Olut valmistetaan mallasuutteesta seuraavalla tavalla:
Ensinnäkin pitää muistaa, että astioiden ja välineiden pitää olla puhtaita. Ne on pestävä normaalisti esim. astianpesuaineella ja huuhdeltava huolellisesti pesun jälkeen. Kuivaus ei ole tarpeen (päin vastoin: jos astiat kuivaa esim. pyyhkeellä, voi olla varma, että pyyhkeestä tulee astiaan paljon kaikenlaisia mikrobeja). Vierrettä ja olutta käsiteltäessä, on myös kädet pidettävä puhtaina. Vierteeseen ei kannata aivastella, yskiä tai syljeskellä. Kissat, koirat, lapset ja muut lemmikit kannattaa pitää suljettuna toiseen huoneeseen.
Uutteen mukana tullut tai muualta ostettu pussitettu kuiva oluthiiva herätetään sekoittamalla se huoneenlämpöiseen veteen, johon on lisätty 5 % kidesokeria eli esim. 3 desilitraan vettä liuotetaan 15 g (yksi ruokalusikallinen) sokeria ja lopuksi siihen sekoitetaan hiivapussin sisältö. Astia pidetään huoneenlämpötilassa, jossa seoksen pitäisi alkaa käydä 1 - 12 tunnin kuluessa. Kun seos käy, edetään seuraavaan vaiheeseen.
Uutepurkki avataan ja uute liuotetaan 4 litran kattilassa veteen. Uutepussi (purkki) huuhdotaan lämpimällä vedellä, jotta kaikki uute saadaan talteen kattilaan. Kattilaan lisätään vettä kunnes uutetta ja vettä on yhteensä n. 3 litraa. Seos lämmitetään kiehuvaksi hämmentäen niin, että uute ei pääse palamaan pohjaan. Uute on raskaampaa kuin vesi ja se makaa kattilan pohjalla ja palaa pohjaan ellei sitä hämmennä. Seos kiehautetaan. Ole tarkkana, ettei kattila pääse kiehumaan yli (vierre kiehuu ylitse yhtä helposti kuin maito).
Kiehautettu seos kaadetaan käymisastiaan (jos astiana on damejeanne-lasipullo, seos pitää ensin jäähdyttää alle 30 asteen, ettei pullo rikkoutuisi). Lisätään seuraavaksi mahdollisesti tarvittava lisäsokeri. Se kannattaa punnita ja liuottaa kattilassa hämmentäen lämpimään puhtaaseen veteen ja kaataa vasta tämä liuos käymisastiaan (etenkin lasipulloa käytettäessä). Sitten lisätään kylmää vettä kunnes uutepurkissa mainittu litramäärä tulee täyteen. Vettä lisättäessä pitää vierteen lämpötila mitata ja säätää pintahiiva- eli ale -oluilla n. 20 asteeseen ja pohjahiivaoluilla n. 10 asteeseen. Jos vesi on voimakkaasti kloorattua, se kannattaa keittää ja jäähdyttää ennen kuin sitä käyttää oluenpanoon.
Sokerin lisäämiseen pätee kultainen sääntö:
Sokerilla toki saa olueen prosentteja, mutta liian vahva olut ei ole maittavaa eikä sen maku ole tasapainoinen. Jos prosentteja haluaa, kannattaa keskittyä kotiviinin valmistamiseen. Muistettakoon tässä, että olut on mieto alkoholijuoma. Jäljempänä esitetään laskelmia siitä, miten paljon sokeria (jos ollenkaan) uutteeseen voi lisätä. Usein on kuitenkin parasta käyttää lisäsokerin asemesta kaksinkertainen määrä mallasuutetta. Tapa on hieman kalliimpi, mutta tuloksena saa täyteläisempää olutta.
Seuraava vaihe on mitata vierteestä oluen kantavierreväkevyys eli sokeripitoisuus ennen käymistä. Tähän tarvitaan areo- tai sakkarometriä. Katso mittausohjeet jäljempää.
Vierteen lämpötila tarkistetaan vielä kerran ettei se ole missään tapauksessa yli 30 astetta, koska hiiva kuolee liian kuumassa.
Ilmastetaan vierre kaatamalla sitä n. puolen metrin korkeudesta esimerkiksi kauhalla. Yleensä riittää, kun vierre kaadetaan n. yhden kerran (jos nyt esim. vierrettä on 20 litraa ja kauhan tilavuus on 1 litra, niin kaksikymmentä kauhallista on tarpeeksi). Tarkoitus on sekoittaa vierteeseen ilmaa (lue: happea), jotta seuraavaksi lisättävä hiiva kasvaisi ja lisääntyisi käymisen alkuvaiheessa nopeasti ja käyminen lähtisi kunnolla alkuun. Nopea startti on tarpeen siksi, että jos alku viivästyy useita päiviä, niin sinä aikana vierteessä saattaa ehtiä lisääntyä jokin ei-toivottu bakteeri- tai hiivakanta. Tällaisia asiaankuulumattomien mikrobien hyökkäyksiä kutsutaan kontaminaatioksi.
Lisätään nyt käymisastiassa olevaan vierteeseen jo hyvässä vauhdissa oleva herätetty hiiva sekoittaen se tasaisesti koko vierteeseen. Suljetaan käymisastian kansi ja asetetaan siihen vesilukko. Vaihtoehtoisesti nopeasti käyvillä aleilla riittää, kun peittää astian puhtaalla pyyhkeellä. Astia siirretään rauhalliseen paikkaan, jossa vallitsee oluttyypin ja hiivan vaatima oikea lämpötila (alet n. 20 ja lager alle 10 astetta).
Monien lagereina myytävien mallasuutepakettien mukana tuleva hiiva ei ole oikeaa lager-hiivaa, jolloin on noudatettava uutepakettiin painettua käymislämpötilasuositusta. Jos näet paketin mukana tuleekin ale-hiivaa, se ei useinkaan käy lainkaan lagereiden käymislämpötiloissa. Noudata siis pakettiin painettuja ohjeita niin kauan, kunnes tiedät, mitä teet.
Selvää käymistä pitäisi ilmetä vuorokauden kuluessa. Noin kahden vuorokauden kuluttua käymisen pitäisi olla pintahiivoilla kiihkeimmillään ja viikon päästä ohitse. Viileässä käytettävät lagerit käyvät paljon pitempään kuin pintahiivaoluet, jopa kahdesta neljään viikkoa. Tätä vaihetta kutsutaan pääkäymiseksi, koska pääosa vierteen sokerista ehtii käydä alkoholiksi ja hiilidioksidiksi tässä vaiheessa.
Kun käymisen kaikkein voimakkain vaihe on ohitse ja oluen pinnalle kohonnut vaahto alkaa aleta, monet laskevat oluen toiseen astiaan pääkäymisen loppuvaihetta varten. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä - kelpo olutta saa aikaan laskemattakin. Tällöin se on pullotettava muutaman päivän kuluessa pääkäymisen loppumisesta, jotta olueen ei tulisi hiivamaista aromia. Jos laskee oluen, niin pullottamisen kanssa ei ole niin kiirettä ja olut kestää käymisastiassa jopa pari viikkoakin ennen pullotusta.
Pääkäymisen jälkeen olut pullotetaan. Sitä ennen on kuitenkin tarkkaan varmistettava, että käyminen on todellakin loppunut, koska muuten seurauksena on räjähtäviä olutpulloja. Yksi tapa on seurata vesilukkoa: siitä saa tulla korkeintaan kaksi kuplaa minuutissa, mieluimmin kuitenkin vain yksi (tällöin on kuitenkin varmistettava, että käymisastian kansi ei vuoda eikä hiilidioksidi pääse sitä kautta karkuteille). Toinen ja parempi tapa on seurata areometrillä oluen ominaispainoa: jos 24 tunnin kuluessa ominaispaino ei pienene lainkaan (siis ei alene edes 0,001 yksikköä (eli 0,25 sokeriprosenttia)), oluen voi pullottaa.
Ennen pullottamista ja jälkikäyntisokerin lisäämistä pitää oluesta mitata jäännösuutepitoisuus areometrillä. Ennen käymistä mitatusta kantavierrepitoisuudesta ja nyt mitattavasta jäännösuutepitoisuudesta voi laskea oluen alkoholipitoisuuden ja käymisasteen. Ohjeet ovat jäljempänä.
Pullot on pestävä ja mahdollisesti desinfioitavakin ennen oluterän pullottamista. Pääkäymisen loppuvaiheessa on hyvää aikaa aloittaa pullojen puhdistaminen. Halutessaan niistä voi liottaa vanhat etiketit irti - pullot lämpimään veteen yön ajaksi niin aamulla etiketit irtoavat helposti. Sitten pullot huuhdotaan sisältä kolmeen kertaan lämpimällä vedellä. Jos vesi ei riitä pullon puhdistamiseen, kannattaa pullo hylätä ja palauttaa takaisin kauppaan - panimot kyllä saavat hankalammatkin pullot puhtaiksi omilla tehokkailla pesuaineillaan.
Huuhdonnan jälkeen kannattaa pulloista vielä hätistää mikrobit pois: pullojen sisus voidaan huuhtoa joko klooripitoisella desinfiointiaineella (hypokloriittiliuoksella eli super-kloriitilla) ja huuhdottava kuumalla vedellä käsittelyn jälkeen. Toinen desinfiointitapa on tehdä uunissa pullopaistosta. Uuni ladataan täyteen pulloja ja lämmitetään 170 asteeseen puolentoista tunnin ajaksi, jolloin pullot steriloituvat. Pullojen on annettava jäähtyä huoneenlämpötilaan ennen kuin niihin voi lapottaa olutta.
Kun pullot ovat valmiina odottamassa, voidaan ryhtyä varsinaiseen pullottamiseen: Ylimääräisen hiivan erottamiseksi olut kannattaa lapottaa käymisastiasta toiseen (puhtaaseen ja desinfioituun) astiaan, mutta tämä ei ole välttämätöntä, jos toista astiaa ei ole.
Olueen lisätään jälkikäymissokeri, jotta pulloihin saadaan hiilidioksidia ja olueen raikkautta ja vaahtoa. Lagereihin lisätään kidesokeria 0,8 % ja aleihin 0,6 % oluen määrästä. Ts. jos on valmistettu 20 litraa lageria, punnitaan 0,8 x 0,01 x 20 kg eli 0,160 kg (siis 160 g, 1 dl kidesokeria painaa n. 90 g) sokeria ja liuotetaan se huolellisesti koko oluterään. Kannattaa ottaa eri astiaan pari litraa olutta ja liuottaa sokeri ensin kunnolla siihen ja sekoittaa sitten tämä liuos koko erään huolellisesti. Huolellinen sekoittaminen tarkoittaa tässä sitä, että otetaan iso kauha tai vastaava ja sekoitetaan sillä koko oluterää minuutin ajan pohjaa myöten. Jälkikäymissokeri on saatava liukenemaan tasaisesti koko erään, koska muuten on jälleen seurauksena räjähteleviä olutpulloja. Sekoittaessa pitää välttää ilman sekoittumista olueen, koska oluenpanon tässä vaiheessa ilma ei ole hyväksi oluen maulle.
Uutepaketeissa neuvotaan yleensä lisäämään sokeri suoraan pulloihin (puoli teelusikallista per 0,33 litran pullo), mutta helpompaa on liuottaa jälkikäymissokeri koko oluterään edellä kuvatulla tavalla.
Olut lapotetaan pulloihin niin, että kaulaan jää n. 3 - 4 cm:n mittainen ilmatila. Kannattaa laskea oluterä kokonaan ensin pulloihin ja korkittaa pullot vasta lopuksi sarjatyönä, koska se nopeuttaa tätä uuteoluen valmistuksen työläintä vaihetta.
Jos hankkii puolen litran pulloja tavallisten kolmasosalitran pullojen sijaan, voi säästää 33 % työtä pullojen pesussa, korkittamisessa ja korkeissa.
Korkkiprässillä painetaan kruunukorkit pulloihin. Jos käytetään vanhoja korkkeja (jotka voi desinfioida sopivalla rikki- tai klooripitoisella liuoksella), on syytä tarkistaa korkin tiiveys nostamalla pullo muutamaksi sekunniksi ylösalaisin, jolloin minkäänlaista pihinää tai valumista ei saa esiintyä. Pullot ladataan takaisin koreihin ja siirretään jälkikäymistilaan.
Kotioluen jälkikäyminen tapahtuu pulloissa. Ensin hiiva kuluttaa pullon ilmatilaan jääneen hapen omaan kasvuunsa ja sitten se alkaa hajottaa jälkikäymissokeria alkoholiksi ja hiilidioksidiksi. Kotioluen tekijää kiinnostaa tässä vaiheessa enää syntyvä hiilidioksidi, koska se liukenee olueen ja tekee siitä virkistävän raikasta ja vaahtoavaa. Tarvittava jälkikäymislämpötila riippuu oluttyypistä: alet huoneenlämmössä ja lagerit viileässä. Huoneenlämpötilassa aikaa tarvitaan n. viikko, jonka jälkeen olut siirretään viileään varastoon, jossa se saa olla kunnes se on kirkastunut. Kirkastumiseen menee aikaa n. 2 - 4 viikkoa. Lagereita pidetään viileässä koko jälkikäymis- ja myös kirkastumisjakson ajan.
Jälkikäymisen aikana pitää seurata pullojen painetta: päivittäin avataan yksi pullo, jota ei vielä kannata mennä juomaan, koska tuore hiivan samentama olut ei maistu erityisen hyvältä. Olueen pitäisi alkaa pikkuhiljaa kertyä vaahtoa, mutta ei niin paljon, että olut hyppää itsestään pullosta ulos.
Aiemmin jo kahteenkin otteeseen mainittu pullojen räjähtäminen johtuu siitä, jos oluessa on liikaa käymiskykyisiä sokereita sitä pullotettaessa. Tällöin jälkikäymisessä syntyy liikaa hiilidioksidia, pullojen sisäinen paine kasvaa kasvamistaan ja lopulta se rikkoo pullot. Vanhoista painavista olutpulloista putosi aina siististi pohja pois, mutta uudet kevytpullot hajoavat miten sattuu ja niistä tulee enemmän sirpaleita kuin vanhanmallisista pulloista. Kruunukorkit pysyvät aina kiinni.
Jos pullot alkavat jälkikäymisen aikana pamahdella rikki tai pulloja kokeeksi avattaessa olut hyppää pullosta itsestään silmille, pitää äkkiä ryhtyä jäähdyttämään pulloja ja raottamaan kaikkien pullojen korkkeja niin, että pulloissa oleva liika paine pääsee pois. Kannattaa varautua siihen, että painetta on päästettävä aluksi kahdesti vuorokaudessa ja parin päivän päästä kerran päivässä niin pitkään, että olut ei enää hyppää pullosta ulos, kun korkin avaa. Paineenpäästöoperaation jälkeen, tilanteen lauettua, kannattaa käydä jokainen pullo vielä korkkiprässillä läpi ja painaa korkit takaisin kunnolla kiinni.
Päinvastaisessa tapauksessa, jos pulloihin ei tule painetta eikä olueen vaahtoa, tilanne vaatii eri toimenpiteet. Tällöin on avattava kaikki pullot ja lisättävä jokaiseen pulloon sokeria n. puoli teelusikallista ja suljettava korkit uudelleen.
Kotiolut jälkikäy ja kirkastuu noin kahdessa viikossa.
Kantavierrepitoisuus kertoo, miten paljon vierteessä on sokereita ennen käymistä. Sitä tarvitaan, kun lasketaan valmiin oluen alkoholipitoisuutta ja käymisastetta.
Kantavierteen ja jäännösuutepitoisuuden mittaaminen areometrillä. Mittari näyttää kuvassa ominaispainoa 1,011.
Jos vierteen lämpötila mittaushetkellä ei ole se, minkä areometri vaatii, voi mittauksen kuitenkin tehdä (pitää kuitenkin varoa suuria lämpötilanvaihteluita, ettei mittari rikkoonnu). Tällöin on kuitenkin tehtävä lukemaan lämpötilakorjaus. Veden (ja vierteen) tiheys muuttuu 0,001 ominaispainoyksikköä jokaista 4 astetta kohti. Esimerkiksi, jos areometri näyttää ominaispainoa 1,037 ja mittari vaatii 20 asteen mittauslämpötilaa ja vierre onkin todellisuudessa 25-asteista, pitää mittaustulokseen lisätä (25-20) / 4 x 0,001 eli 0,00125 yksikköä. Nyt siis vierteen tiheys 20 asteessa olisikin (1,037 + 0,00125) kg/m3 eli 1,03825 kg/m3. Koska lämpötila oli 5 astetta korkeampi kuin pitäisi ja koska nesteet kevenevät lämmetessään, piti tulokseen lisätä tarvittava korjaus. Kaavana korjauslaskelma on seuraavanlainen:
(mittauslämpötila - tavoitelämpötila) x 0,001
Korjaus = -------------------------------------------------
4
Vastaavasti saadaan samantapainen korjauskaava tiheydelle:
(mittauslämpötila - tavoitelämpötila) x 1 kg/m3
Korjaus = -------------------------------------------------
4
Jos korjauslaskelma vaikuttaa hankalalta, voi toki aina säätää vierteen lämpötilan samaksi kuin mittari vaatii. Sakkarometreillä korjaus on yksi prosentti jokaista 16 astetta kohti: edellisessä tapauksessa siis (25-20) / 16 x 1,0 % eli 0,31 % olisi lisättävä mittarin ilmoittamaan pitoisuuteen. Kaavana:
(mittauslämpötila - tavoitelämpötila) x 1 %
Korjaus = -------------------------------------------------
16
Jos käytät sakkarometriä, jonka asteikolta voi suoraan lukea vierteen sokeripitoisuuden prosentteina, ei mitään laskelmia enää lämpötilakorjauksen jälkeen tarvita, vaan tiedossa on jo vierteen vahvuus. Lukema voi olla esimerkiksi 11,5 %, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että vierre sisältää liuenneita aineita niin paljon, että ne yhdessä riittävät nostamaan vierteen tiheyttä yhtä paljon kuin, jos se olisi 11,5 prosenttista sokeriliuosta. Nämä liuenneet aineet ovat peräisin mallasuutteesta (mallassokeria, muita sokerilaatuja, dekstriineitä yms) ja vierteeseen lisättyä kidesokeria.
Areometri taas ei ilmoita suoraan pitoisuutta vaan ominaispainolukemasta on laskettava sokeripitoisuus. Sääntö on kuitenkin onneksi varsin helppo: 0,004 yksikön muutos ominaispainossa (tai 4 kg/m3 tiheydessä) vastaa aina yhtä prosenttia sokeripitoisuutta. Edellä olleen esimerkin mukaan saatiin korjattu tiheys 1,03825 kg/m3, josta ensin vähennetään veden tiheys 1,000 ja saadaan luku 0,03825. Kun se jaetaan 0,004:llä saadaan 9,56 %, joka pyöristyy 9,6 prosentiksi. Mittaustarkkuus ei salli kuin yhden desimaalin näihin pitoisuuksiin... Areometrille se on kaavana:
(mitattu ominaispaino + korjaus - 1000)
Kantavierre-% = ----------------------------------------
4
Jäännösuutepitoisuus mitataan pääkäymisen jälkeen oluesta. Tässä vaiheessa pääosa vierteessä olleista sokereista on muuttunut (eli käynyt) alkoholiksi ja hiilidioksidiksi. Sokeripitoisuus on siis pienentynyt ja areometrillä mitattu tiheys laskenut. Myös syntynyt alkoholi pienentää tiheyttä, koska onhan se kevyempää kuin vesi.
Lämpötilakorjaus ja laskelmat tehdään täsmälleen samalla tavalla kuin kantavierrepitoisuuttakin mitattaessa, katso menetelmä edellisestä kappaleesta.
Tässä on siis tarkoitus mitata ja laskea oluen näennäisen sokeripitoisuus, koska sitä tarvitaan seuraavaksi alkoholipitoisuuden laskemiseen. Esim. jos 14 asteen lämpötilassa ominaispaino on 1,004, niin korjattu tiheys on 1,004 + 0,00025*(14 - 20) eli 1002,5 ja näennäinen sokeripitoisuus on (1002,5 - 1000) / 4 eli 0,62 % ü 0,6 %.
Alkoholipitoisuuden laskeminen perustuu siihen, että se sokeri, joka on kadonnut vierteestä oluen käydessä, on muuttunut alkoholiksi, hiilidioksidiksi ja hiivaksi. Laskelma on seuraava:
Alkoholi-% = 0,42 x (kantavierre-% - jäännösuute-%)
Esim: 0,42 x (9,6 - 0,6 )% = 3,78 p-% ü 3,8 p-%
Alkoholipitoisuus voidaan tietenkin laskea myös suoraan mitatuista ominaispainoista, jos niin halutaan: Lämpötilakorjatusta vierteen ominaispainosta vähennetään oluen lämpötilakorjattu ominaispaino ja erotus kerrotaan 106:lla. Kaavana:
Alkoholi-% = 106 x (vierteen tiheys - oluen tiheys)
Esim. 106 x (1,03825 - 1,0025) = 3,79 p-% eli 3,8 p-% (Ero edelliseen johtuu pyöristysvirheistä)
Esimerkissä saatiin alkoholipitoisuus juuri ja juuri nelosoluen luokkaan. Se nousee vielä siitä, kunhan pullotuksen yhteydessä lisättävä jälkikäymissokeri käy myös alkoholiksi. Sen voidaan hyvin olettaa käyvän alkoholiksi sataprosenttisesti eli lisätystä jälkikäymissokerista saadaan alkoholia tasan 51 % lisätyn sokerin painosta. Jos esimerkiksi valmistetaan lageria, niin sokeria lisätään 0,9 %. joten siitä tulee vielä 0,51 x 0,9 % eli 0,46 % lisää alkoholia. Oluen lopullinen alkoholipitoisuus jälkikäymisen jälkeen tulee siis olemaan lähellä arvoa (3,78 + 0,46) % = 4,24 % alkoholia. Nämä ovat painoprosentteja, koska ne ovat laskelmissa helpompia käyttää kuin tilavuusprosentit, joina Alko ilmoittaa oluiden pitoisuudet. Painoprosentin voi muuntaa tilavuusprosentiksi kertomalla lukeman 1,26:llä: esimerkkioluemme tilavuusprosentti olisi siis 1,26 x 4,24 p-% = 5,3 til-%. Olut kuuluisi neljänteen veroluokkaan.
Kiinnostuksen vuoksi voimme laskea vielä käymisasteen ja todellisen jäännösuutepitoisuuden. Käymisaste kertoo sen, miten monta prosenttia vierteessä olleista sokereista on todella käynyt. Lähdetään liikkeelle äsken lasketusta lopullisesta alkoholipainoprosentista: jaetaan se 0,51:llä, jolloin saadaan todellinen käyneen sokerin määrä. Kerroin 0,51 poikkeaa edellä käytetystä 0,42:stä, koska nyt ei enää tarvitse ottaa huomioon alkoholin aiheuttamaa keventymistä. Siis 4,24 % / 0,51 = 8,31 %-yksikköä vierteessä olleesta sokerista on käynyt. Vierteen kokonaissokeripitoisuus oli yhtä kuin kantavierrepitoisuus + jälkikäymissokeripitoisuus, eli (9,6 + 0,9 ) % = 10,5 %. Tästä sokerista on nyt siis 8,31 %-yksikköä käynyt, joten kaikesta sokerista kävi 8,31 / 10,5 * 100 % = 79 %. Loput 21 % sokereista (tai oikeammin vierteen uuteaineista) olivat sellaista laatua, joka ei kelvannut hiivalle ravinnoksi ja joka ei siis lainkaan käynyt. Se jää olueen antamaan makua ja väriä.
Esimerkkioluemme todellinen jäännösuutepitoisuus on siis (10,5 - 8,31 ) % = 2,19 % ü 2,2 %.
100 grammaa oluttamme sisältää siis
Voimme myös laskea valmistamamme oluen energiasisällön niille, jotka haluavat vahdata kaloreita. Tiedämmehän nyt, mitä oluemme sisältää, joten laskelman pitäisi olla helppo. Kunkin aineen energiasisältö grammaa kohti on seuraava:
Laskelmassa tarvitsee siis ottaa huomioon vain jäännösuute- ja alkoholipitoisuus. 100 g oluttamme sisältää siis energiaa: (2,2x16,5 + 4,2x29,7) kJ = 161 kJ / 100 g. Yhtä pullollista (0,33 l) kohti energiaa on 531 kJ eli 127 kcal. Mainittakoon tässä vertailun vuoksi, että lasillinen (vain 2 dl) kevytmaitoa sisältää 100 kcal ja kulutusmaitoa 112 kcal. Pullollinen virvoitusjuomaa sisältää n. 160 kcal. Vaikka valmistimme A-luokan olutta, ei sen energiasisältö näin tehtynä ole mitenkään suuri verrattuna muihin tavallisiin juomiin. Aivan toinen asia sitten on se, että olutta on helppo juoda vaikka kolme litraa, mutta kuka jaksaa juoda kevytmaitoa 2,2 litraa illassa...