Yliskylän kappelikirkon rakentaminen

Kuten jo historia osuudessa kävi ilmi, oli jo varhain keskiaikana Yliskylän rautakautiseen kalmistoon raken-
nettu kirkko ja sen rappeuduttua uusi, jota 1600-luvulla oli korjattu. Tämä kirkko purettiin 1700-luvun alku-
puolella ja sen tilalle rakennettiin uusi kirkko.

Isonvihan jälkeen pidetyssä rovastintarkastuksessa vuonna 1729 todettiin, että Yliskylän kirkko oli korjauk-
sen tarpeessa. Seurakuntalaiset lupasivat huolehtia huolehtia kirkkonsa korjauksesta, mutta pyysivät, ettei
heidän tarvitsisi viedä viedä paanuja emäkirkon korjaukseen, koska heidän kappelinsa katto oli peräti rap-
peutunut. Pyyntöä ei kuultu eikä valituksesta ollut hyötyä. Todettiin vain, että Yliskylän kirkko oli pantava
kuntoon ! Kesti kuitenkin kolmattakymmentä vuotta ennen kuin uuden kirkon rakentamiseen voitiin ryhtyä.

Vuonna 1751 tuomari Abraham Paleen piti kahden lautamiehen kanssa laillisen tarkastuksen kirkossa, jonka
he totesivat kerrassaan rappeutuneeksi. Seuraavana vuonna Yliskylän ja Finbyn kappelit pyysivät yhteistä
kolehtia kirkkojensa korjaamista varten ja anomusta lupasi pitäjän rovastintarkastuksen pitäjä puoltaa.
Tuomiokapituli antoikin luvan kolehdin keräämiseen Yliskylän kirkon uudelleen rakentamista varten, koska
vanhaa kappelia ei enää vaaratta voitaisi käyttää eikä siitä myöskään korjaamalla saataisi kelvollista.

Vuoden 1752 lokakuussa pidetyssä Yliskylän
kirkonkokouksessa seurakunta päätti, että vanha
kappeli oli hajotettava ja uusi rakennettava. Ruukin-
patruuna J. J. Kijk oli antanut rakennusmestarinsa
Erik Dahlin tehdä laskelman tarvittavista rakennus-
aineista. Viimeksimainittu palkattiin rakennusmesta-
riksi, jonka päiväpalkaksi sovittiin 4 kuparitalaria. Vaki-
naisiksi rakennusmiehiksi hän sai 14 miestä, joiden
päiväpalkka oli 1 talari 16 äyriä. Seurakunta suotui li-
säksi tekemään tarvittavia työpäiviä ja talolliset tuomaan
rakennusaineet manttaaliensa mukaisessa suhteessa.
Lisäksi päätettiin emäseurakunnalta pyytää Yliskylästä
sinne viedyt kolehtirahat.

Seuraavana vuonna pyyntö ratkaistiin emäkirkossa pidetyssä kirkkoraadin kokouksessa, joka lupasi myöntää
100 talaria, koska Yliskylän seurakunta oli aivan varaton annettuan tähän asti emäkirkolle kaikki kolehti-, mul-
ta- ja kellorahansa. Yliskyläläiset lupasivat kirkkonsa rakentamiseen 800 talaria ja pyysivät lisäksi emäkirkolta
60 tolttia lautaa kirkonkattoa varten, sekä kuninkaan lupaamatkaksi kolehtia koko hiippakunnasta. Kirkkoneu- voston mielestä olisi parempi, jos Yliskylän kirkkoa vain korjattaisiin. Emäkirkolla kun oli tähtäimessä myös
korjaustöitä eikä rahastossa ollut muuta kuin 500 talaria. Yliskylästä oli viimeisen 8 vuoden aikana tuotu 130
talaria ja niin ollen luvattiin luovuttaa sinne 60-100 talaria sillä edellytyksellä, että emäkirkko saisi rahat
Yliskylästä kuten tähänkin asti. Piispa Johan Brovallius määräsi emäseurakunnan luovuttamaan varoistaan Yliskylälle 100 talaria.

Kirkon rakennustyöt aloitettiin toukokuun alussa 1753. Kappelikunnan herrasmiehet valvoivat vuoron perään
töitä ja aineiden tuontia ja lukkari piti rukoukset aloitettaessa työpäivää, joka alkoi klo 5 aamulla ja päätyi klo 8
illalla ja uhkana oli: Jos myöhästyi, niin rangaistukseksi seurasi kokonainen lisätyöpäivä. Vuonna 1758 pide-
tyssä piispantarkastuksessa patruuna J. J. Kijk esitti otteen vuodelta 1631 olevasta hovioikeuden päätöksestä,
jossa määriteltiin ne kylät joiden tuli ottaa osaa kappelin rakentamiseen ja kunnossapitoon. Vanhoista ajois-
ta ovat "kappelia Arpalan luona" rakentaneet Pohja, Aimontappo, Tuohittu, Kuhmis, Pääris, Yliskylä, Kuusto,
Kanturböle, Sormijärvi, Paarskylä, Ketunböle, Lassinböle, Mäkisauru ja Sydänsauru. Näistä olivat aikaa myö-
ten eronneet molemmat Saurut, Kanturböle, Paarskylä ja Ketunböle

Seuraavana vuonna pidettiin Yliskylän kirkon-
kokous Perniön emäkirkossa, jotta olisi saatu kuulla
seurakuntalaisten mielipide sihteeri Lindin, patruuna
Kijkin sekä monien muiden anomuksesta, minkä mu-
kaan Mäkisaurun, Sydänsaurun, Kanturbölen,Paars-
kylän ja Ketunbölen asukkaiden tuli ylläpitää Ylis-
kylän kappelia. Nimismies Carpaeus esitti Saurun
kylän puolesta, että anomus oli kohtuuton, sillä
mainitut kylät olivat lähellä emäkirkkoa eivätkä
ole lupautuneet tekemään mitään Yliskylän hyväksi.
Samoin väittivät muutkin kyseisistä kylistä vedo-
ten siihen, että tie emäkirkolle oli paljon parempi
ja lyhyempi kuin Yliskylään. Väitteitä vastusti Kijk
nimenomaan Carpaeuksen osalta.

Hän vetosi edelleen siihen, että vanhoista rippikirjoista ja todistajien puheiden perusteella voitiin todeta ky-
seisten kylien kuuluminen Yliskylän kappeliin, jossa niillä on ollut omat penkkisijansa. Emäkirkkolaiset puo-
lestaan väittivät, ettei heillä ollut tietoa vuoden 1631 tuomiosta ja ettei emäseurakuntaa voitaisi pienentää,
sillä näin monen kylän erottaminen tietäisi sen tulojen huomattavaa supistumista. Toisaalta haavi- ja multa-
rahat vähenisivät, jos ne jäisivät kappelille, kuten viimeisessä piispantarkastuksessa oli päätetty. Tilanhoitaja
Ullner piti aivan kohtuuttomana, että yhä useampia kyliä yritettiin saada Yliskylään, vaikka "se jo on tuomittu
häviämään". Hänen mielestään ei yliskyläläisten tulisi kaivaa maata emäkirkon alta, koska vastikään olivat saa-
neet lahjoituksena 70 plootua ja 100 talaria. Patruuna Kijk ja kirjanpitäjä Cumenius vastasivat tähän, etteivät
he näe asianosaisilla olevan mitään syytä otaksumaansa, että kappeli olisi tuomittu häviämään. Ja mitä taas
kirkonvaroihin tuli, oli kappelista annettu niin paljon, että ne hyvin vastasivat kyseistä 100 talaria.
Gadolin puolestaan oli sitä mieltä, ettei emäseurakuntaa saisi pienentää. Vaikka kappeli olikin tuomittu hävi-
ämään, oli se kuitenkin saanut vapaaehtoista raha-apua uudisrakennukseensa. Tämän johdosta olisi kappeli-
laisten pitänyt ajatella ennen kuin ryhtyivät painostamaan emäseurakuntaa. Muuten Gadolin yhtyi Kijkin
esitykseen, minkä hän antoi tuomiokapitulille tiedoksi.

Vuonna 1755 yliskyläläiset olivat pyytäneet
uutta penkkijakoa. Asian esitti rovasti Gadolinille
vuoden 1758 piispantarkastuksen yhteydessä pat-
ruuna J. J. Kijk. Gadolin sanoi aikoneensa sellai-
sen laatia, mutta ei ennen kuin oli saatu tieto ky-
listä, jotka olivat eronneet kappelista ja siirtyneet
emäkirkkoon, tähän selitykseen Kijk tyytyi. Samana
vuonna rovasti Gadolin ja pastori Isak Ullner laati-
vatkin penkkijaon, johon Yliskylässä tyydytiin,
joskin Kumionpään augmenttitalo katsoi olevansa
oikeutettu saamaan sijansa ylempää kuin mikä sille
oli suotu. Penkkijaossa täällä oli noudatettu periaatetta,

minkä mukaan enemmän maksaneet saivat sijansa ylempänä kirkossa kuin vähemmän uhranneet.

Kirkon rakentamisen avuksi kuningas oli myöntänyt kaksi kolehtia koko hiippakunnassa, emäseurakunta oli
suonut edellämainitun rahamäärän ja Kijk oli tarvittaessa myöntänyt luottoa. Vuonna 1763 esitettiin lopulliset
rakennustilit ja päätettiin järjestää lisäkoonti, sekä maksaa Kijkille hänen saatavansa. Velkaa peläten päätet-
tiin myydä kirjanpitäjä Cumeniuksella lainassa ollut suomalainen Raamattu huutokaupalla eniten tarjoavalle.
Näillä ja edelläkerrotuilla toimenpiteillä oli saatu Yliskylään uusi puukirkko, jonka rukoushuoneeseen
liittyvät kylkiäisrakennuksina vastakkain sijaitsevat asehuone ja sakaristo. Kirkkosali sai nykyisen tynnyrihol-
vimaisen muotonsa vuonna 1764. Alkuaan kirkon ulkoseinät olivat punaiseksi maalatut, mutta 1800-luvun
lopulla ne maalattiin ajan tavan mukaan vaaleanharmaiksi. 1970-luvulla kirkko jälleen maalattiin punaiseksi