymään. Vielä kun saisi nämä muutot tästä alta pois ja tavarat pakattua. Italiassa on onneksi huhujen mukaan lämmintä ja onhan Berlusconinkin sieltä.

Oopperassa kuulemma pitäisi Milanossa käydä, mutta onko muita menovinkkejä?