POOR, BUT SEXY

on todennut lentävistä lauseistaan tunnettu Berliinin pormestari Klaus Wowereit. Toinen Wowereitin kuuluisaksi tullut lentävä lause on se, jolla hän tuli ulos kaapista suorassa TV-lähetyksessä: "Ich bin schwul, und das ist auch gut so" eli vapaasti suomennettuna Olen homo ja hyvä niin. Berliini on siten yksi suht? harvoista homojohtoisista isoista Euroopan kaupungeista Pariisin ja Hampurin lisäksi. Wowereit olisi muuten hyvää SPDläisenä kansleriainesta, mutta edellisten paikallisvaalien jälkeen teki puna-puna -liiton Linken kanssa.

Olin siis Berliinissa vain muutaman päivän. Kaupunki ehti siinä ajassa tekemään vaikutuksen. Tekemistä ja kulttuurielämää oli vaikka kuinka paljon, turisteja vähemmän. Berliini oli Lontooseen ja New Yorkiin verrattuna tunnelmaltaan pieni. Kiire ja konstailevuus loistivat poissaolollaan. Ihmiset nauttivat kesästä Biergarteneissa, vaikka lama on iskenyt Saksaan todella pahasti (BKTsta sulanut viime kvartaalilla 4%). Ravinteleita oli paljon ja kaljan hinta kohdillaan. Ennakkoluulot saksalaisista saivat kyytiä, vaikka toki pari uskomatonta ilmestystäkin oli.

Berliinin viikonlopulle antoivat oman sysäyksensä vasemmiston ja ammattiliittojen suurmielenosoitukset hallituksen talouspolitiikkaa vastaan. 100 000 ihmistä kansoitti viikonloppuna koko kaupungin punalippuineen ja fiilis oli sangen hyvä. Saksassahan on vallalla CDU:n ja SPD:n suurkoalitio, jonka politiikka on, öö-ö, ei kovin onnistunutta.

Mielenosoituksissakin vaikutti olevan jonkin verran EU-vaaliteemaa esillä: ei sinällään ihme, koska vasemmisto odottaa suurvoittoa monessa paikassa (ainakin Hollannissa, Saksassa, Norjassa, Italiassa ja todennäköisesti Ranskassakin). Suomen tilanne näyttäytyy hiukan erilaisena. Olisi kaipuuta koko joukolle vasemmistolaisia ehdokkaita sekä politiikassa sosiaalisempaa Eurooppaa ynnä globaalia maailmaa. Ehdokaskyselyissä paalupaikoilla pitävät populisti puoluejohtaja, joka puolustaa Itä-Helsingin lähiöitä seitsemän tonnin peruspalkalla omakotitalostaan Espoosta, joka ei allekirjoita rasisminvastaista julistusta, eikä oikeastaan edes halua tulla valituksi Europarlamenttiin, Ulkoministeri joka ei ole edes ehdolla vaaleissa, EVAn johtoa, Urho Kalevi Kekkonen, ilmeisesti valhetteleva pappi sekä pari entistä kilpaurheilijaa.

Ei niin että kehottaisin jäämään kotiin eurovaalipäivänä (tai no, jos jossain vaaleissa on pakko jäädä, niin näissä ainakin monet muutkin jäävät), kun sekä vasemmistoliitolla että vihreillä on oikeasti hyviä ja erittäin päteviä ehdokkaita, joita pitäisi saada nostettua näissä ja tulevissa eduskuntavaaleissa. Lisäksi ainakin Vasemmistoliitolla Esko Seppäsen luopuessa peli on auki ja suhteellisen pieni äänimäärä voi riittää läpimenoon.

LONTOO LAMASSA

Tämä entry on jäänyt vähän jalkoihin. Olen tässä vähän kartoittanut ajankäyttöäni ja havainnut sitä kuluvan varsin kohtuullisesti erinäisiin puuhasteluihin. Täytyy ehkä vähän skarpata.

Kävin siis muutama viikko sitten Lontoossa pitämässä puhetta London School of Economicsin jokavuotisessa Open Research Foorum:issa ja muussa sen oheisohjelmassa. Tänä vuonna teema olivat erilaiset innovaatiot. Puheista olivat mielenkiintoisia erityisesti tuhoisat innovaatiot (esim. sotakoneet, robotit, satelliitit jne.) lisäksi noin niin kuin vanhentuneelle teknologialle tuhoisat innovaatiot. Samoin mielenkiintoista oli julkisella puolella ns. New Public Managementin älyllisestä kuolemasta käydyt keskustelut sekä tietty innovaatiopuheen dekonstruointi hegemoniadiskurssia, jonka avulla se mitä on jäljellä hyvinvointivaltiosta muutetaan dickensläiseksi versioksi. Mielenkiintoista tässä puhetavan analyysissa oli se, miten kiireen tunteen luominen on oleellienn minkä tahansa yhteiskunnallisen instituution muuttamiseksi (esim. "Voi ei, Suomi jää jälkeen tästä ns. tietoyhteiskuntakehityksestä, nyt heti vaalit verkkoon ja 100 megaa joka niemen ja notkoon"). Oma puheeni oli O:n kanssa tehty paperi radikaaleista monopoleista, josta varmaan kuulee lisää myöhemmin, sen verran pähkinöissään tyypit siellä aiheesta olivat.

Ensivaikutelma Lontoosta oli kiire. Kaikilla oli kiire erinäisiin julkisiin kulkuvälineisiin. New Yorkissa kenelläkään ei (enää?) ollut kiire, joten sinällään ilmiö oli aika silmiinpistävä. Myös pyöriä oli aivan valtavasti ja vaikuttivat ihan kelpo peleiltä.

Lontoo oli lamassa. Ei sinällään ihmekään, valtiohan kansallisti pankitkin tässä taannoin, eikä cityn liikemiehistä oikein kukaan puhunut kovin hyvään sävyyn. Sen verran synkkään jamaan on maan talous ajautunut. Katukuvassa tilanne näkyi paitsi vähentyneenä turistien määränä, myös muuten siellä täällä. Aivan niin masentuneita kuin New Yorkissa eivät kuitenkaan olleet. Tähän tarkennuksena vielä, että matkani tapahtui siis vähän ennen tätä uusinta pandemiaa.

Majoituin Kings Crossiin, jossa ensimmäisen parin tunnin aikana kuulin enemmän ranskaan kuin varaan koko vuonna. Myöhemmin tajusin, että se johtui siitä, että oli ranskalaisten kevätloma ja kanaalin ali tulevat junat tulivat siihen ihan viereen. Vielä tarkemmin alue, jossa bunkkasin oli Angelin ja Exmouthin välissä.

Toisena päivänä jotkut random-typyt ostivat minut kadulta. Niillä oli varmaan joku vie typerimmän näköinen turisti kadulta bileisiin. Tai siis, en olisi halunnut ottaa rahaa, mutta ne vaativat antaa punnan - koska se oli pelin henki. Bileet olivat kuitenkin aivan onnistuneet.

Kaupunki teki kyllä suuruudestaan huolimatta aika mieleenpainuvan vaikutuksen. Päätin myös mennä tutkijavaihtoon Lontooseen ensi syksyksi muutamaksi kuukaudeksi, jos vain minut sinne ottavat. Tieteellisesti varsin mielenkiintoinen paikka ja tutkimusta hyvin läheltä ominta alaani.

Ylihuomenna imperiumit jatkuvat. Suuntana yhdistynyt Berliini.