Blogi sekoilee. Testing 1,2,3.

Muutama teema on pyörinyt tässä viime päivinä mielessä. Ehkä niistä olisi syytä raapaista pari riviä näin joulun kunniaksi.

Olen miettinyt tuota talouskriisiä nyt suhteellisen paljon ja jotenkin hahmottanut syvemmin, että sitä oli itsekin jotenkin mennyt mukaan tuohon libertaarievankelistien ajatteluun tai ainakin ottanut sen ihan varteenotettavaksi teoriaksi maailmasta. Vaikka Fin-libin apinahäkistä ei tunnuta kovin usein (onneksi) pääsevän saastuttamaan internettiä, niin ilmeisesti liikaa kuitenkin.

Sinällään järjestelmä, joka kokee toimivansa moraalisessa tyhjiössä ainoana ohjeenaan osakkeenomistajan suurin mahdollinen tuotto hinnalla millä hyvänsä lienee jo määritelmällisesti umpikujassa. Ehkä oireellisena olisi pitänyt pitää jo sitä, että sen älylliset ikonit olivat keskinkertainen emigraattirunoilija ja todellisuudentajunsa menettänyt valtiotavihaava anarkistimonarkisti.

Nopeasti liikkuvan pääoman kaikennielevä voittovaatimus tuottaa inhimillistä epävarmuutta ja elämän epävakautta: suunnittelu muuttuu mahdottomaksi työn muuttuessa ennakoimattomaksi ja tuotantopaikan muuttuessa virtuaaliseksi. Työelämä valtaa muulta elämältä tilaa ja vapaa-ajastakin tulee paikka uudentaa työvoimaansa punttisalilla ja lenkillä tai vaihtoehtoisesti hankkia uusia taitoja ja kulttuurielämyksiä, joiden avulla voi taas kiipiä paremmin päivätöissään.

Työelämän muutos ei sinällään ole yksiselitteisesti hyvä tai paha, mutta yhdistettynä kaikennielevään voittovaatimukseen se tekee työstä ja sen kautta elämästä sietämätöntä. Mikään ei riitä. Koko valveillaoloaika tulee käyttää siihen, että tekee jostakusta muusta työvälineestä viisveisaavasta tahosta mahdollisimman rikkaan, hinnalla millä hyvänsä. Mitä järkeä siinä sitten on? Ei tietenkään yhtään mitään. Juuri se johtaa elämänilon ja elämän merkityksen katoamiseen, burnouttiin ja järkkyvään mielenterveyteen. Vieraantuminen johtaa sitten siihen, että ihmiset täyttävät merkitynsä menettäneinä elämänsä passiivisilla ja passivoivilla korvikkeilla: pakonomaisella kuluttamisella, päihteillä ja liiallisella televisiolla.

Pankkikriisi on tavallaan puhkaissut uusliberalistisen maailmankuvan lupauksen: se ei johdakkaan varmasti ja erehtymättömästi kohti kasvavaa hyvinvointia, demokratiaa ja maailman pelastumista. Sen sijaan horisontissa näkyy köyhyyttä. Politiikka on tullut uudella tavalla ajankohtaiseksi, kun uusliberalismin valhe ei ole enää kenenkään ajattelevan ihmisen uskottavissa.

Toistaiseksi rahansa ja työnsä ovat menettäneet ne, jotka ovat keinotteluillaan saaneet aikaan menneinä vuosina sangen paljon kärsimystä. Tunnen vain vähän sympatiaa työpaikkansa menettäneen golffaamaan hymyillen lähtevän pankkiirin puolesta. Enemmän tunnen niiden puolesta, jotka kiroillen ja itkeskellen menevät työnsä menettäneinä kotiin kertomaan, että pankki on ottanut talon pakkolunastukseen.

Pankkiireja pelastavia poliitikoita en rehellisesti ymmärrä. Miten ylipäänsä yksityinen pankkitoiminta voi olla sallittua, jos oletus on se, että hätätapauksessa valtio tulee kuitenkin pelastamaan pankit? Mikä on näiden pankinjohtajien hyvinä aikoina nostamien kohtuuttomien palkkioiden oikeutus? Ei sitä ole. Omassa ajattelussani valtion tulisi suojella heikkoja, ei vahvoja.

Nyt erilaiset parasiitit kuten Suomen yrittäjien Jussi Järventaus (16700 euroa/kk plus autoetu) ovat vaatimassa määrä-aikaisten työntekijöiden palkkaamisen helpottamista ja paikallisia palkanalennuksia "kriisin ajaksi". Miksihän Järventaus ei ole vaatimassa ihan yhtä perusteltua palkkakattoa vaikkapa 4000e/kk tai osingonmaksun rajoittamista? Miten epävarmuuden lisääminen ja tulojen leikkaaminen ihmisten elämään asuntolainan korkokulujen noustessa muka auttaa yhtään ketään? Eikö ensiksi pitäisi ottaa niiltä nousukauden miljönääreiltä, jotka ovat ulosmitanneet muiden työtä tässä miljoonapalkoillaan jo vuosia?

Toinen idiotismin huippu on tämä valtion "tuottavuusohjelma". Jätetään sen laajamittainen kritiikki ja yleinen turhuus tilanpuutteen takia pois ja keskitytään sen täydelliseen soveltumattomuuteen nykyiseen taloustilanteeseen. Ohjelman ajatus on vähentää 14500 työpaikkaa taka-ajatuksella, että ikäluokkien pienentyessä nämä ihmiset menisivät yksityiselle sektorille töihin. Nyt tilanne on kuitenkin se, että nähtävässä lähitulevaisuudessa yksityinen sektori ainoastaan vähentää työntekijämääräänsä, joten ohjelman kohteet eivät siirry yksityiselle sektorille vaan kortistoon. Tässä ei ole järjenhäivääkään - se ainoastaan pahentaa lamaa. Tätä ei kuitenkaan ole ilmeisesti huomattu Kokoomuksen puoluetoimistossa, koska siellä yksi Jaska(ri)n kaveri kerran puolueohjelmakeskustelussa sanoi, että julkinen sektori on tehoton ja täynnä vasemmistolaisia. Kukaan ei sen jälkeen ole uskaltautunut käymään katsomassa.

Myös vaalit ovat mietityttäneet. Tuntuu vaikealta uskoa, että vaalivoittoja voidaan ottaa lähinnä hyödyntämällä rehottavaa rasismia tai olemalla lupaamatta juuri mitään ja samaan aikaan ratsastamalla yleisellä politiikanvastaisuudella. Enkä edes aloita ihan silkasta epärehellisyydestä (esim. eräiden Toivo-kampanja, jonka seurauksena kasvatetaan tuloeroja, lisätään köyhyyttä, ja ajetaan ihmisiä epätoivoon).

Talouden romahdettua kaikki antavat lisää tilaa politiikalle. Tapahtuipa se sitten puolueiden kautta tai todennäköisemmin niiden ulkopuolella.

Oho, tulipas pitkä postaus. Selkeästi pitäisi olla useammin aikaa blogata.

Tämä postaus viime viikolta.

Pariisi oli juuri sellainen kuin muistinkin: mahtava paikka. Perjantaina oli kaupunkikierros Seinen varrella, Se pyramidi, kuvia Notre Damen edessä, Riemukaaren riemuidiootit ja ekspressot saarella. Lauantaina aamulla valmistautumista ranskankieliseen ICISiä edeltävän AIM-workshopin
tohtorikonsortiumiin. Kutsu ensi vuonna Marokkoon. Ilmaista lounasta, juustoa ja viiniä. Esitys meni mukavasti, eivätkö ihan hirveästi nikotelleet ranskaanikaan. Illalla tunnelmallinen ja kotoisa ranskalaisravintola hyvässä seurassa Porte de Clichyssä.

Sunnuntaina Quai d?Orsayn entinen juna-asema ja nykyinen impressionistipyhättö. Tyypit oli maalaillut toistensa töitä, erityisesti Picasso tuherrellut. Iltapäivällä AIM Open source tracki sekä illallista joidenkin random London School of Economicsin Gridi-tutkijoiden kanssa. Paljon tuttuja kun koko maailma alkoi saapua Pariisiin. Sunnuntaina konferenssi alkoi joten respassa ilmaista sampanjaa ja sitten James Joyce pubissa tequilaa, tieteenalaa ja kommunismia. Ranskan RER-junat lakossa Sarkozyn jatkaessa tihutyötään.

Esitykset itse konferenssissa olivat sangen hyviä, joskin odotin vieläkin kovempaa tasoa. Ainoastaan pari paperia jätti pahan maun suuhun ja nekin liittyivät vähän siihen, että metodologiaa oli soviteltu ihan pain seiniä. Avoimesta lähdekoodista ja Open Accessista sekä vertaistuotannosta paljon papereita. Hyviä linkkejä Arizonan OSS-tutkijoihin.

Ranskassa on pari päivää ollut suurin mahdollinen terrorivaroitus päällä. Kollegat kävivät Printempsissa ostamassa jotain tuotteita, mutta ilmeisesti se oli sittemmin tyhjennytty joidenkin pommien takia. Ei pelottanut ennen kuin Sarkozy sanoi televisiossa, ettei ole mitään
pelättävää. Saapa nähdä millaiset turvajärjestelyt virittelevät lentokentälle.

Konferenssi-illallinen oli aika uskomattomassa paikassa. Kuvitelkaa, että vanhaan VR:n makasiinien tyyliseen kivitalokompleksiin roudataan kaikki Moulin rougen lavasteet, ulkoilmamuseo, kohtuullinen määrä ulkotulta, vanha Carnival tyylinen sirkus/huvipuisto, tuhoton määrä hyvää sekä eksoottista ruokaa ja virvokkeita ja sitten laitetaan sinne parituhatta
huippututkijaa dokaamaan kaiken ollessa maksutonta. Henkilökunta pukeutunut asianmukaisesti sirkustyypeiksi, pianoa soittaa yksisarvinen ja vahanukkeja on ripoteltu joka paikkaan häiritsemään. Varsinainen kauhujen talo, ainakin siinä vaiheessa kun diskopallo laskeutui ja meteoriitti iski. Uskomaton mesta, joka päivisin toimii siis museona. Olen virallisesti vaikuttunut paikasta: lienee elämäni pähein bilepaikka.

HS: Uuden keksinnön avulla sikiökin voi blogata. Siltä totisesti on viime aikoina tuntunut.

Sairastuin nyt sitten joulun kunniaksi tämän syksyn jälkimmäiseen flunssaan ja olen pötkötellyt rauhassa kotona. Voisin syyttää luterilaista työmoraaliani, mutta en tiedä mitä hyvää siitäkään seuraisi.

Nauratti.

Entä jos elämän ikuinen känni,
katkeaa kuin lahonnut ränni?
Entäs jos eksyn matkalla Alkoon,
hirtänkö itseni lippusalkoon?

Ainoa varma on vain tämä horkka,
Alkoon rynnimme joka sorkka.
Anteeksi Alko, rauhaasi vaivaan
Tahdon vain rakentaa juoppojen taivaan

Indica - Ikuinen virta (uudelleensanoitettu).

Oikeusministeriö tutki vaaleja ja veti oikeita johtopäätöksiä. Kukaan ei kuitenkaan eronnut, ketään ei erotettu. Ei oikein mene jakeluun.

Maksamaton mainos: Parempaa luettavaa eli Rot Bilong Mipela:the politics of logging in East New Britain, Papua New Guinea .

Suomessa oli ETYJ-huippukokous, jonka ansiosta poliisit olivat järjestäneet loppuviikosta Helsinkiin oikeaoppisen autottoman päivän. Muilta osin välillä keskustassa tarpoessa tuntui välillä siltä, että asuisi poliisivaltiossa. Mitä kokouksessa sitten saatiin aikaan?

Kokouksen kulku oli pääpiirteissään: Avauspäivänä Georgian ulkoministeri Eka Tkeshelashvili ilmoitti, että on uskomatonta, että vielä 2000-luvulla maa voi hyökätä toisen kimppuun. Venäjän ulkoministeri perui puheenvuoronsa ja diplomaatit säntäilivät. Viimeisenä päivänä Lavrov piti vihdoin puheensa ja ilmoitti siinä, että ETYJin maiden ei tulisi sallia uusnatsismin nousua alueillaan, esim. Georgiassa. Georgialaiset närkästyivät ja diplomaatit säntäilivät. Viimeisenä päivänä Georgian ulkoministeri erotettiin. Fiasko.

Kaikki olivat kuitenkin sitä mieltä, että Suomen ETYJ-puheenjohtajauus oli mennyt hyvin ja järjestö on erittäin tarpeellinen. Tämä siis vaikka ETYJ oli epäonnistunut täydellisesti sodan estämisessä sekä sysännyt maailman takaisin kylmään sodan ilmapiiriin. Suomen ulkoministeri Alex Stubb luovuttaa varmaan mielellään ETYJ-puheenjohtajuuden Kreikalle vuoden vaihteessa. Maalle, joka on melkein saanut jo poliisimurhasta lauennneen sissisodan maaperällään loppumaan.

Hyvä kirjoitus Wall Streetin lopusta. Kirjoittaja ainakin tietää mistä puhuu - toisin kuin moni Suomen talousmediassa, päättäjistä nyt puhumattakaan.