Kirkon rakentamisen jälkeinen aika

Kirkko saatiin siis rakennettua ja Kijk sai saatavansa takaisin. Kuten kaikki varmaan
tietävät, pitää puurakennusta huoltaa ja korjata. Näin siis myös tässä tapauksessa, eihän
kirkko muuten olisi tänä päivänä meidän ihailtavana.

Kuten jo aiemmin kerrottiin, velkojen maksamisella oli kiire ja vanha raamattukin
huutokaupattiin. Suureen tarkkuuteen varojen suhteen oli tarvettakin, koska "Vihollinen ryssä",
niinkuin pytäkirjoissa mainitaan, oli pikkuvihankin aikana kirkon ryöstänyt. Olipa papin alttari-
pukunakin vain vanha rikkinäinen kaapu ja palttinainen paita palttinauhoineen. Alttaripöydäl-
läkin oli vain koristamaton pellavaliina. (Tänä päivänä pellavaliinan arvostus taitaa olla toista
luokkaa, niin ne ajat muuttuvat, tekijän oma huomautus).

Alttarikalusto oli tinaa ja läkkiä. Katossa riippui tinakruunu. Kirjatkin olivat huonoja, kuluneita.
Mutta kun tarkkoja oltiin, niin kirkokokouksessa omassa kirkossa 4/5 1766 luetut tilit osoittivat jo
säästöä seurakunnan rahastossa 108 talaria ja 20 äyriä. Vähän aikaa oli säastetty sitenkin, että
pidettiin lukkarinvirka täyttämättä. Kirkonkokouksessa 16/6 1765 virka jälleen päätettiin täyttää ja
suostuttiin uudelle lukkarille maksamaan palkkaa kaksi kappaa rukiita vuodessa jokaisesta kodista
saarnahuonekunnan alueella. Siitä palkasta oli myös veisattava palkkaa maksavien haudalla.

Kokouksessa 26/7 1772 todetaan vanha kellotapuli niin huonoksi, että on pakko rakentaa
uusi. Rakentaminen kuitenkin viipyi vielä. Kirkonkokouksessa 26/7 1778 päätettiin hankkia "metal-
linen kello vihdoinkin kirkolle". Lukkari Saxén joka samalla nyt oli kirkon isäntä johti vapaaeh-
toista varain keräämistä ja kellon hinta karttui vähitellen. Nyt päätti seurakunta kokouksessa
26/9 1779 silloin heti tapulin rakentaa ja maksoi kapan ohria kustakin talosta lukkarille tapuli-
rakennuksen työn valvomisesta sekä rahain keräämisestä yksityisiltä. Lukkari J.Saxén oli itsekin
taitava puumies ja teki tarvittavia puutöitä kirkossa.

Vuonna 1788 oli kysymyksessä kirkonkaton tervaus ja kirkon seinien laudoitus. Työn
suorittajaksi valittiin Tuohitun ruodun sotamies Lind, jolle palkaksi luvattiin pari riksiä ja yllä-
pidoksi leipä ja särvintä jokaisesta talosta, sekä tarpeellista apua tervauksessa. Vaikeuk-
sia tuotti kuitenkin laudoitusta varten tarvittavan puutavaran saanti.

Vuosisadan lopulla olivat eräät korjaukset taas ajankohtaisia, mm. penkkejä tuli paran-
taa ja lattia kokonaan korjata. Viimeksi mainitun tehtävän sai suorittaakseen Aimontapon torp-
pari taloista saaduilla aineilla. Vuonna 1796 pidetyssä kirkonkokouksessa seurakunta julisti
yksimielisesti hänen tehneen työn täysin tyydyttävästi ja torppari sai palkakseen 10 riksiä.
Kun lisäksi vanhat lattia- ja penkkipalkit päätettiin kirkkoväärtti Juho Saxenin ehdotuksesta
korjata, heräsi kysymys Yliskylän kirkon "voimassa pitämisestä", koska seurakunta joutui li-
säksi uhraamaan paljon emäkirkon hyväksi, siellä kun myös oli korjauksia tekeillä. Vuonna
1819 maaherra antoi päätöksen, minkä mukaan Päärisen ja Hendolan talojen tuli osallistua
Yliskylän kirkon rakentamiseen. Näin ollen rakennusvelvollisten piiri laajeni, eikä kirkon
voimassa pitämisestä enää mitään puhuttu.

Kirkon omaisuuden luettelosta v. 1804 näkyy, että silloin oli tapulissa kolme kelloa, jotka
määriteltiin: 1) metallikello, 2) pieni metallikello, 3) rautamalmikello. Tästä on päätelty,
että tuo rautamalmikello on sama, joka sittemmin Paarskylässä soitti väen työhön ja joutui
sieltä Fiskarsiin ja lopulta kansallismuseoon.

V. 1733 suostui emäkirkko siihen, ettei Yliskylän enää tarvinnut sille viedä kirkkokolehtejansa.
Jo aikaisemmin oli myönnetty vapaus multarahan maksamisesta emäkirkolle Yliskylään haudatusta
ruumiista. Nämä eivät olleet niinkään mitättömiä etuja. Kolehdit Yliskylässä tuottivat aina
muutaman kymmenen talaria vuodessa, mutta esim. v. 1746 luovutettiin emäkirkolle näitä varoja
162 talaria. Näitä hautamaksuja karttui eräinä vuosina huomattava määrä, nyt ne jäivät kaikki
omalle kirkolle ja Yliskylä alkoi saada päinvastoin emäkirkolta hautarahoja. Säännöksi tuli,
näet, että jos Yliskylän alueelle kuuluva halusi haudan emäkirkossa, tuli hänen maksaa hauta-
sijasta silti Yliskyläänkin. v. 1847 ei emäkirkko enää ottanut Yliskyläläisiä multaansa haudat-
tavaksi. Hautasijamaksu oli kummassakin tapauksessa: ylin 18 ja alin 9 kopeekkaa hopeassa.

Vuonna 1852 Yliskylä kirkon vesikatto mainitaan vuotavaksi ja se päätettiin korjata
paanuilla ja tuohella. Vuonna 1878 sanotaan, että kirkon katto "tarvitsis vanhuutensa
takia tulla uudistetuksi", mutta seurakunta päätti, että vanha katto "olkoon korjaamatta
kunnes rupeaa vuotamaan". Seuraavana vuonna pidetyssä tarkastuksessa todettiin
katto kuitenkin aivan lahoksi ja tilalliset määrättiin tuomaan päreitä, sekä Laurilaa te-
kemään korjaussuunnitelmaa. Kirkkoväärtti Laurila oli teettänyt katon, mutta jo vuonna
1883 sanotaan, että "katto vuotei" ja niinpä isäntä J. A. Frälsi "tyrkytti" Laurilaa korjaa-
maan sen omin varoin. Muut yhtyivät vaatimukseen, mutta seuraavana vuonna katto kui-
tenkin päätettiin tehdä yhteisesti ja "palkkamiehillä".

Vuonna 1821 kirkossa oli tehty pienehköjä korjauksia, mm. ikkunoiden ruutujaottelu
on peräisin mainitulta vuodelta. Kirkon alttari on puuta ja alttarikaide mainitaan v. 1754.
Alttaritauluna on kankaalle maalattu kolmiosainen öljymaalaus, jonka alaosassa on sig-
neeraus: 'Jonas Begman Fecit', alareunassa on lisäksi ollut kirjoitus: "Brukspatron Hr
Johan Jacob Kijk och Fru Catharina Elisabeth Grub, som ägare af Tykö Bruk och Öfverby
gård etc. har till Guds hus prydnad förährt denna Altaretafla Å 1750". Ruukinpatruuna
Herra Johan Jacob Kijk ja Rouva Catharina Elisabeth Grub ovat Teijon Ruukin ja Ylisky-
län jne. omistajina lahjoittaneet tämän alttaritaulun v.1750 Herran huoneen kaunistuksek-
si. Maalauksen aiheena ovat alinna ehtoollisen asettaminen, keskellä ristiinnaulittu ja
ylinnä ylösnousemus. Hovimaalari R. W. Ekman korjasi maalauksen 1870-luvulla.

Saarnastuoli oli luultavasti valmistunut noin 1850. Silloisen tyylin mukaan rakennet-
tuna se on sikäli erikoinen, että siihen noustaan portaita pitkin sakaristosta. Kattoa siinä
ei ole lainkaan. Kirkon länsipäähän rakennettiin v. 1762 urkuparvi, jonka koristeena ovat
peilit. Vielä vuonna 1874 parvi oli maalamaton, myöhemmin rintamus maalattiin valkoiseksi.
Kummassakin sivuseinässä on kaksi pystyä tukihirttä ja näillä kohden oli alkuaan poikittai-
set sidehirret, jotka v.1953 korvattiin sideraudoilla. Länsipäätyyn on kiinnitetty pellistä
leikattu vuosiluku 1753 ja rakennusmestarin muistoksi nimikirjaimet E. D.