Kirjoitin tämän lauantaina.

Alan vähitellen sopeutua Lontooseen, vaikka internetin puuttuminen haittaakin vielä akuutisti, erityisesti töiden tekemistä. Ehkei viikonloppuna tarvitsisikaan. Jotain muita ulkomaaneläväopiskelijoita löytyi asuntolasta, mikä jeesannee eri tavoin. Myös se pakollinen toinen suomalainen. Maanantaina takaisin yliopistolle ihmettelemään byrokratiaa.

Lontooseen luvattiin kauheaa lumimyrskyä, joka ilmeisesti tarkoitti marginaalisia räntäkuuroja. Ilmeisesti se on kuitenkin tarpeeksi rankkaa infralle saattamaan koko pääkaupungin täysin sekaisin. Varmaan hyvä, ettei minun tarvitse liikkua mihinkään kovin vaikeisiin paikkoihin viikonloppuna.

Tulin Lontooseen etsimään rauhaa, jotta saisin keskityttyä kirjoittamaan. Sitä täältä on kyllä löytynyt kiitettävästi. Jos tilanne säilyy näin hyvänä, niin saan varmaan väitöskirjaani tässäkin todellisuudessa edistettyä. Katsotaan nyt kuitenkin ensin mihin suuntaan tämä tästä lähtee kehittymään. Olisi tässä kaupungissa ihmettelemistä.

Menin nyt Lontooseen London School of Economicsiin kolmeksi kuukaudeksi kirjoittamaan vaikkariani. Ainakin osasta paivityksia havisivat skandit samantien. No, eivat valttamatta ihan kaikista, riippuu vahan alanko kaymaan omallakin koneella internetissa.

Sanotaan, etta toinen muutto ulkomaille olisi helpompi kuin ensimmainen. En kylla allekirjoita tuota. Henkisesti tilanne on eri tavoin helpompi. Byrokratia on tassa "huippuyliopistossa" ainakin kovasti tutunoloista - ja hyvin tehotonta. Monessa paikassa puhuvat kovasti taman yksityisen koulusysteemin asiakaslahtoisyydesta, mutta ainakin toistaiseksi se on ollut aika tuttua luukulta toiselle ravaamista.

Ensinnakin opiskeluoikeuden kansa oli aikamoista nysvaamista, kun paikallinen kaiken pahan alku ja juuri Graduate Admissions Office piti paperejani kahteen suuntaan kuukausikaupalla vaarassa pinossa. Kiersin sen molemmilla kerroilla soittamalla suoraan laitokselle ja pyytamalla proffaa ottamaan yhteytta GA-toimistoon (GA-toimistoon ei voi soittaa, menna kaymaan tai olla missaan yhteydessa yksityishenkilona). Taktiikka josta eivat varmasti kummassakaan paassa pitaneet. Tastakaan huolimatta opiskelupaikka ei ollut varma ennen marraskuun puoltavalia.
Kun se lopulta oli varma, kavi ilmi, etta LSEn hyvaksynta tuli liian myohaan kauppiksen myontamaa ulkomaantukea silmalla pitaen. Tata kierrettiin sitten pyytamalla poikkeuslupaa rehtorilta ohi normaalien proseduurien.

Tiesin, etta taalla olisi varmaan silti vaikeaa. Tutun suhteita kayttamalla olin saanut varmistettua sentaan paikan LSEn dormilta, muuten se ei olisi varmaan mennytkaan niin sujuvasti. Tai siis minulta perittiin jotain ylimaksua ja minut laitettiin vaaraan huoneeseen, mutta ainakin sain katon paani paalle.

Olin lahettanut ennen lahtemistani GA-toimistoon kuvani ja tietoni opiskelukorttiani varten. En tosin ollut yhtaan yllattynyt, kun minut passitettiin ensin normaalista opiskelijainfosta jatko-opiskelijainfoon ja sitten kerrottiin, etta tieto minusta ei ollut viela heilla. Se oli edelleen GA-toimistossa. No, ilmeisesti se ehtii sielta maanantaiksi kuitenkin jatko-opintoneuvontaan. Sitten olisin ilmoittautunut ja saisin kortin. Mainitsinko jo, etta opiskelijakorttia tarvitsee kaikkiin tilohiin kulkemiseksi, kirjastokorttiin, pankkitilin luomiseksi, sisaanpaasyyn kirjastoon, sahkopostitunnuksia- ja internetyhteytta varten seka sokerina pohjalle asuntooni paasemiseksi. Papereillani paasee myos, kunhan joku henkilokunnasta paastaa. No, alkupomput olivat odotettavissa ja olettaisin homman sitten selkiytyvan kun saan korttini. Samoin kaynti laitoksella maanantaina selvittanee tilannetta. Onneksi otin aika paljon tyota mukaani, joten ei tarvitse erityisesti miettia ohjelmaa itselleen.

Muissa asioissa luokkayhteiskunta on yllattanyt. Ei sen varmaan olisi pitanyt, mutta yliopistossakin nayttaisi olevan ihan oikeita valtaetaisyyksia. Seuraamme jannityksella miten paahenkilomme niista selviytyy.

Hyvissa uutisissa valon maara ja kevainen saa ovat yllattaneet. Niista saa oudosti virtaa. Myos kamppani sijainti 2 minuutin paassa Tate Modernin ovelta on ollut ihan mukava bonus. Koululle siita kavelee parikymmenta minuuttia. Bussilla ja tuubilla nayttaisi paasevan hiukan nopeammin. Nyt kun viela tama yska haviaisi jonnekin.

POLIITTINEN ANALYYSI

Ajattelin tänään politiikkaa suuressa mittakaavassa. Enkä tarkoita nyt siis puoluepolitiikkaa, vaikka puolueetkin saavat osansa.

Historiaa voidaan lukea voittajien historiana. Minä luen historiaa mielelläni kahden vastakkaisen historiallisen hahmon historiana: alistajan ja alistetun. Alistaja ja alistettu ovat olleet kautta aikojen konfliktissa. Eri aikoina näillä on eri nimiä: herra ja orja, maanomistaja ja maatyöläinen, tehdaskapitalisti ja työtään markkinoille myyvä tehdastyöläinen, poliisi ja lintujärven suojelija ja niin edelleen. Se jolla on ja se jolla ei ole.Se jolla on pakottaa sitä jolla ei ole. Riiston muodot ja vastarinnan organisoinnin tavat vaihtelevat historialliseen tilanteeseen ja yhteiskunnallisiin voimiin liittyen. Aina ne kuitenkin liittyvät pääomaan.

Tarina on joka kerran sama: hahmot kamppailevat aina tilaisuutensa saatuaan. Tämä johtuu siitä, että heikomman ei tule alistua hänelle "suotuun" ja määrättyyn. Voimat ottavat yhteen kadulla (jengit, poliisit), tuotannossa (yhdistykset) ja edustuslaitoksissa (puolueet). Tarina etenee seuraavaan vaiheeseen joko edistyen kohti demokraattisempaa ja sosialisesti parempaa maailmaa - tai sitten taantuu osittaiseen tuhoon ja hävitykseen.

Suvantokohdissa jompi kumpi puoli usein julistaa sosialismin saavutetuksi, hyvinvointivaltion turvatuksi, kolmannen tien tulevaisuudeksi tai vastakkainasettelun ajan olevan ohi. Tällöin oleellista on kysyä ovatko kaikki tätä mieltä? Tästä konsensuksesta on aina poikkeuksia (mielestäni väistämättä, politiikan kamppailullisesta luonteesta johtuen): häviölle jääneet eivät ole sitä mieltä, että heille epäedullinen tilanne olisi ratkennut; hyvä niin, muutenhan edistystä ei voisi tapahtua.

1900-luvulla kamppailu on koskenut valtiota. Poliittinen vasemmisto ja ammattiyhdistysliikkeet ovat nähneet valtion valtaamisen oleellisena tapana auttaa heikommassa asemassa olevaa. Valtaamalla valtion sen väkivaltakoneistoa ei voitaisi käyttää kamppailussa vasemmistoa vastaan, heikommassa asemassa olevat saisivat turvaa sekä turvatumman aseman työmarkkinoiden epävarmuudelta (sosialisoitu terveydenhuolto, sosiaalihuolto, asumisohjelmat, keskitetyt tulosopimukset) ja valtion ideologiset apparaatit (koulut, yliopistot, kirjastot, kulttuurielämä, valtionkirkko, armeija) voitaisiin valjastaa vasemmistolaisen valtiokäsityksen promotoimiseen.

Valtiollinen projekti onnistui osittain, mutta valtioiden ajauduttua kriisiin yksilöllisyyttä korostavan kulutuksen, työn muutoksen, ekologisen ajattelun ja monikansallisten megakorporaatioiden puristuksessa, tämä valtiovetoinen ohjelma on ajautunut ongelmiin. Yhtenä ratkaisuna on haettu oikeistoideologian tuottamia välineitä järjestellä yhteiskuntaa: uusliberalistinen markkinoille puuttumattomuus, rahoituskeinottelun eksessiivinen lisääminen ja valvonnan poistaminen rahoitusmarkkinoilta, tiedon yksityistäminen uusien markkinoiden luomiseksi ja julkisen sektorin New Public Management (NPM) eli yksityisten yritysten toimintatapojen siirtäminen muutoksin julkisiin organisaatioihin. Viimeistään tultaessa vuosiin 2001 ongelmat liittyen tähän ohjelmaan tulivat ilmeisiksi. Vasemmisto ja oikeisto tarvitsivat molemmat uudet ohjelmat.Yksi osaratkaisu oli oikeistolaisuuden jatkuva epäpolitisoiminen ja politiikkavihan lietsominen: "poliittinen" tuli synonyymiksi "vasemmistolaiselle". Jopa Vihreät sanovat etteivät ole oikealla tai vasemmalla, vaan edellä. Korostaen tämän vastakkainasettelun, ainakin retorista, "vanhanaikaisuutta".

Ja siten paljastavat, että ylläoleva analyysi ei vastaa monen nykypolitiikon käsitystä politiikan kamppailullisesta luonteesta: pääoma (ja sen lakeijat) eivät ole vastakkaisia ideologisesti vaan jopa mahdollisia liittolaisia tilapäisten
tavoitteiden saavuttamisessa. Vaali-iltoina hurrataa muutoksille oman joukkueen marginaalisessa kannatuksessa ja vaali-iltojen välillä koitetaan selitellä "välttämättömät" kompromissit parhain päin niin omille kuin vieraillekin.
Äänestäjä (ja erityisesti äänestämättömät) jätetään vaali-iltojen jälkeisessä kaupanteossa etryhmävetoisen ja keskitetyn päätöksenteon ulkopuolelle. Sovitut asiat hoidetaan hallituksessa asiat hoidetaan managerialistisesti ja tehokkaasti
ja viimeistään "oma" eduskuntaryhmä äänestää aina "omien" ministeriensä hölmöimpien ideoidenkin puolesta. Hiukan epäselväksi jää kuka edustaa ja ketä sekä millä mandaatilla, mutta ei nyt takerruta hyvässä meiningissä lillukanvarsiin.

Jää huomaamatta se mikä nähdäkseni on oleellista: ei ole utopiaa, ei ole tavoitetta eikä oikeastaan ole enää edes politiikkaa. Tämä ongelma vaivaa suurta osaa puolueista, mutta erityisen ongelmallinen se on poliittista keskustaa edustaville
tahoille. Nähdäkseni kaikkein ongelmallisin Suomessa Vihreille.

Mitä pitäisi tehdä? Aikamme kaksi tärkeimtä haasteetta ovat ekologinen kestävyys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Valtiollinen kamppailu voi olla osa näihin päästävää keinoa (erityisesti kun se vähentää korruptoituneiden eturyhmien määrää päätöksenteossa ja vähentäisi näiden päättäjien elämäntapavaikutuksia), mutta kamppailun kärjet tulee osoittaa "uusiin liikkeisiin" ja työelämään sekä oikeasti ekologisen sekä sosiaalisesti oikeudenmukaisen elämäntavan mahdollistamiseen ja etsimiseen poliittisin toimin. Se tarkoittaa jälleen kerran politiikkaa: se tarkoittaa hinnan asettamista tuhoisille elämäntapavaikutuksille. Ne joilla on, tulevat vastustamaan. Vastakkainasettelun aikaa.

Olin viime viikolla Teknisen palvelun lautakunnan kokouksessa. Asialista oli suhteellisen lyhyt: merkittävämpänä asiana keskiviikon valtuustossa hyväksytyn hankintayhtiön perustaminen Hankintakeskuksen sisään. Se lähinnä selventäisi nykytilannetta, joka on hankintalain (yllätys) takia epäselvä.

Keskustelua käytiin lähinnä siitä, että emme halua luovuttaa lautakunnan valtaa pois. Lautakunta alkaa myös seuraamaan asian etenemisestä tarkemmin. Esitin myös huolen siitä, että laajat keskitetyt puitesopimukset eivät ole asiantuntijaorganisaatioissa tutkitusti välttämättä mitenkään tehokkain tapa järjestää hankintatointa.

Rakentamispalveluista esitettiin huoli, että kaupungin sisäinen laskutus toimii hitaasti ja että sitä tulisi nopeuttaa.

Valtuusto jätti keskiviikon kokouksessaan Rakentamispalveluiden uuden johtosäännön kahdeksi viikoksi pöydälle, koska aika oli kulunut päiväkotien ruokahuollon parissa. Ojala jätti uuteen johtosääntöön kaupunginhallituksessa eriävän mielipiteen, koska sen valmistelussa henkilöstö on ohitettu. Seurasi jonkin verran pohdintaa miten Rakentamispalvelut pysyisi toimimaan siinä tilanteessa, että johtosääntö ei menisi seuraavassa valtuustossa läpi tai palautuisi valmisteluun. Virkamiesjohdon näkemys tuntui olevan, että pärjätään kummalla tahansa.

Lopussa käytiin keskustelua hankintojen kilpailuttamisen mielekkyydestä ja lisääntyneistä oikaisuvaatimus- ja valitusmääristä. Ainakaan taloudellista mielekkyyttä ei löydetty eikä kukaan virkamies Helsingissä (ainakaan tunnetusti) ole tällaisia laskelmia tehnyt.

Ensi vuonna hankintojen kilpailutusten käsittelyyn on tulossa muutoksia, koska hankintojen kynnysarvoja nostettaneen ja suorahankintoja sekä seurantaa uudistetaan koko maassa.

Kajanoja huomatti tässä taannoin vähän tilastoista.

Hoidettavien määrä työntekijää kohden vanhusten laitoshoidossa ja palveluasumisessa (Stakes 2006: Oikeus ja kohtuus, s. 38)

Norja Tanska Ruotsi Suomi
Öisin 13 27 26 30
Pyhäpäivinä 8 9 10 17
Iltav. ark. 8 12 9 18
Päiväv. ark. 8 7 9 15

Psyykenlääkkeiden käyttö (DDD/1000 as/vrk) laitoshoidossa 2005 Timo Klaukka, Kelan tutkimusosasto, 2006)

Tanska Ruotsi Suomi
Masennus 1 1 3
Uni&rauhoit. 2 2 7
Neuroleptit 2 1 3
Kaikki 5 4 14

Everything counts / in large amounts

Käytiin Räävelissä (nyttemmin Tallinna, pian Hellinna tai Talsinki). Sitä ei aina muista miten lähellä ja silti miten erilainen paikka se on. Perusturistisettiä, erityisesti Wanassa.

Vvenäjänkielistä rokkia ja Puhdistusta fanittanut levymyyjä iski kiinni. Italialaisessa kahvilassa paikan omistaja muisti kertoa miten lojaali mies Berlusconi onkaan pitäessään italialaisten puolta. Kateellisten kommunistien mustamaalauskampanjoihin ei kannattaisi kunnon ihmisten uskoa laisinkaan.

Pubikierros ajautui paikkaan nimeltä DM. Hämyisässä retroluolassa soitettiin koko ilta pelkkiä Depeche moden livetaltiointeja videolla varustettuna. Seinässä oli bändien allekirjoituksia ja vessa oli unisex. Vaihdettuamme baaria kävi yllättäen ilmi, että senkin nimi oli DM ja sekin soitti pelkkiä Depeche moden livetaltiointeja. All I ever wanted, all I ever needed.

En aamulla pystynyt laittamaan kokemuksiani täysin nautitun alkoholin piikkiin. Ota sitten noista pikkuserkuista selvää. Suomessakin tosin voisi olla yksi tuollainen luola.

Kesälomaa vietetty huolella ja työasiat on kiitettävästi häivytetty mielestä. Sääkin on suosinut. Tänään Kokkolan suuntaan ja viikonloppuna sitten takaisin pk-seudulle.

Uutisista ovat vaalirahoitukseen liittyvät asiat olleet kovasti tapetilla. Totesin, ettei sivusta huuteleminen enää riitä, vaan on tarvetta koota koko sotku yhdeksi paketiksi kirjaan tai muuhun yhtenäiseen tekstiin. Siinä eräänlainen puolueperustaisen demokratian sairaskertomus. Samalla voi vähän puntaroida laajemmasta mittakaavasta kuka tarkalleen ottaen edustaa ketä sekä millä luottamuksella.

Syssymmällä sitten.

Ainiin, Asan AKL-tukilevy Via Karelia on parasta ikinä. Hanki.

Ponnettomana sain suossa houreen
Pertin viinil verenpaine nousee
Maata taskut täyn porsket ja aseit
Tajunnan tankkei, paatoksen panssaripasei
Ympäril jyrisee ilman unilääkkeit
Sätkivii jäsenii, pätkivii päätteit
Kaks nelosen yllättävän elosen
Rullaa pitkin telaketjuja fetakelojen
Sotilas jääpuikot viiksistään hierasi
Hengitys kulkee, mut jäi kirvelee sieraimiin
Älkää! Ei me tunneta nälkää
Ja mielemme valvottu vainoharhaseks
Tulikorsus salaliittoi aprikoiden
Poika kapitoiden systeemeit järjellä patikoiden
On turha tehdä sopimuksii kelmien kaa
Rupeet ajattelee, ne vie sut telkien taa
Maita ei tuomita hallussapidost
Siit pölyttyväst kilost raipati mies
Ku ei vaihtoehtona väkivaltainen kumous
Vuotaa ruumiiden runous kainalot hies

kertosäe:
Aseita ja amfetamiinia
Karhuryhmälle rauhottavia
Odotellaan komennuksia
Taivaanrantaan parhaat päällä

Täst paskast vaikerran
Ku sain kerran melkein sen verran selkoo
Et nää herrat velkoo vaan Herran pelkoo
Rauhannobeli masseilla hiihtoliitto maksaa
Ne sisupastillit joil suomipoika jaksaa
Lisää - Yksilötapauksii, - Erillisii sotii
Ei yksilönvapauksii vaan perilliset rotiin
Siks et kotimaahan synty listii puolest ristilipun
Väkivaltios lusin nistikrusifiksin
Tääl on vahdis tarkkoja patriarkkoja
Harkkoin valkost kultaa, natsimarkkoja
Suomen pankista porskeita vangeille
Rypälepommeilla Borch-keittoo hangeille
Peräkammareist tietokonepeleihin
Pahaa pakoon, rahaa takoo puolpakol ne meihin
Kostovoimaa lääketuotteina luottotukareihin
Kyyneleet luoteina luokkatovereihin

Jos sitä lomansa kunniaksi kirjoittelisi vähän. Aika monta asiaa mielessä näin kesäloman kunniaksi. Ajattelin taas lomalla selvitä mahdollisimman vähällä suunnitelmilla ja suorittamisella. Tänä vuonna täytyy katsoa jaksanko ulkomaailmaan heinäkuussa - ja jos kyllä niin minnepäin. Joutsenokin kutsuisi.

Ensi talvesta lienee tulossa aika pitkä, koska siellä häämöttää aika monta isoa iltatyömaata. Noin ihan väikkärin väännöstä alkaen. Niihin tartutaan kuitenkin oikeasti vasta elokuussa. Moni asia jo syksyn osalta on lisäksi jotenkin aika paljon ilmassa (alkaen duunista ja työn suorittamismaasta), mutta se nyt ei varsinaisesti ole mitenkään uutta.

Olen suunnitellut kuukautta paria Lontoossa LSEssä tutkijavaihdossa. Yksi suunnitelma oli mennä sinne syyskuusta marraskuuhun, mutta luulen etten saa asioita siihen mennessä tarpeeksi järjestykseen - vaan täytyy mennä ensi vuoden alussa. Muita matkakohteita syksyllä ovat Ruotsi ja Norja sekä toivottavasti vuodenvaihteessa Yhdysvallat pari kertaa (Arizona ja Hawaiji).

Politiikassakin tapahtuu. Paavo valittiin Vassin puheenjohtajaksi, Dan Vas:nuorten puheenjohtajaksi ja Riikka Vas:nuorten pääsihteeriksi. Ihan nappiin molemmat valinnat kokoamaan vasemmistolaista agendaa kaduilla ja kabineteissa.

Eurovaaleissa vasemmisto romahti Suomessa ja pienemmässä mittakaavassa myös Euroopassa. Samaan aikaan, kun kapitalistinen tai ainakin uusliberaali talouspolitiikka sekä sen sovellus julkiselle puolelle (New Public Management) ovat ideologisessa haaksirikossa talousuutisten pommituksessa.

Nyt kaikille vasemmistossa on myös ilmeistä, että talouskriisi ei vielä riittä. Homma pitää laittaa pelaamaan ja Neuvostoliitolla vasemmistoa ei enää ensi eduskuntavaaleissa pitäisi pystyä hakkaamaan. Media tosin koko ajan väittää puolueen olevan sisäisessä hajaannustilassa, mikä on ainakin minusta aikamoinen väite juuri vaalitappion nyt ajaessa homman raiteilleen.

Demarit huusivat vaaleissa lisää työtä - vaikka juuri työ hinnalla millä hyvänsä on suuri ongelma: toisilla sitä ei ole, toiset eivät omallaan elä samalla kuin kolmannet hamuavat työtä organisatiorisen promotoitumisen hengessä enemmän kuin mielensä kestää. Työttömyys- ja mielenterveystilastot alkuvuodelta ovat hurjat ja syksyllä rämähtänee työttömyys todella päälle. Vastaus ei löydy vain tai ei edes ensisijaisesti työn jakamisesta, vaan myös työelämän organisoimisessa uudelleen. Varsin harva nykymenoa työpaikalta katsonut voi olla nimittäin kovin tyytyväinen siihen millä tavalla ihmiselämää käytetään tehottomasti ja siekailematta hyväksi varsin monessa eri paikassa. Poliittisista voisi kirjoitella enemmänkin, kun olen niistä paljon pohtinut. Tämä riittäköön nyt tässä vaiheessa.

Chillaillaan siis kesä kun vielä voidaan. Puisto kutsuu.

Paavo for president.

Come gather 'round people
Wherever you roam
And admit that the waters
Around you have grown
And accept it that soon
You'll be drenched to the bone.
If your time to you
Is worth savin'
Then you better start swimmin'
Or you'll sink like a stone
For the times they are a-changin'.

Come writers and critics
Who prophesize with your pen
And keep your eyes wide
The chance won't come again
And don't speak too soon
For the wheel's still in spin
And there's no tellin' who
That it's namin'.
For the loser now
Will be later to win
For the times they are a-changin'.

Come senators, congressmen
Please heed the call
Don't stand in the doorway
Don't block up the hall
For he that gets hurt
Will be he who has stalled
There's a battle outside
And it is ragin'.
It'll soon shake your windows
And rattle your walls
For the times they are a-changin'.

Come mothers and fathers
Throughout the land
And don't criticize
What you can't understand
Your sons and your daughters
Are beyond your command
Your old road is
Rapidly agin'.
Please get out of the new one
If you can't lend your hand
For the times they are a-changin'.

The line it is drawn
The curse it is cast
The slow one now
Will later be fast
As the present now
Will later be past
The order is
Rapidly fadin'.
And the first one now
Will later be last
For the times they are a-changin'.

Thanks Bob (Dylan).

POOR, BUT SEXY

on todennut lentävistä lauseistaan tunnettu Berliinin pormestari Klaus Wowereit. Toinen Wowereitin kuuluisaksi tullut lentävä lause on se, jolla hän tuli ulos kaapista suorassa TV-lähetyksessä: "Ich bin schwul, und das ist auch gut so" eli vapaasti suomennettuna Olen homo ja hyvä niin. Berliini on siten yksi suht? harvoista homojohtoisista isoista Euroopan kaupungeista Pariisin ja Hampurin lisäksi. Wowereit olisi muuten hyvää SPDläisenä kansleriainesta, mutta edellisten paikallisvaalien jälkeen teki puna-puna -liiton Linken kanssa.

Olin siis Berliinissa vain muutaman päivän. Kaupunki ehti siinä ajassa tekemään vaikutuksen. Tekemistä ja kulttuurielämää oli vaikka kuinka paljon, turisteja vähemmän. Berliini oli Lontooseen ja New Yorkiin verrattuna tunnelmaltaan pieni. Kiire ja konstailevuus loistivat poissaolollaan. Ihmiset nauttivat kesästä Biergarteneissa, vaikka lama on iskenyt Saksaan todella pahasti (BKTsta sulanut viime kvartaalilla 4%). Ravinteleita oli paljon ja kaljan hinta kohdillaan. Ennakkoluulot saksalaisista saivat kyytiä, vaikka toki pari uskomatonta ilmestystäkin oli.

Berliinin viikonlopulle antoivat oman sysäyksensä vasemmiston ja ammattiliittojen suurmielenosoitukset hallituksen talouspolitiikkaa vastaan. 100 000 ihmistä kansoitti viikonloppuna koko kaupungin punalippuineen ja fiilis oli sangen hyvä. Saksassahan on vallalla CDU:n ja SPD:n suurkoalitio, jonka politiikka on, öö-ö, ei kovin onnistunutta.

Mielenosoituksissakin vaikutti olevan jonkin verran EU-vaaliteemaa esillä: ei sinällään ihme, koska vasemmisto odottaa suurvoittoa monessa paikassa (ainakin Hollannissa, Saksassa, Norjassa, Italiassa ja todennäköisesti Ranskassakin). Suomen tilanne näyttäytyy hiukan erilaisena. Olisi kaipuuta koko joukolle vasemmistolaisia ehdokkaita sekä politiikassa sosiaalisempaa Eurooppaa ynnä globaalia maailmaa. Ehdokaskyselyissä paalupaikoilla pitävät populisti puoluejohtaja, joka puolustaa Itä-Helsingin lähiöitä seitsemän tonnin peruspalkalla omakotitalostaan Espoosta, joka ei allekirjoita rasisminvastaista julistusta, eikä oikeastaan edes halua tulla valituksi Europarlamenttiin, Ulkoministeri joka ei ole edes ehdolla vaaleissa, EVAn johtoa, Urho Kalevi Kekkonen, ilmeisesti valhetteleva pappi sekä pari entistä kilpaurheilijaa.

Ei niin että kehottaisin jäämään kotiin eurovaalipäivänä (tai no, jos jossain vaaleissa on pakko jäädä, niin näissä ainakin monet muutkin jäävät), kun sekä vasemmistoliitolla että vihreillä on oikeasti hyviä ja erittäin päteviä ehdokkaita, joita pitäisi saada nostettua näissä ja tulevissa eduskuntavaaleissa. Lisäksi ainakin Vasemmistoliitolla Esko Seppäsen luopuessa peli on auki ja suhteellisen pieni äänimäärä voi riittää läpimenoon.

LONTOO LAMASSA

Tämä entry on jäänyt vähän jalkoihin. Olen tässä vähän kartoittanut ajankäyttöäni ja havainnut sitä kuluvan varsin kohtuullisesti erinäisiin puuhasteluihin. Täytyy ehkä vähän skarpata.

Kävin siis muutama viikko sitten Lontoossa pitämässä puhetta London School of Economicsin jokavuotisessa Open Research Foorum:issa ja muussa sen oheisohjelmassa. Tänä vuonna teema olivat erilaiset innovaatiot. Puheista olivat mielenkiintoisia erityisesti tuhoisat innovaatiot (esim. sotakoneet, robotit, satelliitit jne.) lisäksi noin niin kuin vanhentuneelle teknologialle tuhoisat innovaatiot. Samoin mielenkiintoista oli julkisella puolella ns. New Public Managementin älyllisestä kuolemasta käydyt keskustelut sekä tietty innovaatiopuheen dekonstruointi hegemoniadiskurssia, jonka avulla se mitä on jäljellä hyvinvointivaltiosta muutetaan dickensläiseksi versioksi. Mielenkiintoista tässä puhetavan analyysissa oli se, miten kiireen tunteen luominen on oleellienn minkä tahansa yhteiskunnallisen instituution muuttamiseksi (esim. "Voi ei, Suomi jää jälkeen tästä ns. tietoyhteiskuntakehityksestä, nyt heti vaalit verkkoon ja 100 megaa joka niemen ja notkoon"). Oma puheeni oli O:n kanssa tehty paperi radikaaleista monopoleista, josta varmaan kuulee lisää myöhemmin, sen verran pähkinöissään tyypit siellä aiheesta olivat.

Ensivaikutelma Lontoosta oli kiire. Kaikilla oli kiire erinäisiin julkisiin kulkuvälineisiin. New Yorkissa kenelläkään ei (enää?) ollut kiire, joten sinällään ilmiö oli aika silmiinpistävä. Myös pyöriä oli aivan valtavasti ja vaikuttivat ihan kelpo peleiltä.

Lontoo oli lamassa. Ei sinällään ihmekään, valtiohan kansallisti pankitkin tässä taannoin, eikä cityn liikemiehistä oikein kukaan puhunut kovin hyvään sävyyn. Sen verran synkkään jamaan on maan talous ajautunut. Katukuvassa tilanne näkyi paitsi vähentyneenä turistien määränä, myös muuten siellä täällä. Aivan niin masentuneita kuin New Yorkissa eivät kuitenkaan olleet. Tähän tarkennuksena vielä, että matkani tapahtui siis vähän ennen tätä uusinta pandemiaa.

Majoituin Kings Crossiin, jossa ensimmäisen parin tunnin aikana kuulin enemmän ranskaan kuin varaan koko vuonna. Myöhemmin tajusin, että se johtui siitä, että oli ranskalaisten kevätloma ja kanaalin ali tulevat junat tulivat siihen ihan viereen. Vielä tarkemmin alue, jossa bunkkasin oli Angelin ja Exmouthin välissä.

Toisena päivänä jotkut random-typyt ostivat minut kadulta. Niillä oli varmaan joku vie typerimmän näköinen turisti kadulta bileisiin. Tai siis, en olisi halunnut ottaa rahaa, mutta ne vaativat antaa punnan - koska se oli pelin henki. Bileet olivat kuitenkin aivan onnistuneet.

Kaupunki teki kyllä suuruudestaan huolimatta aika mieleenpainuvan vaikutuksen. Päätin myös mennä tutkijavaihtoon Lontooseen ensi syksyksi muutamaksi kuukaudeksi, jos vain minut sinne ottavat. Tieteellisesti varsin mielenkiintoinen paikka ja tutkimusta hyvin läheltä ominta alaani.

Ylihuomenna imperiumit jatkuvat. Suuntana yhdistynyt Berliini.

Juhon Kapitalismin loppu -maailmankiertue: Amerikka

Amerikan Yhdysvaltoihin suuntautunut matkani oli eräänlaista epäsuoraa jatkoa viime kesänä itäisen Keski-Euroopan matkalleni. Lensin New Yorkiin ja siirryin sieltä Manhattanin, Brooklynin ja Queensin kautta Pensylvanian asemalle suuntana 150 km etelään sijaitseva Philadelphia. New York oli kuin suoraan elokuvista, amerikkalaiset kultturelleja ja laittautuneita.

Minulle retki oli henkisesti aika hankala. En varsinaisesti ole mikään amerikkalaisen yhteiskuntajärjestyksen ylin ystävä ja on pakko sanoa, että matka valitettavasti vahvisti ennakkoluulojani. Tapasin monia todella mukavia ja sympaattisia ihmisiä, jotka olivat vilpittömän ilahtuneita tavatessaan uusia ja erilaisia ihmisiä. Tapasin myös small talkia ja teeskentelyä. Monellakin tapaa valtaetäisyydet tuntuivat suurilta ja vaikkapa opiskelijoiden kanssa tapahtuva alkoholin kohtuukulutus tuntui olevan esimerkiksi muille laitoksille toimiville tai jatko-opiskelijoille täysin vierasta. Kummaa.

New Yorkia on oikeastaan pakko verrata Lontooseen, jossa tätä entryä siis kirjoitan. Molemmat ovat tietynlaisia imperiumin pääkaupunkeja (vaikka Washington on nimellisesti, niin mielestäni New York noin niin kuin taloudellisesti (Wall Street) ja kulturellisesti (Broadway). Tai ehkä olisi sanottava olivat kansainvälisen imperiumin pääkaupunkeja, koska haalistuvan amerikkalaisen unelman sirpaleita oli kyllä havaittavissa. Lontoo tuntuu potkivan edelleen vaikka ihmiset juoksevat joka paikassa pakoon (elämäänsä?) eivätkä hymyile tai ehdi nauttia elämästään.

Molemmat paikat tuntuivat jotenkin odottavilta ja molemmissa laman jäljet näkyivät kuten bailout-packagen mainoksina seksikaupassa, credit crounch haircutissa tai cityn autioituvassa ilmapiirissä. Bileet on pidetty, kamat kasassa, viimeinen sammuttaa valot.

Olin majoittuneena Philadelphian Temple Universityn kampushotelliin. Kampus oli laitettu ja hieno, vanhoja todella korkeita taloja kunnostettu, kulissat kunnossa, kaikki palvelut kävelymatkan päässä. Philadelphian keskustaan oli kolmisen kilometriä matkaa suoraan slummin läpi. Koska halusin nähdä muutakin kuin sitä unelmaa, päätin kävellä matkan keskustaan. Ajattelin vähän silleen, että tuskin siihen kuolisi ihan heti.

Heti kampusalueen ulkopuolella seutu oli todella köyhää. Kampuspoliisi vartioi sisäänkäyntiä kampukselle. Tiellä tyhjillään seisovia (uusia) liittovaltion lunastamia vuokrataloja, puoliksi autioituneita kerrostaloja kuin Beirutista ja poltettuja autonrämiä tienvarsilla. Seutu oli köyhempää kuin Puolan maaseudulla. Ainoana valkoisena miehenä sain pariikin otteeseen sankareita haastamaan kanssani riitaa. En ymmärrä miten ihmiset suostuvat jäämään sinne. Tai valitettavasti ymmärrän kyllä (kts. edellinen entryni), jenkeissä huumeiden ja television lisäksi pakotienä toimivat myös perinteiset uskonnot ja erityinen rahan kultti.

Kirjallisen edelläkävijän Edgar Allan Poe asuttama talo oli tuossa slummissa ja sitä vartioivat liittovaltion metsänvartijat. Poe oli asunut vanhassa talossa 1830-jotain viiva 1840-jotain ja kirjoittanut siellä muun muassa tarinoistaan Mustan kissan ja runoistaan Korpin. Miehen traaginen elämäntarina ja hämäräperäisissä oloissa tapahtunut kuolema Baltimoressa tuntuivat sopivan ränsistyneeseen seutuun kuin nenä päähän. Pakollisista nähtävyyksistä Philadelphiassa vierailin myös vapauden kellon (mitä soitettiin jenkkien itsenäistyessä), Rocky-patsaan ja itäisen valtionvankilan (?) (esim. Al Capone) luona. Vierailin myös paikassa, missä ensimmäinen lisäys Yhdysvaltain perustuslakiin oli allekirjoitettu. Paikalliset eivät ymmärtäneet vitsiäni, kun yritin kysellä missä ja millä toinen lisäys oli allekirjoitettu.

Niin töitä. Teimme perustavaa työtä luodaksemme AIS (tieteenalani globaali kattojärjestö) opiskelijajaoston. Olimme aika yhtä mieltä monesta asiasta, kun loppupeleissä opiskelijatoiminta on aika samankaltaista paikkaan katsomatta. Koitimme tuoda kokoukseen vähän eurooppalaisen opiskelijatoiminnan särmää ja asennetta (?). Eiköhän siitä ihan hyvä tule.

Paluumatkalla vierailin vielä New Yorkin NUY Polylla ja Stern Business Schoolissa ihan noin ammatillisista syistä tapailemassa amerikkalaisia tieteenalan teräviä kulmia ja muita huippuja. Kävin myös tsekkaamassa elektronista musiikkia luukuttavan Cielo-klubin, hortoilemassa Broadwaylla, juomassa teetä Sohossa Mobyn kahvilassa ja lukemassa Imperiumia Manhattanin yllä ja Pääomaa Bronxissa.

Amerikkalaisten usko unelmaansa on jotenkin pelottava. Kai siihen on pakko uskoa, että kestää asua kapseloituneena kaiken sen kurjuuden keskellä. Lähes kaikki menestyneet ynnä imigrantit, joiden kanssa asiasta väänsin, tukivat sumeilematta amerikkalaista unelmaa. "Kyllä täällä voi heikoistakin asemista päästä sosiaaliseen nousuun." Eivätkä varmasti menisi edes autollaan Pohjois-Philadelphiaan. Pidin yhtälöä jotenkin äärimmäisen vaikeana. Erityisesti tulivat mieleen Galbraithin sanat siitä, että aina kun ihmiset alkavat juhlia uutta universaalista varakkuuden aikakautta on aika alkaa etsiä pommisuojaa.

Suomeen palaaminen tuntui hyvältä. Seuraavassa entryssä Lontoo lamassa.

Palasin keskiviikkona Jenkkilästä, joten pinnalla siihen liittyviä ajatuksia. Tämä postaus alkaa jo matkaa edeltävistä tapahtumista.

Kävin katsomassa Kom-teatterin Kalavaleen (Kalavale - kansalliseepos). Kyseessä on edesmenneen Arto Salmisen viimeiseksi jäänyt teos, joka ottaa hyvin kriittisesti kantaa nykymenoon viitaten taaksepäin Tohtori Lönnrotiin ja eteenpäin ns. tosi-tv genreen. Alla saattaa olla spoilereita, vaikken tarkoituksella niitä sinne kirjoittanutkaan. Jos tämä ei ole ilmiselvää, niin yritän kirjoittaa omasta tulkinnastani teoksesta pikemmin kuin siitä mitä kirjoittaja tai näyttelijät halusivat näytelmällä sanoa.

Olen kirjoittanut aikaisemmin siitä, että maailmaa voi katsoa enemmän tai vähemmän kyynisesti. Asiat voi selittää hyväntahtoisesti sattumien summana ja yksinkertaisten joskin erehtyväisten ihmisten toimina. Asiat voi selittää myös pahantahtoisena salaliittona, joka vain nopeuttaa ihmiskunnan vajoamista tarkoituksellisesti luotuun kastijärjestelmään, ympäristökatastrofiin ja ihmiskunnan päiviltä päästävään ydintuhoon. Nämä eri tarkastelutavat ovat mielestäni toisiaan täydentäviä. Niitä tulisi tarkastella pikemminkin jatkumona, ei vaihtoehtoisina.

Minun lähtökohtani on se, että tieto _pakottaa_ toimimaan. Toisaalta ilman totuuden hahmottamista maailmaa ei voi muuttaa paremmaksi. Jossain määrin tieto (erityisesti ihmisen toiminnasta) ei myöskään ole yksinkertainen joko-tai kysymys vaan liikkuu jatkumolla subjektiivisesti objektiiviseen. En takerru tähän kysymykseen tässä kohtaa sen enempää vaan tyydyn kommentoimaan, että täten tarkastelun kyynisyyden aste (jatkumolla) määrittää sen miten hyvin epäkohtiin voi tarttua.

Erityisesti vastustan naivia uskoa maailman hyvyyteen: että tiedän epäkohtia olevan, mutta jos vain uskon (tai kollektiivisesti uskomme) jotain naminami tai höpönlöpöä, niin minä pystyn pitämään oman elämäni kulissit pystyssä. Tämä on minusta itsepetosta. Rooma on jo tulessa ja sen kieltäminen vain haittaa sammutustyötä.

Kalavale kertoo luokkanousun valheesta. Miten alemmat sosiaaliluokat (käytän tässä luokka-sanaa tarkoituksellisen laajassa merkityksessä tarkoituksenani yksinkertaistaa) pyrkivät keskiluokan laitumille, jotka alkavat olla täynnä ja veräjät lukossa. Miten yläluokka tietäen ja keskiluokka huijattuna käyvät sotaa alempaa yhteiskuntaluokkaa vastaan. Monella köyhällä, sairaalla, vanhalla, nuorella tai muuten vähemmistöön kuuluvalla enemmistöläisellä ei ole yhteiskunnassamme enää todellisuudessa juurikaan toivoa muuttaa olosuhteitaan paremmaksi. Ei koulutuksella eikä työn avulla.

Tämän hyväksyminen on kuitenkin yhteiskunnallisesti vaarallista jalkoihin jääneille. He voisivat ymmärtää, että heitä käytetään hyväksi. Samoin keskiluokalle olisi kiusallista myöntää olevansa hyväksikäyttäjiä. Toivoton tilanne pitää naamioida. Tarvitaan ns. amerikkalainen unelma.

Totuus naamioidaan joukkoviestimien ja päihteiden avulla. Metaforana on urheilukilpailu, jossa voittoa tavoitellaan keinolla millä hyvänsä - ja vain voitto palkitaan. Voitto on myös moraalinen, sillä sen avulla jäsen voi lunastaa yhteiskunnan ja lähimmäistensä kunnioituksen. Mukamas päästä keskiluokkaan. Maamme laulu lauletaan seisaaltaan ja pää paljaana. Tähän kilpailuun on valmennettu koko yhteiskunta koulusta armeijan kautta työelämään. Voittaja saa kaiken eikä kaverille jätetä. Suurimmista sankareista tulee "julkkiksia", joiden elämä on kiinnostavaa ja joista osa voi ehkä nousta keskiluokkaan. Tai niin heille ja katsojille ainakin luvataan.

Kilpailun yksi vastenmielisimmistä puolista ovat ns. tosi-tv ohjelmat, joiden toimintaan on orkestroitu samoissa mediakorporaatioissa toimivan iltapäivälehdistön kanssa. Ohjelmien avulla ruokitaan valhetta sosiaalisesta noususta. Niihin valitaan hyvännäköisiä, mutta yksinkertaisia alimpien sosiaaliluokkien jäseniä. Voittajalle luvataan julkisuutta, joka voi ehkä muuttua myöskin toimeentuloksi tai luokkanousun välineeksi. Heidän kustannuksellaan saadaan hyvät naurut. Heidän elämäänsä hyväksikäytetään iltapäivälehdistön kertakäyttömateriaalina. Mitä törkyisempiä ja hurjempia tarinoita saadaan kehitettyä, sitä tyytyväisempiä ovat keskiluokkaiset ja alaluokkaiset median kuluttajat. "Huolimatta typeryydestään tuokin pärjää". "Onneksi minulla ei sentään mene noin huonosti". Samalla voi hymistellä omalle erinomaisuudelleen sekä vertailla omaa pärjäämistään sekä ylläpitää valhetta siitä, että ohjelmien sankareilla olisi juurikaan toivoa.

Kaikkein hurjinta on se, että "julkkikset" luulevat tekevänsä hyvät kaupat alistaessaan elämänsä suurennuslasin alle. Siksi Mikkoset, BBt, Ruususet ja Tukiaiset suostuvat tekemästään elämästään törkyä. Samat puolilämpimät valheet eri kuorissa: työnteolla voi rikastua tai koulutus kannattaa. En enää viitsi tehdä heistä enää edes pilkkaa camp-hengessä tai älyllistettynä, koska ovat tässä oikeastaan ne heikompiosaiset, joita vastenmielisesti käytetään hyväksi sosiaalisen pornon kohteina.

Seuraavassa postauksessa Amerikan Yhdysvallat. Ihanuuksien ihmemaa.

Olin viime tiistaina Teknisen palvelun lautakunnan neljännessä kokouksessa. Tässä muutamia huippukohtia.

1. Rakentamispalvelut ovat tällä hetkellä hajallaan ympäri kaupunkia (mm. Ilmalassa) ja työn hoitaminen vaatii pääkonttorin sijoittamista yhteisiin tiloihin. Tiloja varten om laadittu arkkitehdin johdolla ja henkilöstöä konsultoiden tarvekartoitus, josta keskusteltiin lautakunnassa. Esitin että avokonttorin sijaan tutkittaisiin työrauhan paremmin mahdollistavia fyysisiä työpaikkaratkaisuja - esimerkiksi perinteisten työhuoneiden tai vielä mieluummin jaettujen työtilojen muodossa. Yhdessä henkilöstön kanssa, joka työtiloista pääsee nauttimaan. Näin mahdollistetaan paremmin tavoitteiksi mainitut "hyvä yhteishenki, sujuva kommunikointi ja nopea tiedon välittyminen".

2. Toinen asia oli muutamien puitesopimusurakoitsijoiden kilpailuttaminen. En mene yksityiskohtiin, kun papereihin oli laitettu isolla, että "ei julkisuuteen". Eivätkä numerot muutenkaan ole kovin kiinnostavia. Kiinnostavaa on sen sijaan se, että erityisesti tuntihintoja ynnäillessä tulee pakostakin mieleen miten työt suorittavalle työntekijälle saa sotun, sivukulujen, työkulujen ja yrityksen katteen jälkeen maksettua tessin mukaista palkkaa. Yhtään kovin törkeää tapausta ei tänään käsitellyissä ollut (joista olisi siis syytä epäillä rikosta), mutta kovin suurta katetta ei käteen voi kyllä jäädä (ja sen laskeminen on tehty, öö, ei mitenkään kovin suoraviivaiseksi). Tai sitten kaupungilta laskutetaan tunteja, joita sille ei ole tehty.

Tilanne on aika merkillinen, jos joudutaan toimimaan vain tai edes pääosin "epäiltyjen" omien tietojen varassa. Kaupungilla on oikeus saada pääurakoitsijana Tilaajavastuulain nojalla eri maksuista. En tosin ole ihan varma miten näitä tietoja voisi puitesopimuksia laadittaessa hyödyntää.

Hankintalaki ei ilmeisesti ja käytettyjen puheenvuorojen perusteella anna kovin suuria mahdollisuuksia puuttua asiaan, paitsi jos siellä on jotain ilmiselvästi laitonta. Tähän ehkä kaivattaisiin kaupungilta jonkin sortin ryhtiliikettä (ynnä uutta hankintalakia sekä parempaa valvontaa). Rakennuspalveluiden johtaja vakuutteli toki suureen ääneen ettei siedä tai hyväksy erilaisia harmaan talouden muotoja, mikä onkin paikallaan.

3. Kolmas suurempi asia oli Khs:n 16.08.2006 asettaman Hankintastrategiatyöryhmän Kaupungin omien tukipalveluiden kilpailuttamisen jatkamista koskeva loppuraportti, jonka lukeminen kilpailutuskriittiselle oli vähän kuin vetäisi itseään turpaan (anteeksi kielikuvani).

Pilottihankkeet eri puolilla kärsivät siitä, että alkutilannetta ei oikein otettu huomioon eivätkä pilotit olleet tarpeeksi pitkiä, jotta niistä voisi päätellä mitä kilpailutuksesta pidemmällä aikavälillä seuraa. Esimerkiksi (kansainvälisten) yritysten käyttäessä petomaista hinnoittelua (predatory pricing) ajaakseen kaupungin omat yksiköt pois tai tekemään palvelut "tappiolla". On myös sangen epäselvää miten kaupungin palvelut joista ei esimerkiksi voi irtisanoa (ja hyvä niin) pystyvät "kilpailemaan" näiden yritysten kanssa. Hyviä esimerkkejä aiheesta löytynee esimerkiksi Helsingin bussiliikenteestä.

Aiheesta heräsi myös sangen paljon keskustelua. Asialistalla se oli lautakunnassa koska Hankintakeskus oli antanut loppuraportista lausunnon, josta kokouksessa hiottiin kulmia ja josta tulikin jonkin verran parempi.

Hankintastrategiaryhmän loppuraportin seurauksia valuu/on valunut varmaan muihinkin lautakuntiin, joten niitä kannattaa aktiivisten lukijoiden seurata kriittisesti ja tarkasti.