Henkilökultti

maanantai, toukokuu 18, 2009

POOR, BUT SEXY

on todennut lentävistä lauseistaan tunnettu Berliinin pormestari Klaus Wowereit. Toinen Wowereitin kuuluisaksi tullut lentävä lause on se, jolla hän tuli ulos kaapista suorassa TV-lähetyksessä: "Ich bin schwul, und das ist auch gut so" eli vapaasti suomennettuna Olen homo ja hyvä niin. Berliini on siten yksi suht? harvoista homojohtoisista isoista Euroopan kaupungeista Pariisin ja Hampurin lisäksi. Wowereit olisi muuten hyvää SPDläisenä kansleriainesta, mutta edellisten paikallisvaalien jälkeen teki puna-puna -liiton Linken kanssa.

Olin siis Berliinissa vain muutaman päivän. Kaupunki ehti siinä ajassa tekemään vaikutuksen. Tekemistä ja kulttuurielämää oli vaikka kuinka paljon, turisteja vähemmän. Berliini oli Lontooseen ja New Yorkiin verrattuna tunnelmaltaan pieni. Kiire ja konstailevuus loistivat poissaolollaan. Ihmiset nauttivat kesästä Biergarteneissa, vaikka lama on iskenyt Saksaan todella pahasti (BKTsta sulanut viime kvartaalilla 4%). Ravinteleita oli paljon ja kaljan hinta kohdillaan. Ennakkoluulot saksalaisista saivat kyytiä, vaikka toki pari uskomatonta ilmestystäkin oli.

Berliinin viikonlopulle antoivat oman sysäyksensä vasemmiston ja ammattiliittojen suurmielenosoitukset hallituksen talouspolitiikkaa vastaan. 100 000 ihmistä kansoitti viikonloppuna koko kaupungin punalippuineen ja fiilis oli sangen hyvä. Saksassahan on vallalla CDU:n ja SPD:n suurkoalitio, jonka politiikka on, öö-ö, ei kovin onnistunutta.

Mielenosoituksissakin vaikutti olevan jonkin verran EU-vaaliteemaa esillä: ei sinällään ihme, koska vasemmisto odottaa suurvoittoa monessa paikassa (ainakin Hollannissa, Saksassa, Norjassa, Italiassa ja todennäköisesti Ranskassakin). Suomen tilanne näyttäytyy hiukan erilaisena. Olisi kaipuuta koko joukolle vasemmistolaisia ehdokkaita sekä politiikassa sosiaalisempaa Eurooppaa ynnä globaalia maailmaa. Ehdokaskyselyissä paalupaikoilla pitävät populisti puoluejohtaja, joka puolustaa Itä-Helsingin lähiöitä seitsemän tonnin peruspalkalla omakotitalostaan Espoosta, joka ei allekirjoita rasisminvastaista julistusta, eikä oikeastaan edes halua tulla valituksi Europarlamenttiin, Ulkoministeri joka ei ole edes ehdolla vaaleissa, EVAn johtoa, Urho Kalevi Kekkonen, ilmeisesti valhetteleva pappi sekä pari entistä kilpaurheilijaa.

Ei niin että kehottaisin jäämään kotiin eurovaalipäivänä (tai no, jos jossain vaaleissa on pakko jäädä, niin näissä ainakin monet muutkin jäävät), kun sekä vasemmistoliitolla että vihreillä on oikeasti hyviä ja erittäin päteviä ehdokkaita, joita pitäisi saada nostettua näissä ja tulevissa eduskuntavaaleissa. Lisäksi ainakin Vasemmistoliitolla Esko Seppäsen luopuessa peli on auki ja suhteellisen pieni äänimäärä voi riittää läpimenoon.

2 Comments:

  • Berliini on kyllä mahtava paikka. Sinne voisi muuttaa, jos olisi edes vähäinen tekosyy! On kai superhalpa asumiseltaan, koska on vuokraylitarjontaa.

    Olisihan se komeaa saada Helsinkiinkin puna-puna -valtuusto. (Tosin Berliinin hallitushan on tasoa ylempänä, kun on kuitenkin osavaltio, eikä vain kaupunki.)

    By Anonymous tammisto, at 6:54 ip.  

  • Moi, teit vaikutuksen kansalaisinfossa. Hyvällä asialla olet. Kiitos siitä :)

    By Blogger Tessa, at 9:27 ip.  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home